keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Mitä ulkomaille muutto vaatii?

 


Tämän päivän postauksen aiheena on ulkomaille muutto. 

Naiivisti ajattelin, että homma olisi niinkin yksinkertaista kun omaisuus myyntiin, kamat kassiin ja lentolippu menosuuntaan, kiitos. Vaan onpa tässä jo yllättänyt mitä kaikkea pitää ottaa ennalta huomioon ja suunnitella, ennen kuin näin ison askeleen ottaminen elämässä on mahdollista. Tiestysti sanottakoon niin, että ihmisiä on erilaisia ja kaikilla on omat prioriteetit ja elämäntilanteet, jotka totta kai vaikuttavat muuttovalmisteluihin. On ihan eri asia lähteä ulkomaille vaihto-oppilaaksi korkeintaan vuodeksi kuin lähteä sinne pysyvästi sillä oletuksella, ettei Suomeen ole enää koskaan palaamassa. Ainakaan asumaan siis.




Nyt taas viimeistään marraskuun pimeydessä ja sateisissa tunnelmissa on iskenyt ihan hirveä kaipuu takaisin Espanjaan. Tai ihan mihin tahansa missä on aurinkoa ja meininki vähän iloisempi kuin täällä Suomessa. Mutta asiat onneksi etenee ja pikku askelin liikutaan kohti muuttoa, joka siis jos kaikki menee hyvin toteutuu ensi vuoden aikana (mieluiten aikaisemmin kuin myöhemmin mutta katsotaan). 

Me ollaan miehen kanssa keskusteltu paljon mitä kaikkea meidän täytyy Suomessa vielä tehdä ennen kuin voidaan muuttaa. Isoin juttu on se, että mieheni saisi suomen kansalaisuuden. Koska mieheni on britti, on Brexitin myötä kaikki liikkuminen Euroopassa vaikeutunut huomattavasti. Lisäksi koska hän on asunut Suomessa riittävän kauan, hän pystyy hakemaan kansalaisuutta helpommin kuin Espanjassa. Siellä työssäolovuodet ja asumisvuosien kartoitus lähtisi liikkeelle taas ihan nollasta. Tässä kuitenkin jännitettiin saako hän vaaditusta suomen kielikokeesta hyväksytyn tuloksen. Tulokset tuli nyt vihdoin ja nyt ei kuin kansalaisuushakemusta tulille. Luultiin, että se olisi ihan piece of cake homma nyt kun se vaikein eli kielikoe on saatu läpi. Mutta mitä vielä! Suomi ja byrokratia 😂 Elikkäs nyt sitten kansalaisuushakemuksen käsittelyssä menee 6-20 kuukautta. Ihmettelenpä vain miten paljon niitä kansalaisuuden hakijoita ihan oikeasti on jo hakemuksen käsittelyssä menee melkin kaksi vuotta. Ennen kuin miehen saa Suomen passin muutto ei tule onnistumaan, joten nyt pidetään sitten sormet ja varmaat ristissä, että käsittely menisi joutuisammin kuin tuo 20 kuukautta...




Toinen iso juttu tuon kansalaisuus asian lisäksi on säästäminen. Siis minä joka olen maailman huonoin säästämään yhtään mitään, on joutunut nyt totaalisesti laittamaan rahahanat kiinni. Meillä on aika kunnianhimoinen säästötavoite, mutta katsotaan miten sen kanssa käy. Koska meillä ei todennäköisesti kummallakaan tule olemaan työtä Espanjassa heti muuton jälkeen, pitää säästöjä olla puskuriksi sen verran, että voidaan käynnistellä miehelle hieronta bisness aluilleen ja ehkä itsekin keksin jotain yrittämistä mitä voisin tehdä. Palkkatyö ei nimittäin kumpaakaan kiinnosta yhtään. Ja muutto itsessään maksaa. Varsinkin kun tajuttiin, että meidän täytyy muuttaa maateitse koirien takia. Lentäminen on siis pois laskuista, mikä olisi tietysti ollut se halvempi vaihtoehto. Lisäksi asunto täytyy saada heti ja Espanjassa osa vuokranantajista vaatii jopa 6 kk vuokrat etukäteen, minkä päälle tulee vielä välityspalkkio, joten kyllä siinäkin sievoisen summan saa pulittaa. Ja auto me joudutaan myös ostamaan heti pikimmiten, jotta kulkeminen onnistuu eli kuluja on ja tulee olemaan. Voi tosin olla, että joudun itse aluksi etsimään töitä Espanjan Suomi-yhteisöstä, jotta pääsemme asettumaan sinne rauhassa.




Näiden juttujen lisäksi on tietysti monta muutakin asiaa. Kielen opiskelu esimerkiksi yksi mikä on nyt vienyt omaa aikaani. Vaikka teenkin opiskelua melko verkkaisesti ihan oman ehtimisen mukaan niin haluaisin, että jonkinlainen perus kielitaito minulla on jo kun muutetaan. Espanjan kieli ei onneksi ole mikään mahdottoman vaikea ja hyvin englantia osaavalle melko helppo omaksua, mutta aikaa se toki vie. Asiointi on tietysti paljon paljon helpompaa espanjaksi ja olen myös kuullut, että viranomaiset palvelevat paremmin jos puhuu heidän omaa kieltään. Joten kyllä tässä siis saa opiskellakin aika vauhdilla ennen muuttoa. 

Opinnoista puheen ollen minä ja mieheni kumpikin yritämme vielä Suomessa ollessa viimeistellä tutkintoja, joista voisi olla hyötyä Espanjassa yrittäjäksi siirtymisessä. Mieheni tosiaan käy hierojakoulua ja itse suoritan PT-koulutusta ja positiivisen psykologian coaching opintoja tässä töiden ohella. Kiirettä siis pitää. Koen kuitenkin varmemmaksi, että minulla on jotain osaamista jostain muustakin kuin akateemisilta aloilta. Virastohommia kun en voi enää tulevaisuudessa Espanjassa tehdä, joten mun aikaisemmat koulutukset on ihan hukkaan heitettyjä siellä.

Ja sitten on tietystyi tämä naimisiinmeno case, josta tuolla hääpostauksessa aikaisemmin kirjoitinkin. Tajuttiin onneksi hyvissä ajoin, ettei meitä voi laillisesti vihkiä Espanjassa enkä sitä edes haluaisi, koska siellä ei ole mahdollista saada puolison sukunimeä. Eli meillä onkin nyt vihkiminen sitten jo tämän vuoden joulukuussa. Tämä nyt oli helppo homma hoitaa pois alta, mutta mieheni joutui kyllä juoksemaan konsulaatissa papereiden perässä, että koko vihkiminen ylipäänsä onnistuisi. Joten on tässä saanut pää sauhuten miettiä mitä kaikkea oikeasti pitää huomioida.

Ja viimeisenä niittinä sitten aikanaan kun me oikeasti karistellaan Suomen tomut jaloista on vielä iso urakka myydä about 90% meidän omaisuudesta. Mukaan lähtee vain tosi tärkeät ja välttämättömät tavarat. Suurin osa tavarasta siis myydään tai annetaan pois. Olen jo alkanut pikku hiljaa karsimaan ja opettelemaan elämistä pienemmällä tavaramäärällä. Kunhan talven jälkeen selviää milloin muutto olisi mahdollista niin sitten pääsee myös talvivaatteista eroon, mutta näiden tavaroiden kanssa edetään pikku hiljaa ja hissukseen. 


Huh, olihan tässä ainakin muutamia asioita joita me ollaan pyöritelty ja mietitty. Voi hyvin olla, ettei kaikkea edes ole tajuttu tai keksitty vielä. Aika näyttää mitä mutkia matkaan vielä tulee.

Jos sä olet joskus muuttanut ulkomaille niin nakkaa kommenttiboksiin vinkit, mitä meidän pitäisi vielä huomioida!

4 kommenttia on "Mitä ulkomaille muutto vaatii?"
  1. Voisitte myös ostaa jo suomessa auton ja ajaa sillä suoraan espanjaan koirat kyydissä :) Eräs tuttu osti kesätalon espanjasta ja usein sinne omalla autolla ajeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkin mietittiin, mutta auton ostaminen Suomessa on kalliimpaa kuin Espanjassa ja lisäksi se tulisi vierä erikseen rekisteröidä Espnajan kilpiin joka sekin maksaa. Täytyy vielä laskea tarkat kulut kumpi vaihtoehto on halvempi mutta luulen, ettei Suomesta autoa kannata ostaa tästä syystä.

      Poista
  2. Omien kokemusteni perusteella suosittelen vuokraamaan ensimmäisiksi kuukausiksi kalustetun asunnon joko airbnb:n tai muun vuokrauspalvelun kautta. Vakituisempaa vuokra-asuntoa on huomattavasti helpompi etsiä paikan päällä kuin etänä, enkä itse ainakaan uskaltaisi pelkkien kuvien perusteella sitoutua esim. tuollaisiiin puolen vuoden etukäteisvuokriin. Lisäksi jos kaupunki ei ole teille ennestään tuttu pystytte paikan päällä paremmin tutustumaan eri alueisiin ja etäisyyksiin ym, joka taas helpottaa itselle sopivimman kodin löytämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tämä onkin hyvä! Ja näin ehkä tosiaan kannattaakin tehdä koska ei päästä asuntoa etukäteen näkemään, joten turvallisempaa ottaa ns. lyhyen sopimuksen vuokra-asuntoja. Ja ehkä siinä samalla myös näkee sitten mistä alueista tykkää ja mistä ei :)

      Poista