maanantai 21. joulukuuta 2020

Glossybox joulukuu 2020

 * boksi saatu



Joulukuun Glossybox saapui upeasti kuvitetussa jouluisessa laatikossa, jota ihastuneena ihmettelin tovin ennen kuin lähdin edes pakettia purkamaan. Kannessa kimaltelee glitterit ja siinähän se myös kiteytyy eli best time of the year. Minä olen niin jouluihminen ja rakastan kaikkea jouluhömppää. Odotakin aina joulukuun kauneusbokseja kaikkein eniten, koska yleensä juuri joulun bokseihin pistetään kaikki paukut peliin ja sisällöt ovat upeita. 

Kauneusboksit ovat myös maailman paras ja helpoin joululahja, jos haluaa itse päästä helpolla, mutta antaa silti eteenpäin ihanan yllätyksen. Turvauduin itsekin jälleen kerran tänä jouluna lahjabokseihin eli tilasin ystävälle kauneusboksin lahjaksi. Nainen tarvitsee aina kosmetiikkaa ja yllätysboksin kuukausitilaus (tai yksittäinen boksi) antaa yllätysmomentin sekä saajalle että antajalle. Ja kyllähän tällaisesta laatikosta itsekin kuusen alla ilahtuisin.





Sisältö oli joulukuussa monipuolinen, mutta ei niin huikea kuin salaa toivoin. Boksi ei siis yllä lemppareihini vaikka sieltä pari oikein kivaa tuotetta löytyikin. Lähdetään sitten kurkistamaan boksin sisältöön tuote kerrallaan. Vinkkaan teille kuitenkin jo tässä vaiheessa alekoodista eli koodilla ANSKU30 saatte ensimmäisestä Glossybox tilauksesta -30% alennuksen boksin tilauksesta täältä*.  Glossyboxin tilaushan on yksi edullisimmista kauneusbokseista, sillä yhden kuukauden tilaus maksaa 17,99€. Vuoden tilauksessa kuukausittaisen boksin hinnaksi jää vain 15,80€. Ei ollenkaan paha hinta kotiin kannetusta kosmetiikasta.




Yksin tämän boksin helmistä oli Nudestix Gel color lip + cheek balm sävyssä "Posh". Olen tänä vuonna rakastunut uudelleen nudepuniin ja ne kuuluvatkin tällä hetkellä vakio huulimeikkiin. Geelikynä antaa huulille kuultavan lopputuloksen ja kevyen värin. Huulipunan sisältämät öljyt kosteuttavat ja pehmittävät huulia, joten tämä on ihan loistava tuote talveen. Kynää voi käyttää myös poskipunana, mutta pitäydyn itse ihan vain huulissa. Boksissa oli vaihtoehtoisesti kynästä tummempi punainen sävy.




Mikä olisikaan talvisempi ihonhoitotuote kuin kunnon kasvoöljy!? No ei mikään. Kasvoöljy on ensimmäinen asia, mistä tietää syksyn tulon. Kesäisin en kasvoöljyjä käytä, mutta syksyn tullessa kaivan öljyt kaapista ja läpi talven käytän niitä päivittäin. Boksiin meille oli pakattu täysikokoinen Monu professional skincare Soothing facial oil, joka rauhoittaa, parantaa ärsyyntynyttä ja herkkää ihoa sekä kosteuttaa läpi talven. Sisältää santelipuuta, rypälesiemenöljyä ja laventeliöljyä. Laventeli ei nykyään oikein miellytä hajunystyröitäni, joten taidan laittaa tämän suosiolla eteenpäin.




Toinen boksin suosikeistani oli Schwarzkopf coconut water & lotus flower shampoo, jonka ihanan kookoksen kukkainen tuoksu sai kesänlapsen sydämeni lepattamaan. Tästä tulee ihan etelän lomat mieleen tai jokin kukkiva puutarha. Aivan ihana ja tämän vegaanisen shampoo pitäisi myös kosteuttaa hiuksia. Sopii ainakin minun kuiville hiuksille! Shampoo sopiikin normaaleille ja kuiville hiuksille. Pullo oli täysikokoinen.




Ensijärkytyksenä katsoin, että tuliko boksista sininen kynsilakka. Ei sentään, sillä lähempi tarkatelu osoitti kyseessä olevat geeli efektin antava päällyslakka. Lakka antaa kiiltävän pinnan geelilakan tavoin ilman UV-valoa. Mulla tällaisia top coat lakkoja jo löytyykin, mutta ehkä testaan kuivuuko tämä nopeammin kuin muut. Ehkä jouluboksiin olisin kaivannut jotain jouluista lakkaa tai yleellistä glitterilakkaa tällaisen tilalla, mutta voihan tämäkin osoittautua ihan käyttökelpoiseksi.




Boksin arvokkain tuote oli tämä 89€ maksava Symbiosis Tightening & resplendent eye mask, joka kosteuttaa ja kiinteyttää silmänympärysihoa. Naamio sisältää aktiivisia ainesosia esimerkiksi kuuluisaa kosteuttavaa hyaluronihappoa, pullulaania ja sheavoita. Naamio vähentää tummia silmänalusia, juonteiden syntymistä ja turvotusta. Tuotetta ei huuhdella iholta, joten tämä menee silmänympärysvoiteen asemasta. Pakkaus tuli täysikokoisena ja brändi on minulle uusi, joten testaan mielelläni. 




Sellainen oli Glossybox tällä kertaa. Glossybox joulukalenterin unboxaus löytyy muuten blogista myös, jos et kalenteria hankkinut ja haluat käydä sisällön kurkkaamassa. 

Oletko koskaan tilannut kauneusboksia lahjaksi?
4 kommenttia on "Glossybox joulukuu 2020"
  1. Ihan kiva sisältö tässä oli, muttei munkaan mielestä ihan se kaikkein "säväyttävin" ottaen huomioon, että kyseessä oli joulukuun boksi :) Mä katsoin ensin, että toi shampoo olisi ollut suihkugeeli, mutta onneksi ei :D Jäi vissiin pienet traumat niistä Bette Box ajoista, kun niitä superedullisia suihkugeelejä/näytteitä tuli vähän väliä bokseista.. Toi kasvoöljy olisi ollut varmaan mulle kiinnostavin tuote näistä, jos siinä ei olisi tota laventelia mukana. Mikä siinä onkin, että kaikkiin kivanoloisiin tuotteisiin laitetaan laventelia, kun mäkään en siitä tuoksusta välitä yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä, joulukuun bokseilta odottaa aina niin paljon!
      Heh, mäkin katsoin ensisilmäyksellä että tuo olisi ollut suihkugeeli, mutta onneksi shampoo. tuo vähän vaihtelua :D

      Poista
  2. Ihan kiva, mutta ei tosiaan ihan kaikkein paras sisällöltään. Odotin itse kans Goodieboxilta joulun kunniaksi jotain wow-momenttia, joka jäi sitten puuttumaan ja samaa mietin tätä sisältöä katsoessani. Ehkä tuo päällyslakka olisi ollut kiinnostavin itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen ihan samaa mieltä. Mikään joulukuun bokseista ei ollut jalat alta vievä. Aika perus bokseja sisällön puolesta kaikki. Kyllä tässä onneksi kuitenkin pari kivaakin tuotetta oli :)

      Poista