tiistai 13. elokuuta 2019

Ipsy plus heinäkuu 2019 - Dive in

Jes, vihdoin pääsen kertomaan teille heinäkuun Ipsy plus paketin sisällöstä. Boksi antoi tällä kertaa odotuttaa vähän normaalia kauemmin, sillä se lähetettiin varastolta vasta kuun loppupuolella. Hyvää kannattaa kuitenkin aina odottaa ja boksin sisältö olikin heinäkuussa aivan erityisen mieluinen. Muistutuksena vielä, että Ipsy plus siis sisältää ainoastaan täysikokoisia tuotteita toisin kuin normaali ipsy. Postauksen lopussa esitelty myös extra tuotteet.



* It cosmetics superhero mascara ~ 21,5€

Kaikki blogiani seuranneet varmasti tietävät, että tämä It cosmetics superhero mascara on mun mielestä kaikkien aikojen paras ripsiväri! Tätä parempaa ripsiväriä en ole vielä löytänyt. Haluan ripsivärin nimittäin samalla tuuheuttavan, pidentävän ja tekevän ripsistä muutenkin näyttävät, ehkä jopa hiukan tekoripsimäisen efektin. Superhero mascara vastaa kaikkia odotuksiani ja lopputulos on täydellinen. Ainoa miinus ripsivärissä on se, että massan täytyy antaa viikko - kaksi tekeytyä avaamisen jälkeen, jolloin se vasta pääsee täydellisesti oikeuksiinsa. Jos haluat erinomaisen ripsivärin, joka todella loihtii ripsistä mahtavat räpsyttimet, niin hanki tämä! Olinkin onnesta sekaisin saadessani varastoon uuden superhero mascaran.




* Huda Beauty 3D Highlighter palette in pink sands ~ 40€

Awwwww! Tämä oli ensimmäinen ajatukseni kun hypistelin palettia. Olen aivan rakastunut Huda Beautyn tuotteisiin niiden mahtavien pigmenttien ja ihanien sävyjen takia. Kasvopalettia en ole merkiltä ennen testattu, mutta nyt sekin asia korjataan, sillä sain omakseni tämä vaalealle iholle tarkoitetun highlighter paletin josta löytyy myös yksi poskipuna. Poskipuna on melko shimmerinen, joten katsotaan miten sen kanssa pääsen ystävystymään. Muut sävyt sopivat highlightereiksi, sillä ne ovat vaalean kullan sävyissä ja oikea yläkulma on valkoinen tai kirkas melko shimmerinen sävy. Paletti on tukeva ja kaunis. Pannut on reilun kokoisia. Ei ihan hetkeen tule tämä loppumaan.



* Touch in sol Pretty filter waterful glow cream ~ 34€

Kasvorasvoja on aina mukava saada testiin, etenkin kun ne tulevat kiinnostavilta merkeiltä. Tämä rasva on K-beauty tuote eli kyseessä on korealainen ihonhoito brändi, joka jo itsessään kiinnostelee minua kovasti. Luin kuvauksen rasvasta ja siinä todetaan rasvan tehokkaasti kosteuttavan ja tasoittavan ihoa. Lisäksi kuvauksessa lukee, että voide on turvallinen ja hellävarainen aivan kaikille ihotyypeille. Koska olen juuri käynyt TwistBe:n uusi alku ihollesi valmennuksen, jossa muun muassa opeteltiin lukemaan kosmetiikka purkkien inci listoja, olen siitä lähtien syynännyt purkkeja erityisen tarkasti ja hävittänyt kaapeista tuotteita, jotka eivät opitun tiedon valossa sovi laadultaan tai arvoiltaan käyttötarkoitukseeni. Niinpä käänsin ensimmäisenä myös tämän purnukan väärin päin ja tutkiskelin hiukan tuotteen sisältämiä ainesosia.

[INGREDIENTS] Water/Aqua/Eau, Glycerin, Dipropylene Glycol, Methyl Trimethicone, Alcohol, 1,2-Hexanediol, Dimethicone, Cyclopentasiloxane, Polymethylsilsesquioxane, Arachidyl Alcohol, Behenyl Alcohol, Arachidyl Glucoside, C14-22 Alcohols, C12-20 Alkyl Glucoside, Squalane, Macadamia Ternifolia Seed Oil, Triethylhexanoin, Hydrogenated Lecithin, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Glyceryl Stearate, Stearic Acid, Cholesterol, PEG-100 Stearate, Caprylic/Capric Triglyceride, Pentaerythrityl Tetraethylhexanoate, Dimethiconol, Silica, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Polysorbate 60, Methyl Gluceth-20, anthenol, Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymer, Pelargonium Graveolens Flower Oil, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Oil, Citrus Aurantium Bergamia (Bergamot) Fruit Oil, Juniperus Mexicana Oil, Cymbopogon Martini Oil, Copaifera Officinalis (Balsam Copaiba) Resin, Trisodium EDTA, Hydrolyzed Collagen, Sodium Hyaluronate, Hydrolyzed Hyaluronic Acid, Sodium Acetylated Hyaluronate, Beta-Glucan, Polyglutamic Acid, Cordyceps Militaris Extract, Tromethamine, Methylpropanediol, Centella Asiatica Extract, Garcinia Cambogia Fruit Extract, Butylene glycol, Laminaria Japonica Extract, Saccharomyces Ferment Filtrate, Dipotassium Phosphate, Acetyl Glutamine, Cellulose Gum, Carbomer, Ceramide NP, CI 17200, CI 19140 


Yllä näette tuotteen inci listan. Kuten huomaatte, lista on todella pitkä ja sisältää yli 50 ainesosaa. Suuri määrä aineita ei tee tuotteesta hyvää, päinvastoin. Kosmetiikassa monesti lyhyet ja ytimekkäät incit ovat pitkiä listoja paremmat siksi, että silloin tietää tuotteen sisältävän aidosti hoitavia ainesosia siinä määrin, että niistä on jotain hyötyäkin. Näin pitkässä tuotelistassa ei oikeastaan tuotteessa veden jälkeen suuria pitoisuuksia muuta sitten olekaan. Kun vertaa tuotteen hintaa ja ainesosia, niin jättäisin näillä tiedoilla tämän rasvapurkin kyllä kaupan hyllylle. 

Hiukan vielä inciä avatakseni värikoodasin muutamia sanoja tuolta listalta nykytietämykseni mukaan, korjatkaa jos olen väärässä. Vihreät eivät ole suoraan vaarallisia, mutta ne voivat aiheuttaa tutkitusti iho- ja silmä-ärsytystä. Tämä on erityisen huolestuttavaa, koska aineet ovat aivan incin alkupäässä. Siniset ovat alkoholeja, jotka kuivattavat ihoa ja eivät hoida sitä millään tavalla. Oranssit ovat silikoniyhdisteitä, jotka tekevät ihotuntumasta siloisen ja pehmeä. Näin on helppo huijata kuluttaja luulemaan, että voide oikeasti auttaa, vaikka se ei tosiasiallisesti tekisikään yhtään mitään. Punaisella olen merkinnyt kaikista haitallisimman aineet eli PEG-yhdisteet ovat muovia, jotka kuljettavat aineita syvemmälle ihoon ja EDTA on ympäristömyrkky, joka kertyy mm. vesistöihin melko pitkiksi ajoiksi. Lilat värit ovat sitten niitä hyviä ja ihoa hoitavia aineita. Niitä on paljon, mutta ne ovat incin loppupäässä, joten niiden pitoisuudet ovat todella pieniä. Toisaalta kun katsotaan incin alkuosaa, ei siellä ole mitään ihoa hoitavaa ainetta. Pieni pettymys siis tämä purkki ja annankin tämän suoraan korkkaamattomana eteenpäin, koska itse en tällaista tuotetta halua käyttää. Kannattaakin olla siis tarkkana, sillä korealainenkaan kosmetiikka ei ole mitenkään täydellistä vaan kuluttajan on tiedettävä mitä on ostamassa. Eniten tässä huvittaa se, kun markkinointitekstissä lukee tuotteen sopivan erityisesti herkälle iholle ja olevan täysin turvallinen. Incin perusteella en tätä markkinointilausetta allekirjoita millään muotoa.



* Naked cosmetics 4-piece pigment set ~ 35,5€

Ai, mä niin tykkään Naked cosmeticsin tuotteista. Merkin tuotteissa ei käytetä mitään ihoa ärsyttäviä tai haitallisia ainesosia, vaan täysin 100% puhtaita raaka-aineita. Olen merkin irtopigmenttejä käyttänytkin muutaman kerran ja rakastan näiden loistavaa pigmenttiä ja ihania sävyjä. Paketissa tuli neljä eri sävyä, jotka ovat kaikki kauniisti kimaltelevia. Tykkään kaikista sävyistä ja nämä jää ehdottomasti käyttöön. Näitä on helppo käyttää kuivaankin siveltimeen, mutta sävyä saa korostettua jos siveltimen on ensin kostuttanut meikinkiinnityssuihkeella. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan irtopigmenttejä, sillä näitä voi hyvin käyttää myös kynsilakassa tai huulikiillossa.



* Pixi by Petra Glow mist ~ 13€

Pixi on yksi mielenkiintoisimmista ihonhoito merkistä, sillä heillä on kulttimaineeseen nousseita tuotteita ja uusia innovatiivisia tuotteita tulossa jatkuvasti markkinoille. Tämä kirkastava kasvosuihke sisältää 13 luonnollista öljyä (mm. ruusu, laventeli), hedelmä uutteita ja aloe veraa. Kyseessä on siis varsinainen tehopakkaus, jota voi suihkia kasvoille ennen meikkiä tai päivän aikana raikastamaan kasvoja. En tiedä miten suihke toimii meikin päälle, sillä neste sisältää öljyjä ja öljythän sulattavan meikin kasvoilta. Ehkäpä turvallisempaa käyttää tätä siis meikin alle. Testiin lähtee saman tien!


Extra tuotteet:


* Glow recipe Watermelon glow pink juice moisturizer

Tämä Koreasta lähtöisin olevan merkin kasvorasva oli aivan eri maata kuin aikaisemmin esittelemäni kasvovoide. Saatetekstissä kerrotaankin, että he käyttävät tuotteissaan vain parhaita raaka-aineita ja innovatiivisia yhdisteitä parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi. Inciä lukiessa voi havaita, että voiteesta puuttuu täysin edellisessä esimerkissä esiityneet turhat ja haitalliset täyteaineet. Inci ei lähde käyntiin vedellä, vaan ensimmäisenä listalla on vesimeloni uute ja tätä seuraa monet hyvät ihoa hellivät proteiinit ja vielä incin loppuosassakin on erinomaisia uutteita. Todella kiinnostava merkki ja tuote!

Citrullus Lanatus (Watermelon) Fruit Extract, Citrullus Lanatus (Watermelon) Fruit, Hydrolyzed Wheat Protein, Hydrolyzed Soy Protein, Hydrolyzed Corn Protein, Glutamic Acid (Derived from fermented grains), Glycerin, Cetearyl Olivate (Derived from Olive), Sorbitan Olivate (Derived from Olive), Sodium Hyaluronate, Cetyl Alcohol, Cyamopsis Tetragonoloba (Guar) Gum, Xantham Gum, Apricot Kernel Amino Acid, Alkanna Tinctoria Root Extract, Scutellaria Baicalensis Root Extract, Paeuonia Suffruticosa (Peony) Root Extract, Glycyrrhiza Glabra (Licorice) Root Extract, Beta-Glucan, Jasminum Grandiflorum (Jasmine) Flower Wax, Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymer, Brassica Oleracea Capitata (Cabbage) Leaf Extract, Ipomoea Batatas (Sweet Potato) Root Extract, Fragrance

* LXMI Pure nilotiva melt

Tämä ihmevoide kuulostaa aivan uskomattomalta. Tuubi sisältää 100% luonnollista kylmäpuristetta nilotica sheavoita, joka on uskomattoman vitamiinirikasta ja sisältää runsaasti hyviä rasvahappoja. Tuotteen sivuilla lukee, että tuote on turvallista jopa syödä. Testitulokset ylistävät tätä ihmevoidetta, joka kosteuttaa aivan loistavasti kuivaa ihoa, häivyttelee juonteita ja uudistaa auringonpolttamaa ihoa. Tuote on niin monikäyttöinen, että sitä voi laittaa ihan mihin vain. Kuivalle, rohtuneelle tai ärtyneelle iholle loistava tuote sopii myös hiuksille. Aijai, ei voisi tuote paremmalta kuulostaa! Enpä ole ennen nilotica tuotteita käyttänyt.


Kyllä oli aika timanttinen pakkaus tällä kertaa, ei voi muuta oikein sanoa! Ei jaksa edes harmittaa se yksi huono kasvorasva, kun muuten tuotteet ja extrat oli niin loistavia. Ipsy plus jaksaa minua hämmästyttää ihan kuukaudesta toiseen, sillä tuotteiden laatu hintaan nähden on aivan super mahtava. Miten ne aina onnistuukin kokoamaan näin hyvän kokonaisuuden...

Mikä oli boksin kiinnostavin tuote?

16 kommenttia on "Ipsy plus heinäkuu 2019 - Dive in"
  1. Olipas monipuolinen paketti. Hyvin avasit tuo kasvovoiteen incejä, sieltä löytyy joskus mielenkiintoisia ainesosia joita ei ostaessa aina tule ajatelleeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän en ole ennen tuote käymääni kurssia mitenkään osannut katsoa purkkien incejä. Olen vain ollut mainosten uhri ja arvioinut tuotteet ihotuntuman ja vaikutusten mukaan. Nyt näistä jo jotain ymmärtää mutta paljon on vielä opittavaa.

      Poista
  2. Hmm, minä olen myös sitä mieltä, että monet korealaiset tuotteet sisältävät turhan paljon non-nonsense -aineita. Mutta: onhan tuossa Touch in Sol Pretty Filter Waterful Glow Creamissa listan alkupäässä mm. glyseriini, skvalaani, lesitiini ja kolesteroli, niistähän iho hyötyy!

    Skincarisma.com'sta tuota ei valitettavasti löytynyt, olisi saanut paremman analyysin.

    Pixin Glow Mistin tosin löysin sieltä, eikä siitä ainakaan akneiho tykkää: https://www.skincarisma.com/products/pixi/glow-mist/ingredient_list#info-section

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on! Monilla on se harhakuvitelma että k-beauty on täysin puhdasta mutta niinhän se ei näemmä ole.

      Kiitos sivusto vinkistä. En ole tähän ennen törmännyt mutta vaikuttaa kätevältä ja helppokäyttöiseltä, joten täytyy jatkossa myös tämän kautta tutkia tuotteita :)

      Totta, Glow creamissa on myös hyviä aineita. Ihan kaikkea en vielä osaa tuolta spottailla mutta opin koko ajan lisää.

      Poista
    2. Ai kauheeta, kirjoitin vahingossa NON-nonsense, kun piti kirjoittaa nonsense! Pää sulanut täällä Suomen kuumuudessa, hehheh.

      Poista
  3. Wow mikä boxi :) Miten tätä tilataan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kirjoittanut Ipsy plussasta enemmän täällä https://www.glitteriaddikti.fi/2019/03/ipsy-plus-helmikuu.html

      Idea kuitenkin on, että sinun tulee tilata ensin normaali ipsy pussukka, jonka jälkeen myös plus version tilaaminen on mahdollista. Ipsy pussukan voi kuitenkin laittaa tauolle ja tilata vain plussaa jos haluaa. Näin olen itse välillä tehnyt. Plus versio maksaa 25$ ja sisältää vain täysikokoisia tuotteita. Oman ipsyn voit tilata täältä https://www.ipsy.com/new?cid=ppage_opensubs&sid=link&refer=170me4

      Poista
    2. Ja ipsy tosiaan tulee Jenkeistä, joten paketinvälitysfirmaa täytyy käyttää jotta lähetyksen saa Suomeen.

      Poista
  4. Mää oon käyttänyt tuota pixin suihketta myös meikatuille kasvoille. Ja ei lähteny valumaan mihinkään suuntaan. 😄 Tosin mulla oli aknelääkitys meneillään, jolloin iho on ihan pirun kuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei no josko sitten itsekin uskaltaisin kokeilla :D Luulen, että tuo suihke on talvella iholle tosi hyvä, koska silloin omakin iho on kuin kuiva korppu.

      Poista
  5. Mä en oo vielä edes ehtinyt tutustua omaan boksiini kunnolla :D Mutta muutama sama tuote näyttäisi meillä olevan :) Pixin suihkeen otin heti käyttöön ja siitä oon tykännyt tosi paljon! Ja spoilereita katsoessa olin innoissani tuosta Touch in Solin kasvovoiteesta, koska se kuulosti ihanalta. Tosin inciä en sen tarkemmin vielä lukenut, mutta alkoholi noin alussa ei kyllä vakuuta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että. Pitää itsekin ottaa se Pixin suihke käyttöön. Se vaikuttaa kyllä ihanalta. Kerro ihmeessä, jos otat tuon Touch in Solin voiteen käyttöön, että millainen se on. Kiinnostaa kuulla :)

      Poista
  6. Mä sain tuon Touch in Sol voiteen,Pixi Glow mistin, Huda Beuty Mauves paletin, IT ripsarin ja Wander Beautyn highlighterin.Ei paha:) Aion pakottaa itseni tykkäämään tuosta Touch In Sol -voiteesta!On kyllä kieltämättä aika pitkä INCI.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kuulostaa tosi kivalle tuo sinunkin boksin sisältö! Hudan tuon kyseisen paletin sain itse jo aikaisemmin keväällä ja olen aivan rakastunut siihen. Toivottavasti tykkäät siitä myös itse <3 It cosmetics ripsari on niin paras, ihan mun lempi ripsari ikinä!

      Oliko tämä ensimmäinen boksisi?

      Poista
    2. No tilasin tän boxin niin,että piti tulla tää heinäkuun boxi ,mutta sitten tuli e-mail,että lähetämme kesäkuunboxin,koska kuitenkin haluat sen...! Siis en halunnut,kun tilauksen yhteydessä luki,että eka boxi on heinäkuun boxi.Tuosta ITripsarista innoissani.
      Sain kesäkuun boxinkin siis ja siinä oli Sunday Riley sydän sydän.

      Poista
    3. Ai no onpas kumma että lähettivät myös kesäkuun vaikka erikseen oikein mainittu että vasta heinäkuu tulisi. No toivottavasti ainakin pidit sisällöstä.
      Sunday riley on kyllä ihana ❤️

      Poista