sunnuntai 15. marraskuuta 2020

6 x täydellinen peitevoide

 * tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä




Peitevoide pelastaa meikin kuin meikin. Siksi naiset haluavat panostaa erityisesti hyvään peitevoiteeseen laadukkaan meikkivoiteen lisäksi. Peitevoiteen tehtävänä on sekä peittää ihon värivirheitä, finnejä että tummia silmänalusia. Peittokyky on tietysti yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, mutta itse arvostan myös sitä, ettei peitevoide kuivahda ihon pinnalle tunkkaisen näköiseksi. Sen tulee siis sulautua täydellisesti meikkivoiteen päälle, mutta nimensä mukaisesti kuitenkin antaa riittävästi peittoa.

Minulla on tässä syksyn aikana ollut suuri peitevoiteiden testausprojekti menossa, jonka olen nyt saanut päätökseen ja valtavasta määrästä testailtavia peitevoiteita löysin kuusi aivan loistavaa yksilöä, joita haluan suositella teillekin. Toki tämän postauksen ulkopuolelle jäi monia muitankin hyviä tuotteita, mutta olen jättänyt tästä postauksesta pois peitevoiteet, joita on esimerkiksi Suomeen hankalasti saatavilla. Joten tässä tulee kuusi peitevoiteiden Rolls Roycea! Kaikkien tuotteiden swatchit löytyy postauksen lopusta.





Beautyblender Airbrush liquid whip concealer*

Tässä on koko syksyn yksi hypetetyimmistä tuotteista ja yhdyn kyllä fanikuoroon. Beautyblender toi markkinoille aivan täydellisen peitevoiteen, joka haastaa heittämällä kaikki maailman kulttimaineiset peitevoiteet. Peitevoiteen koostumus on kevyt voidemainen, mutta silti aivan täydellisen peittävä. Tuote sisältää hyaluronihappoa, peptidejä ja valoa heijastavia pigmenttejä. Hyaluronihapon ansiosta koostumus on erittäin kosteuttava eikä se kuivahta iholle rumasti tai keräänny juonteisiin. Valoa heijastavat pigmentit kirkastavat kauniisti väsyneet silmänaluset ja saavat katseeseen valoa ja energisyyttä. 

Pidän myös kovasti tuotteen applikaattorista, joka on pisaran mallinen ja kärjestä terävä. Sillä saa tuotetta annosteltua tarkasti sinne minne haluaa. Koostumus levittyy helposti meikkisienellä, siveltimellä ja jopa sormella. Se on sopivasti työstettävissä eli massa ei jämähdä ihoon mikäli sitä ei samalla sekunnilla levitä. Tämä on ehdottomasti ostamisen arvoinen ja sanoisin, että yksi parhaista peitevoiteista ikinä. Sävyjä on saatavilla runsaasti ja omani on light sand, joka sopii hyvin vaalealle neutraalille ihonsävylle.

Myynnissä Kicks* (29,90€) ja Stockmann (29,90€)




Catrice One drop coverage weigthless concealer

Budjettishoppailijan luotto tuote on tämä Catricen super edullinen peitevoide, joka kuitenkin vetää vertoja täysin hyvin kalliimmille high-end brändien vastaaville tuotteille. Catricen peitevoide on koostumukseltaan selvästi kaliimpia brändejä juoksevampaa, mutta se levittyy iholle todella kauniisti ja peittää erinomaisesti. Tätä voi myös helposti kerrostella ja hyaluronihappo kosteuttaa myös ihoa kivasti eikä tämäkään kerry ikävästi juonteisiin. Tosin kuivalle iholle tämä ei asetu kovin kauniisti, joten kuivaihoisen kannattaa ainakin kosteuttaa iho hyvin huolella ja lisätä vielä meikin alle kosteuttavaa primeria.

Tämä meikkivoide on pakattu pipettipulloon, joten peitevoide täytyy annostella pipetillä suoraan iholle. En koe tätä kuitenkaan ongelmaksi, sillä tippa pysyy iholla paikoillaan ellei innostu läträämään ihan valtavia määriä kerralla. Parhaiten tämä levittyy joko meikkisienellä tai sormella pyöritellen. Pieni miinus siitä, että sävyjä on saatavilla vain kahdeksan. Oma sävyni on 003 porcelain joka on vaalea, mutta selkeästi keltapohjainen. Seuraavaksi testailen ehkä 002 joka on sävyltään 003 vaaleampi ja enemmän neutraalille ihonsävylle tarkoitettu. Tämä on kuitenkin erinomainen peitevoide viiden euron budjetilla!!

Myynnissä mm. Cittareissa kautta maan sekä Lykolla* (5,50€)




It Cosmetics Bye bye undereye concealer

Tähän peitevoiteeseen rakastuin vuosia sitten ja siitä lähtien olenkin vaalinut tätä kuin timanttia meikkipussissani. Menossa tosin jo toinen tuubi, mutta tämä on aivan super riittoisa ja kestää helposti jokapäiväiselläkin käytöllä yli vuoden. Bye bye under eye concealer on palkittu ja kulttimaineen ansainnut peiteaine, joka todellakin peittää K-A-I-K-E-N. Tämä on ihan uskomatonta tavaraa ja pahimmatkin punoittavat finnit saa tällä piiloon eikä silmien alla näy todellakaan väsymyksen merkkejä. Super pigmenttinen peitevoide sisältää peptidejä, vitamiineja, hyaluronihappoa, kollageenia ja antioksidantteja.

Koostumus tässä peitevoiteessa on muista peitevoiteista eroten hyvin jankkia, lähes tahnamaista. Olen monesti lukenut ihmisten huonoja arvioita tuotteesta ja tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että he ovat käyttäneet tuotetta täysin väärin. Tätä peitevoidetta käytettäessä nimittäin minimalismi on kunniaa. Älä missään nimessä lutraa tämän kanssa, koska silloin lopputulos on kamala. Tuote on niin pigmenttistä ja peittävää että aivan pienen pienen pieni nuppineulanpään kokoinen nokare riittää. Sitten taputtele peitevoide iholle, älä pyörittele! Jankki koostumus ei kestä pyörittelyä vaan vaatii kevyen taputtelun istuakseen täydellisesti meikkipohjasi päälle. Ehdottomasti suosittelen tämän hankkimaan, sillä tämä pelastaa pahimmatkin ihovirheet juuri niinä tärkeinä hetkinä, kun mikään muu peitevoide ei auta.

Myynnissä Kicks* (26€)




Boho peitevoide yellow 06

Kun kaipaat katsetta kirkastavaa luonnonkosmetiikkaan kuuluvaa peitevoidetta niin tässä. Bohon kellertävä peitevoide on aivan täydellinen loihtimaan tummat silmänaluset piiloon ja kirkastamaan kasvojen ilmeen. Huulipunapuikkoa muistuttava peitevoide on helppo hieroa suoraan puikosta iholle ja sen peittokyky on aivan ihmeellinen. Tämä levittyy iholle parhaiten sormin tai siveltimellä levittämällä. Koostumus on hieman vahamainen, mutta silti kevyt. Peittokyky ei kyllä ainakaan itsellä riitä finneihin tai muihin ihon punoittaviin epäkohtiin, mutta silmänalusilla tämä on aivan täydellinen ja kevyt, eikä se korostu juonteisiin. Jotkut käyttävät tätä myös luomivärinpohjustajana.

Myynnissä mm. Twistbe* (14€), House of organic* (14€), Ruohonjuuri (13,50€), 4organic (13,50€) ja Hyvinvoinnin* (13,95€)




Tarte Shape tape concealer

Tarten peitevoide on ehkäpä maailman tunnetuin peitevoide ja monet vannovat juuri tämän peitevoiteen nimeen. Itsekin olen tätä tilannut monet kerrat ja yhä vain pidän kovasti. Tarten peitevoide on kermaista ja selkeästi juoksevampaa kuin esimerkiksi Beautyblenderin oma voidemainen peitevoide. Tässä on erinomainen peittokyky ja sävyvaihtoehdot eivät varmasti lopu kesken. Tarten peitevoiteella saa piiloon niin tumman silmänaluset kuin helakasti punoittavat finnitkin. 

Pienen miinuksen tämä peitevoide saa jättimäisestä applikaattorista, joka ainakin itsellä annostelee tuotetta aika reippaasti vaikka kuinka vähällä määrällä yrittäisi selvitä. Koostumukseltaan tämä ei myöskään ole kevyimmästä päästä, joten jos pidät enemmän kevyestä ja kuultavasta meikkipohjasta, niin en suosittele tätä tuotetta, sillä se jättää iholle hiukan paksumman meikkikerroksen. Pienellä annostellulla ja huolellisella häivyttelyllä on kuitenkin mahdollista välttää liian kerrostetulta näyttävä iho. 

Myynnissä Tarte (27€)




Urban Decay all nighter waterproof concealer

UD peitevoiteessa on koko setistä ehdottomasti kaunein pakkaus. Tämä peitevoide on It cosmeticsin peitevoiteen tavoin koostumukseltaan hyvin jankkia ja jämähtää iholle nopeasti, mutta mikäli sen levittää välittömästi, on lopputulos kaunis ja peittävä. Tässä on erittäin hyvin pigmenttiä ja peittokykyä. Sävy fair neutral on hyvin vaalea ja antaakin reilusti kirkkautta silmänalusiin. Koostumus on erittäin pehmeän samettinen, mutta hyvin tuhti ja sen levittäminen toimii parhaiten pyöritellen tai meikkisienelllä töpötellen. Tämä todellakin kannattaa levittää välitömmästi iholle, koska massa on valmiiksi jo kuivakkaa ja kuivahtaa nopeasti, jos levitystä ei tee heti. 

Tuote on peittokyvyltään niin erinomainen, että käytän tätä erilaisten näppylöiden peittämiseen. Sy-iholle en itse tätä käytä, sillä kuivakka koostumus kerääntyy hieman juonteisiin eikä näytä ainakaan itsellä kovin imartelevalta. Pienen pieni määrä tosin voisi auttaa. Applikaattori on loistava tarkkaan työskentelyyn, sillä se on pieni ja kärjestä kapea, eikä massaa tartu harjaksiin liikaa. Ei tämä kuusikon paras, mutta ehdottomasti hyvä peitevoide.

Myynnissä Lookfantastic* (nyt tarjouksessa 20,95€)





Näissä kuvissa näette vielä swatchit eli ylimmässä kuvassa tuote suoraan iholle laitettuna ja alemmassa kuvassa levitettynä. 
Järjestys vasemmalta oikealla:
Catrice - Boho - It cosmetics - Urban decay - Tarte - Beautyblender

Oliko tästä kuusikosta joku oma suosikkisi? Vinkkaa myös, mikäli oma suosikkipeitevoiteesi on joku muu kuin näistä kuudesta esittelemistäni vaihtoehdosta.
8 kommenttia on "6 x täydellinen peitevoide"
  1. Nuista olen kokeillut ainakin UD:n, aivan järkky ikääntyvälle sy-iholle. Ihme jankkia, ei voinut käyttää. Bohot mulla on, nekin levitettävä aika varovasti etteivät jämähdä. Nyt käytän Joe Blascon vaaleanpunaista korostusväriä tai neutraloijaa, mikä se onkaan tai Physicians Formulan puikkoa. Maybellinen anti-age eraser (?) peiteaine on kans hyvä. Mulla ei hirveesti tummuutta ole kuin nenänpielessä mutta kuiva ja ikääntyvä iho sekä alkavat silmäpussit...sen kuopan tykkäisin peittää aina jollain. Suosin vaaleanpunaista tai keltaista sävyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! En kyllä ikääntyvälle iholle lähtis itsekään UD peittaria kokeilemaan. Sen verran jankki koostumus että varmasti nappaa juonteisiin...
      Maybellinen eraseria olen itsekin käyttänyt, mutta mun mielestä sen peittokyky on aika olematon. Toimii ehkä just ja just sy-iholla mutta ei todellakaan finneille yms. Edullinen se toki on ja monet siitä tykkää :)

      Poista
  2. Mä aikoinaan kokeilin vaikka mitä peitevoiteita ja peitepuikkoja. Nyt mulla on ollut monia vuosia omana vakkarina Clarinsin Instant Concealer ja suosittelen sitä kyllä ihan jokaiselle :D Se peittää hyvin mun tumman silmänaluset! Vielä kun silmäpussit sais jollain veks, niin oisin tyytyväinen :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti vinkistä! Nappaan tuon Clarinsin itselle kyllä jossain vaiheessa testiin, alkoi nimittäin kiinnostaa :D

      Poista
  3. UD:n All Nighter on mun ikuinen kestosuosikki<3 Siirryin NARS:n peitevoiteesta aikoinaan tohon ja täydellisempää ei ole, jos on tarkoitus saada kunnolla peittoa :) Mä käytän tota tummiin silmänalusiin ja saan onneksi vielä ainakin sen häivyteltyä ennen kuin se jämähtää juonteisiin, mutta sen verran paksua tavaraa toi on, ettei varmasti 10 vuoden kuluttua enää omissa silmissä menisi :D Too Facedin Born This Way Concealer on myös ihan huippu ja se pakkaushan on ihan valtava. Olisko siinä ollut jopa 15 ml tuotetta? Eli puolet siitä, mitä normikokoisessa meikkivoiteessa on! Arkikäytössä mulla on essencen camouflage+ matt concealer, joka on hintaansa nähden ihan huippu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UD en kyllä ikääntyvälle iholle itsekään suosittele mutta näin nuorena se on kyllä hyvä ja peittävä. TF peittarista en olekaan kuullut. Pullo ainakin kuulostaa ikuisuusprojektilta :D Pitänee kai joskus ostaa testiin sekin, jos on hyvä! Ja Essencen muuten ostin pari päivää sitten kans testiin kun ei montaa euroa maksanut ja monet sitäkin kehuneet <3

      Poista
  4. Ostin just tartelta testiin puikkomaisen concealerin, katsotaan onko se hyvä :) Tuosta nestemäisestä kuullut paljon hyvää mutta en halunnut sitä ostaa korkean hinnan vuoksi. Catricen löytö oli 6 euroa ja laadulta ihan huippu hyvä, cruelty free jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarte on kyllä hintava mutta se tuubi on niin jätti että kestää kyllä ikuisuuden. Puikkomaisissa on usein se ongelma ettei ne levity kunnolla. Mutta tartella varmasti kyllä on laadukas se puikkomainenkin peittari. Catricen on joo aivan mahtava ja super halpa! :)

      Poista