perjantai 20. marraskuuta 2020

Lookfantastic joulukalenteri 2020 lisäerä myynnissä NYT + unboxing

 * kalenteri saatu pr-lahjana, sisältää mainoslinkkejä




Tänään unboxaillaan tämän vuoden Lookfantastic joulukalenteri. Mulla oli toissa vuonna LF joulukalenteri ja rakastin availla joka aamu luukkuja, sillä koko kalenteri oli kerrassaan upea kokonaisuus. Tykkäsin suurimmasta osasta sen tuotteista ja massiivinen kalenterilaatikko oli niin kaunis, että se seisoi koko joulukuun paraatipaikalla. En raaskinut heittää joulun jälkeen laatikkoa roskiin vaan säilöin sitä tulevan varalle. Tänä jouluna se pääsikin ilahduttamaan ystävääni, sillä täytin kalenterin luukut itse ja annoin jouluiloa eteenpäin. Kannattaa siis ehdottomasti säilyttää nämä upeat kalenterilaatikot jatkokäyttöä varten!

Tänä vuonna LF joulukalenterin ulkoasu on värikkäistä menneistä vuosista poikkeavasti musta ja sen kannessa koristaa hopeafolioidulla tekstillä jouluiset kirjoitukset. Kalenterin luukutkin ovat mustat, yhtä kultaista luukkua lukuunottamatta. Ajattelin aluksi kalenterin olevan todella epäjoulumainen ja synkkä, mutta hetken kalenteria katseltuani aloinkin tästä pitämään. Musta kuvastanee hyvin myös vuotta 2020, joka jää varmasti kaikille mieleen asiasta, jonka nimeä ei varmasti enää tarvitse ääneen sanoa. '

Tänä vuonna kalenterin luukuista ei löytynyt tuotekortteja lainkaan. Ainoastaan tuotteet käärittynä väripaperiin, jotta yllätys säilyy ihan viimeiseen sekuntiin saakka. Tuotekortit olisi kyllä ollut kiva lisä, koska se olisi säästänyt vaivan tuotteiden googlailulta. Kalenterin sisältö oli tänä vuonna reilusti ihonhoitopainotteinen ja meikkejä oli aika vähänpuoleisesti, mikä minua vähän harmitti. Sisältö oli kuitenkin hyvä ja arvokas, täynnä laatubrändejä joten kyllä, LF onnistui vakuuttamaan minut tänäkin vuonna. 

LF joulukalenteri oli jo myyty loppuun, mutta nyt myynnissä on pieni lisäerä, joten jos jäit ilman niin nappaa kalenteri tästä* NYT HETI ennen kuin loppuu vallan.

Katsotaan seuraavaksi kalenterin sisälle, joten jos haluat välttyä spoilereilta, älä lue pidemmälle!





  • Natasha Denona Mini Blush & Glow Duo
  • Luxie 522 Tapered Highlight Brush
  • Rodial Dragon’s Blood Cleansing Water 
  • Molton Brown Delicious Rhubarb and Rose Bath and Shower Gel



  • Ecooking Vit C Serum
  • this works Deep Sleep Body Cocoon
  • Avant Harmonious Rose Quartz Revitalising & Firming Mask
  • GLOV Eye Mask in Navy Blue



  • Tan-Luxe Super Glow Hyaluronic Self-Tan Serum
  • Diego Dalla Palma Eye Pencil
  • Rituals The Ritual of Sakura Body Scrub
  • Illamasqua Loaded Lip Polish in Vogue



  • 3INA Makeup The Cream Eyeshadow 313
  • REN Ready Steady Glow Daily AHA Tonic
  • Philip Kingsley Mayan Vanilla & Orange Blossom Elasticizer
  • Eve Lom Cleanser



  • Mio Clay Away Body Cleanser
  • Omorovicza Silver Skin Savior
  • Sleek Hydrating or Mattifying Primer
  • Anastasia Beverley Hills Lash Brag Volumizing Mascara



  • ESPA 24-HourBalancing Moisturiser
  • Filorga Time Filler Cream 
  • Caudalie Vinopure Purifying Gel Cleansing  
  • Lord & Berry Magic Brow in Various Shades
  • ELEMIS Pro-Collagen Oxygenating Night Cream


Kalenterissa oli varsin paljon täysikokoisia tuotteita ja erittäin hintavia high-end brändejä kuten Elemis, Eve Lom, Avant ja Natasha Denona. Kokonaisuus oli kiva, vaikka itse kyllä jäin kaipailemaan sitä värikosmetiikkaa. Aikaisempina vuosina kalenterissa on myös ollut luomiväripaletti, joka on minusta kruunannut kokonaisuuden. Tänä vuonna palettia ei ollut, mikä oli minulle pieni pettymys vaikka Natasha Denonan pieni kasvopaletti löytyikin. Kalenterin tuotteista riittää kuitenkin ihonhoitoa varmasti koko vuodeksi ja tällä katsauksella pääsee monipuolisesti tutustumaan uusiin ja tuttuihinkin brändeihin, joka on ainakin itsellä yksi kivoimmista jutuista näissä joulukalentereissa.

LF joulukalenteri oli jo myyty loppuun, mutta nyt myynnissä on pieni lisäerä, joten jos jäit ilman niin nappaa kalenteri tästä* NYT HETI ennen kuin loppuu vallan.

Lisäksi suosittelen tutustumaan LF jouluvalikoimaan, josta löytyy ihania lahjaideoita. Tässä muutama oma tärppi!

Tässä joulun kaunein pakkaus, joka sisältää kuusi yleellistä tuotetta pakattuna kauniisiin pahvipakkauksiin. Tuotteita ei ole paljastettu etukäteen, mutta brändeinä löytyy ainakin Elemis, Emma Hardie ja Illamasqua.

Tätä kauneusboksia et halua missata. Black friday edition kauneusboksi sisältää peräti 11 tuotetta, jotka pikavilkaisulla oli aika huikeita. Nämä limited edition boksit myydään aina hetkessä loppuun, joten kannattaa unohtaa jahkailu ja napata ostoskoriin heti. Boksi sisältää mm. täysikokoisen luomiväripaletin ja aivan ihanan First aid beauty Ultra repair creamin.

Ja kaikki joulun lahjasetit löytyvät täältä*. Käy tilaamassa ajoissa, jotta lahjat ehtivät jouluksi kuusen alle.

Onko sulla jo joulukalenteri hankittu?
2 kommenttia on "Lookfantastic joulukalenteri 2020 lisäerä myynnissä NYT + unboxing"
  1. Liikaa ihonhoitotuotteita, joku iso paletti tai meikkijuttu olisi tehnyt tästä paremman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Palettia tai jotain isompaa meikkituottetta jäin kaipaamaan

      Poista