torstai 26. marraskuuta 2020

Lokakuun kosmetiikkaroskat

 * merkityt tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä



Käydään tässä marraskuun aikana vielä urakalla näitä roskia läpi, koska päätin etten halua muuttaa yhtään tyhjää purkkia. Viikon päästä siis Turusta muutto Tampereelle ja koti onkin tällä hetkellä kuin pommin jäljiltä. Katsotaan jos ehdittäisiin vielä viikonloppuna käydä marraskuunkin roskat läpi. 

Tuttuun tapaan siis käydään taas lyhyiden arvioiden kera tuotteet läpi. Mukana taas muutamia tuotteita, joita en käyttänyt loppuun, koska ne eivät mulle sopineet. Niistä erikseen maininta tuotteiden kohdalla. Pistän myös erityispeukut 👍 mun suosikkeihin, jos haluatte bongailla niitä nyt black friday tarjouksista.




Fiini Naturally Jauhenaamio kaura & mustikka*

Tykkään tuorenaamioista tosi paljon, mutta tämä ei toiminut mun iholla lainkaan. Naamio liukui iholle levitettäessä kuin lasipinnan päällä eikä tarttunut ihoon millään. Se sai aikaan vain sotkun kylppärissä ja naamio mureni ja putoili vaatteille. Sain valmistajalta vinkin kokeilla valmistaa naamio eri vesimäärään, mutta mikään ei toiminut.
Ei jatkoon.

Fiini Naturally Puhdistusbalsami hellävarainen kaura*

Tämä on mun suosikki ja yksi parhaimmista herkälle ja kuivalle iholle sopivista putsareista. Koostumus on aluksi hunajainen, mutta veden kosketuksesta muuttuu maitomaiseksi. Tosi riittoisa ja aivan super ihanan tuntuinen iholla. Yllättävää kyllä tämä tuntui samalla myös hoitavalta, koska iho ei ole ikinä pesun jälkeen ollut niin pehmeä kuin tätä tuotetta käyttäessä. Aikaisempi postaus löytyy täältä.
Jatkoon 👍

Sukin Hydrating facial masque

Ihana australialainen luonnonkosmetiikka brändi, joka myös vegaaninen. Naamio oli aivan super hyper kosteuttava ja erityisen tuhti. Sopii siis talvi-iholle. Kesällä en tätä juuri käyttänytkään sen tuhdin koostumuksen takia. Ihana mieto mangon tuoksu. Tykkäsin!
Jatkoon!




Beauty blender Opal essence serum primer*

Valehtelematta paras primer mitä olen ikinä käyttänyt. Tykästyin tähän ensi kokeilulta ja yritin säästellä viimeiseen pisaraan asti. Ihanan silkkinen pinta, jonka päälle mikä tahansa meikkivoide asettuu ihan täydellisesti. Mieto raikas tuoksu ja hyvin riittoisa, koska pieni tippa riittää koko kasvoille.
Aikaisempi postaus täällä.
Saatavilla Kicks* (36,90€ nyt -25%) ja Nobe* (36,90€)
Jatkoon 👍

Unicorn glow long wear primer

Tämä primer tuli muistaakseni josku Ipsyn mukana. Tätä on kehuttu netissä tosi paljon, mutta itse en kyllä ylistäisi tätä millään tavalla. Primerin koostumus oli tosi jankkimainen ja se jättää iholle ihmeellisen kalvomaisen tunteen. Se ei myöskään lupausten mukaan tunnu kosteuttavalta. En käyttänyt tätä loppuun.
Ei jatkoon.

Rimmel Brow pro micro 24HR precision stroke pen*

Ensimmäistä kertaa testasin nestemäistä kulmakynää. Itsellä on luonnostaan tuuheat kulmat, joihin tämä nestemäinen kynä ei kyllä toiminut lainkaan. Kynä myös kuivahti nopeasti, joten ei mikään paras mahdollinen kulmatuote. Sopiikin minusta parhaiten sellaiselle, jolla on ohuet kulmat ja haluaa piirtää tarkat viivamaiset kulmat. Kulmien täyttöön ei hyvä valinta.
Ei jatkoon.

Hourglass brow micro sculpting pencil

Hourglass on kovasti hehkutettu ja kallis brändi. Tämä heidän kulmakynä oli kuitenkin aivan sysikakka! Kynän terä oli niin kova, ettei siitä irronnut väriä kuin kovasti painamalla, mikä jo porasi melkein reiän läpi ihosta. Kovasta painamisesta johtuen kynä myös katkeili aivan yhtenään ja lopulta taisin saada koko kynästä yhteensä 3 käyttökertaa. Olen pöyristynyt!
Ei jatkoon.

Luxie flat definer

Luxien siveltimistä olen kuullut, että laatu vaihtelee ja joskus tielle sattuu maanantaikappaleita. Minulla taisi käydä niin, koska tämän siveltimen karva vain painui yhtäkkiä tuonne metallikuoren sisään. Enpä ole sellaiseenkaan ennen törmännyt. Tästä ikävästä sattumuksesta huolimatta suosin kuitenkin edelleen Luxien siveltimiä.




Yves Rocher Ultra fresh cleansing gel

AI että miten mä rakastan tätä geeliputsaria. Tässä on niin hyvä tuoksu ja geeli on tuhtia eikä mitään lirua. Ei myöskään kuivata eli sopii hyvin herkälle ja kuivallekin iholle. Nyt muuten Yvesillä -50% tarjouksessa täällä* (6,90€)
Jatkoon 👍

Yves Rocher express eye makeup remover

Mun pitkäkestoinen suosikki ja näitä meikinpoistoaineita onkin kulunut jo monta pulloa. Aina palaan tähän, koska vie vedenkestävänkin meikin ilman hankausta pois täydellisesti. Emulgoituu veden kanssa, joten helppo pestä pois eikä jätä iholle öljyistä pintaa. Nyt yvesillä -50% tarjouksessa täällä* (5,95€)
Jatkoon 👍

Balance me Hyaluronic plumping mist*

Ihan kamala kasvovesi. Pullossa ollut sumute ei vain toiminut vaan ruikki vettä kasvoille suorana suihkuna niin että koko naama oli märkänä. En tykännyt tästä syystä tätä käyttää, koska parempiakin löytyy ja parin kerran jälkeen totesin että saa lähteä.
Ei jatkoon.

Pulpe de vie After date puhdistava misellihyytelö*

Vaikka Pulpe de vie on kiinnostava brändi ja monesta heidän tuotteestaan olenkin pitänyt, ei tämä misellihyytelö oikein toiminut käytännössä. Koostumus oli tosi liurua eikä sen siirtäminen kämmeneltä kasvoille sitten ollutkaan enää  niin helppo tehtävä. Pari kertaa lorahti koko annos lattialle sormien välistä. 
Ei jatkoon.




Misoli Shining care hydro-gel eye patch*

Nämä silmänympärys hydrogeelinaamiot oli aivan ihanan isot ja pysyi hyvin paikallaan. 10 minuuttia aamuisin ja juonteet oli tiessä. Tykkäsin kovasti ja varmasti ostan jatkossakin.
Jatkoon 👍

Kueshi laboratoire Aloe vera gel

Ei paras testaamani aloe geeli. Geeli jäi ihon pinnalle melko pitkäksi aikaa märäksi kohdaksi eikä imeytynyt saman tien. 
Ei jatkoon.

Yves Rocher Hammam bath & shower gel

Suihkusaippuan koostumus oli kiva eikä kuivata, mutta tuoksu oli tosi outo ja tosi parfyyminen. Tuoksun takia en tästä pitänyt.
Ei jatkoon.





Sumilayi ooh so soft curls hydrating conditioner*

Kiharoille hiuksille tarkoitettu hoitoaine. Tosi kosteuttava ja tekee hiuksista ihanan pehmeät (oikeasti ihan pumpulilta tuntuvat). Tuoksu raikas sitruksinen. Pieni miinus siitä, että hoitsikkaa tarvii kerralla aika ison määrän, jotta on tehokas. Muuten hyvä tuote. Aikaisempi postaus täällä.
Jatkoon.

Briogeo Scalp revival charcoal + coconut oil icro-exfoliating shampoo

Ihana päänahkaa kuoriva ja syväpuhdistava shampoo. Shampoossa on hiiltä ja se tuoksuu piparmintulle. Siinä on myös viilentävä vaikutus ja iho tuntuukin pesun jälkeen hetken aikaa viileältä ja raikkaalta. Luulenpa tämän myös aktivoivan päänahan verenkiertoa. Tosi hyvä, tuuheuttava ja pesevä tuote, mutta ei kuivata yhtään. Sopii myös herkälle päänahalle. Meillä on mies käyttänyt tätä, kun päänahka hilseilee ja on auttanut siihenkin.
Myynnissä Cocopanda* (25,90€), Nobe* (36,90€) ja Oletkaunis*(36,90€)
Jatkoon 👍

Four reasons Silky moisture shampoo*

Jos sulla on kuivat hiukset, niin tässä on ihan täydellinen kosteuttava shampoo. Teki hiuksista silkkiset ja helposti kammattavat, mutta myös kosteutetut. Aivan ihana tuote!
Aikaisempi postaus löytyy täältä.
Jatkoon 👍

J.Mäki professional henna cream*

Henna kasvivärillä sai kivasti sävytettyä hiuksia hiukan vaaleammiksi. Mikään varsinainen hiusvärihän tämä ei ole eli ei tee sinusta blondia, mutta sävyä hiuksiin sai upean kiillon myös. En kuitenkaan lähtisi tällä hiuksia värjäämään sen suurempia muutoksia haaveilevana, sillä siihen tehot ei valitettavasti riitä.
Ei jatkoon.




111Skin Nac Y2 pollution defence booster

Tämä brändi on aivan tajuttoman kallis ja ylihintainen. Tähän asti olen tykännyt heidän tuotteistaan, mutta nyt tuli vastaan tuote, josta en pitänyt. Boosteri on tarkoitettu suojaamaan ihoa älylaitteiden siniseltä valolta ja tästä syystä se tulisi levittää aamulla ihonhoitotuotteiden yhteydessä. Tämä rullasi kuitenkin ihan KAIKKIEN meikkivoiteiden kanssa kunnon muruksi iholla, joten nyt tulin siihen tulokseen että riittää kiitos.
Ei jatkoon.

Glow recipe Pineapple C bright serum

Tosi söpö purkki ja ihana seerumi, joka tuoksuu makealta ananakselta. Sisältää C-vitamiinia ja imeytyy hyvin ihoon, jättäen tosin jännän sokerisentahmean pinnan iholle. Ei kuitenkaan haittaa, sillä muuten imeytyy hyvin ja meikin pystyy myös levittämään tämän päälle.
Jatkoon.

de_Cure NL1ft instant correcting serum

Sain tämän seerumin joskus Goodieboxista, mutta mikään ihmeellinen tämä ei ollut. Koostumus hyvin nestemäinen ja näytti aktivoivan aika voimakkaasti ihosoluja, joka mulla lehahti aina kasvot kirkkaan punaisiksi ja iholla tuntui hetken aikaa pientä nipistelyä.
Ei jatkoon.

Skin Treat Strengthening oil*

Kasvoöljyn tulee olla sellainen, että se imeytyy ihoon ainakin jollain tasolla. Tämä kasvoöljy ei imeytynyt ihoon mitenkään vaan jäi pyörimään liukkaana ja öljystä kiiltävänä kalvona ihon pinnalle. Tämän päälle ei myöskään pystynyt imeyttämään enää mitään kasvovoidetta, joten ainoa mahdollisuus oli lisätä öljy kaikkien tuotteiden päälle. En pitänyt koostumuksesta, joten en käyttänyt tuotetta loppuun.
Ei jatkoon.

Salmon Vgene hydro active eye cream

Ihastuttavan samettinen sy-voide, joka kosteutti, pehmensi ja siloitti ihon pintaa. Voide ei ole mikään hirmu hintainen, mutta tuntui ihan kalliilta high-end tuotteelta. Mieskin tykästyi tähän.
Jatkoon.




Salt of the earth roll-on natural deodorant

Luonnollinen dödö, joka ei ollut kyllä hyvä alkuunkaan. Ei pitänyt paria tuntia pidempään hajuja poissa. Tämä myös tuoksuton ja itse pidän siitä, että dödöissä on joku tuoksu.
Ei jatkoon.

TIF Fabulous body lotion*

Ihanan kukkaistuoksuinen vartalovoide. Voide ei imeydy samalla sekunnilla vaan sitä pitää hetken aikaa työstää ja pyöritellä iholla ennen kuin se sinne katoaa. Jättää hetkeksi vähän rasvaisen tunteen ihon pintaan. Kuitenkin hyvä voide ja pumppupullo on kätevä. Itse kuitenkin tykkään enemmän nopeasti imeytyvistä vartalovoiteista, joten siksi ei jatkoon.

Mirame kynsilakanpoistoaine

Edullinen joka marketista saatava kynsilakanpoistoaine, joka hoitaa tehtävänsä. Tässä on kuitenkin tosi vahva etanolin haju, mistä en itse niin kovin välitä. Ostin kuitenkin uudenkin pullon, koska helposti saatavilla.
Jatkoon.

Australian glow Self tan mousse*

Ihanan tuoksuinen itseruskettava, joka on yksi lemppareistani. Väristä tulee tosi tasainen ja luonnollinen. Mousse on helppo levittää ja siinä on karttaväriä. Väri pysyy hyvin viikonkin ja haalistuu tasaisesti eikä laikukkaasti. Sävy medium on vaalealle iholle hyvä.
Myynnissä mm. Kicks* (24,99€), Lyko* (24,50€) ja Nordicfeel* (22,95€)
Jatkoon 👍





Tony Moly I'm real pumpkin mask sheet*

Kyllä olen tämän ennenkin todennut ja totean uudelleen, ettei Tony Molyn naamiot istu kasvoille ollenkaan. Tässä on niin pienet reiät ettei silmätkään mahdu niihin ja kangas paksua ja jää kasvoilta myös lyhyeksi.
Ei jatkoon.

Kocostar Vitamin happy mask*

Hyvä kangasnaamio, jossa reilusti seerumia ja ohut kangas istui kasvoille hyvin. Jätti ihon kosteutetuksi ja heleäksi.
Jatkoon.

Love Beauty and planet Muru muru butter & rose sheet mask

Tykkään brändin tuoksuista ja tämä muru muru on mun yksi suosikkeja. Muistaakseni tämän naamion seerumi oli kermaista, mikä on myös kiva ja jättää kasvot ihanan pehmeiksi. Ostan jatkossakin.
Jatkoon.

Patchology Just let it glow  sheet mask*

Tämä naamio oli ihana! Se teki kasvoista niin kirkkaan heleät ja nuorekkaat. Eron huomasi heti ja naamio vaikutti tosi nopeasti. Istui myös kasvoille hyvin ja seerumia oli sopivasti.
Myynnissä Oletkaunis* (5,50€)
Jatkoon.

Masque me up Hemp sheet mask

Ei mikään erikoinen mieleen jäänyt naamio. Muistaakseni ei istunut ihan täydellisesti ja oli naamioksi aika kuivakka.
Ei jatkoon.




Lavera hydro effect day cream

Laveramainen luonnonmukainen tuoksu. Ohut koostumus, joka imeytyi kyllä nopeasti ja tuntui hyvin kosteuttavalta. Voisin ostaa täysikokoisena.

Lumene Moisturizing prebiotic oil-coctail

Tuoksu hyvä, mutta voimakas. Koostumus tosi öljymäinen ja juokseva. Oli vaikea saada kämmeneltä kasvoille ohuen koostumuksen takia ja jätti ihon öljyisen liukkaaksi. En ostaisi.

Nuface Prep-n-glow*

Nämä puhdistus/kuorintapyyhkeet on tosi käteviä ja kuluikin useampi lokakuunkin aikana. Toinen puoli sileä, toinen pieniä nystyröitä, joten ensin voi puhdistaa kasvoilta meikin ja sitten nystypuolella kuoria kasvot. Ei ärsytä ihoa ja puhdistaa tehokkaasti. Jatkoon.

Ziaja Goat's milk body lotion

Todella ohutta vartalovoidetta. Imeytyy kyllä nopeasti, mutta talvella turhan kevyt. Kesäksi hyvä voide, tosin tässä on varsin voimakas tuoksu. En ostaisi.

Naturativ ecoampule1 serum

Hyvä hiukan öljymäinen seerumi, joka kosteuttaa ja sopii herkällekin iholle. Tuoksua tässä ei muistaakseni ollut lainkaan ja imeytyikin hyvin. Sisältää hyaluronihappoa ja mineraaleja. Voisin ostaa täysikokoisena.

Minetan Coffee scrub

Kahvikuorinnat on aivan ihania ja niin tämäkin, mutta pienestä pussukasta ei riittänyt kuin pariksi kerraksi. Jätti kuitenkin ihon pehmeäksi ja vähän rasvaisenkin tuntuiseksi. Kahvipavuthan ovat luonnostaan hieman rasvaisia, joten vartaloa ei välttämättä tarvitse edes rasvata kuorinnan jälkeen.

6 kommenttia on "Lokakuun kosmetiikkaroskat"
  1. Jännä miten sulla kävi ton Luxien siveltimen kanssa! En oo koskaan kuullut, että kenelläkään olisi käynyt noin tollasen siveltimen kanssa :D Mutta joo Luxien laadusta oon kyllä kuullut tosi ristiriitaisia kommentteja. Mulla on itselläni kaikki Luxien siveltimet olleet tosi hyviä eikä laadussa oo ollut valittamista, mutta näistä maanantaikappaleista on saanut lukea tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noita maanantaikappaleita voi liikkeellä olla. Ihmettelin itsekin ensin kun en aluksi huomannut että mihin se karva hävisi ja tarkemmin kun katsoin niin sieltä hylsyn sisältä se pilkotti :D

      Poista
  2. Wou, mulla on kaikki luxiet kestänyt tosi pitkään ja hyvin. Mun korviin tuo laatuasia ei edes ollut ennen tätä postausta ja Lindan kommenttia kiirinytkään.

    Täsäs paljon mulle uusia tuotteita, poislukien nuo kasvomaskit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Luxiesta on kyllä paljon puhuttu että osa siveltimistä on sekundaa mutta ei ole mulle ennen tätä kertaa osunut. Onneksi suurin osa heidän siveltimistään kuitenkin kestää ja mullakin on paljon heidän siveltimiä eikä niissä muuten ole mitään moitittavaa :)

      Poista
  3. Hei tuosta Australian glow - itseruskettavasta, annatko olla jonkun tietyn aikaa, ennen kuin huuhtelet (1-4 h) vai annatko olla yön yli ja huuhtelet vasta aamulla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä levitän kaikki itseruskettavat aina illalla ja pesen aamulla pois. Kätevin niin kun ei tarvi sitten kesken päivän säätää suihkujen kanssa tai pelätä että ruskettavat tahrii vaatteita :)

      Poista