sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Löysin parhaat K-beauty tuotteet kuivalle, herkälle ja atooppiselle iholle

 * tuotteet saatu Kokoskin.fi



Olen täällä blogissa ja instankin puolella aina välillä avautunut mun iho-ongelmista, jotka osaltaan vaikuttaa käytettävien tuotteiden valintaan. Pitkään taistelin aikuisiän aknen kanssa, jonka paranemisprosessi oli kyllä, luoja pitkä prosessi. Koko ikäni olen myös kärsinyt suunympärysihottumasta, joka ottaa takapakkia aina erityisesti talvisin tai jos käytän iholla vääriä tuotteita. Iho punoittaa, polttelee ja kutittaa. Joskus se on niin kuiva ja allergisesta reaktiosta kärsinyt, että iho on täynnä pientä röpylää veristä ihottumaa. Siinä vaiheessa kaivan aina luotto tuotteet kaapista, koska tiedän että niiden avulla saan ihon parissa päivässä taas kuntoon. 

Olen oppinut viimeisen vuoden aikana sen, että korealainen kosmetiikkaa auttaa yleensä ihovaivoihin kaikkea muuta kosmetiikkaa paremmin ja nopeammin. Niinpä olen myös omissa iho-ongelmissani turvautunut k-beauty tuotteisiin eikä ikinä ole tarvinut pettyä. Mulla onkin kaapissa aina SOS tilanteita varten herkälle iholle sopiva etanaseerumi ja superkosteuttava hyaluronihapposeerumi, rauhoittava kasvovesi sekä hoitava kasvovoide. Kun iho reagoi voimakkaasti, on parempi karsia ihonhoidosta kaikki ylimääräiset tuotteet ja käyttää vain ihoa rauhoittavia tuotteita niin kauan, että reaktio tasaantuu ja iho on taas tasapainoinen. 

Tänään haluan esitellä teille uuden tuttavuuden, johon en pakkausten ulkonäön perusteella välttämättä olisi osannut tarttua. Yhteistyön puitteissa pääsin kuitenkin tutustumaan k-beauty brändiin Puritoon, joka vei mennessään, paransi ihon ja tuli mun meikkikaappiin jäädäkseen. 





Käytätkö sä kasvovettä? Mikäli et, niin suositellen lämpimästi aloittamaan. Kasvovesi antaa hyvän pohjakosteuden iholle, jolloin myös ihonhoidon seuraavat tuotteet imeytyvät ihoon paremmin. Tämä kasvovesi on Puriton best seller tuotteita enkä ihmettele. Koostumus on ohuen geelimäinen, mutta sen voi helposti kaataa kämmenelle ja levittää kasvoille ilman vanulappua. Näin tuotetta ei mene yhtään hukkaan. Tässä on hyvin mieto, mutta raikas tuoksu. Parasta tässä on se, että seerumin tavoin tämä hulahtaa ihoon samantein, joten tuotteen kerrostelu on helppoa eikä kylppärissä tarvitse seiskoskella koko päivää odotellen kasvojen kuivumista. 

Puriton toner on täydellinen kasvovesi ja vertaisin tätä jopa mun (ja monen muun) ikisuosikkiin Huxley toneriin. Tämä on super kosteuttava ja ihoa ihanasti rauhoittava. Ei kirvele, kiristele tai ärsytä edes herkkääkin herkimpää ihoa. Kasvovesi sisältää centella asiatica-uutetta (rauhoittaa), hyaluronihappoa (kosteuttaa), B-vitamiinia (vahvistaa ihon vastustuskykyä) ja taikapähkinäuutetta (antibakteerinen rauhoittava ja haavojaparantava vaikutus).





Uusi suosikkini on tämä ihoa reippaasti kosteuttava 90% hyaluronihappoa sisältävä superseerumi. Sen ohut koostumus imeytyy heti, joten halutessaan seerumia voi hyvin kerrostella. Yhtenä iltana laittelin itse iholle kolme kerrosta seerumia ja olo oli sen jälkeen kyllä ihanan kosteutettu. Hyaluronihapon lisäksi seerumissä on myös ihoa kirkastavaa C-vitamiinia. Seerumi vähentää myös tulehduksia, häivyttelee juonteita ja parantaa ihon kimmoisuutta. Kun iho on kosteutettu, se näyttää nuorekkaammalta ja eloisalta. Siksi tällaiset super kosteuttavat seerumit ovat aivan täyttä kultaa!

Seerumi koostuu vain EWG Green leven ainesosista, jotka ovat turvallisia erittäin herkälle iholle. Purito käyttää tuotteissaan vain puhtaita raaka-aineita, ne ovat vegaanisia, tuotteita ei ole testattu eläimillä eikä niissä käytetä lainkaan keinotekoisia ihoa ärsyttäviä tai iholle haitallisia raaka-aineita. Siksi ne ovat täydellinen valinta koko perheelle. Tuotteita voivat käyttää myös raskaana oleville sekä lapsille.





Jotta Purito hehkutus ei jäisi tähän niin mainitsen vielä yhdestä aivan ihanasta tuotteesta. Nimittäin syvänmeren vettä sisältävästä super kosteuttavasta kasvovoiteesta, joka sopii myös täydellisesti herkälle ja atooppiselle ihottumalle. Voide sopii koko perheen käyttöön, myös pikkulapsille lieventämään ihotummasta aiheutuvaa kutinaa ja kuivuutta.

Voide sisältää merivedestä saatavia mineraaleja, merileväuutetta ja vihreää kaviaaria. Ohut geelimäinen koostumus imeytyy helposti ihoon eikä jätä ihon pintaa rasvaiseksi. Sopii siksi myös hyvin miehille kasvovoiteeksi. Vaikka koostumus onkin geelimäistä, tämä on todella kosteuttava ja kosteustehot riittävät hyvin myös talven kuivattamalle iholle. Yllätyin itse tätä käyttäessä miten silkkisen pehmeän ja kimmoisan ihon sain pelkästään näitä kolmea tuotetta käyttämällä. Voin näin myös rehellisesti todeta, että kasvot nuortuivat parilla ikävuodella, kun otsalla näkyvät hennot juonteet hävisivät kosteuttavan vaikutuksen voimasta lähes olemattomiin. Mykistävää!




Pakkaukset eivät näissä Puriton tuotteissa ole kovinkaan ihmeelliset ja siksi olisin todennäköisesti jättänyt nämä ostamatta. Tässä tuli kuitenkin taas todistettua se, että aina ei värikkäät ja koristellut pakkaukset kerro koko totuutta. Tämä kolmikko hyppäsi nimittäin kertaheitolla suosikkien joukkoon ja aion jatkossakin ostaa brändin tuotteita. Vielä kun nämä niin tehokkaasti palauttivat ihon kosteustasapainon ja paransivat allergiset reaktiot, kutinan ja kuivuuden parissa päivässä. Juuri tällaisia kaikkien ihonhoitotuotteiden pitäisi olla. Ne tekevät sen mitä lupaavat ja oikeastaan jopa enemmän. 

Pakko taas sanoa, että kyllä ne siellä Koreassa osaa!


2 kommenttia on "Löysin parhaat K-beauty tuotteet kuivalle, herkälle ja atooppiselle iholle"
  1. Täytyy myöntää, että ukkoisesti vaisuja ja jäisi mullakin ostamatta mutta kiva kuulla että Tehoa löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pakkaukset on tärkeässä roolissa kokonaisvaltaista kokemusta ajatellen, joten kyllä niihin olisi hyvä panostaa yhtälailla kuin laadukkaaseen tuotteeseenkin :)

      Poista