lauantai 19. joulukuuta 2020

Korealaista kosmetiikkaa joulupakettiin

 * tuotteet saatu Beautyko



Tuottaako joululahjojen hankkiminen päänvaivaa? Vielä ehtii tilata verkkokaupoistakin, jos on nopea, sillä ainakin Beautykolla on nopea toimitus ja ennen jouluaattoa on vielä kolme kokonaista arkipäivää.

Korealainen kosmetiikka on taatusti ihastuttava lahja, eikä sen kanssa oikein voi mennä pieleen. K-beauty tuotteissa on nimittäin se hyvä ominaisuus, että tuotteet sopivat melko monen tyyppiselle iholle ja niissä harvoin on mitään voimakkaita tuoksuja tai ärsyttäviä ainesosia. Laadukkaat ja kiinnostavia tehoaineita sisältävät K-beauty tuotteet ovatkin tutustumisen arvoisia myös sinulle itsellesi. Tällä kertaa sain Beautykolta testiin heidän uusia Dewytree tuotesarjan tuotteita, jotka totesin heti kättelyssä toimiviksi ja aivan ihaniksi kaikki! Dewytree on tehnyt yhteistyötä Korean yliopistollisten sairaaloiden kanssa ja tuotteissa käytetään myös paljon luonnollisia ainesosia. Brändi herätti heti kiinnostukseni ja tämän kokeilun perusteella voin lämpimästi suositella.




Aloitetaan esittely tällä ihastuttavalla öljyputsarilla, joka ansaitsee tulla nostetuksi ykköseksi. Tiedän, että monet eivät jaksa tehdä iltaisin kaksoispuhdistusta ja niinpä öljyputsareiden käyttö voi olla epämiellyttävää ja jäädä sen työläisyyden takia käyttämättä kokonaan. Tämä Dewytree Clean lab linjan öljyputsari on kehitetty herkän ihon tarpeisiin, mutta se sopii ihan kaikille. Parasta tästä tekee sen, että öljyputsari sulattaa meikin sen suurempia hankailuja ja mieto raikas tuoksu on suorastaan ihastuttava. Öljy emulgoituu iholta pelkällä vedellä, joten nyt kaikki laiskimmatkin kasvoputsaajat voivat uskaltautua kokeilemaan! Suosittelen toki kaksoispuhdistusta, mutta tämän putsarin kanssa se ei ole edes välttämätöntä. Putsari on äärettömän hellä iholle eikä kuivata ja tuo pumppu on tosi toimiva ja painuu pohjaan kevyesti.




Etana sarjan tuotteista sain testiin Ultra vitalizing snail seerumin ja silmänympärysvoiteen. Etanaseerumi on erittäin tunnettu kyvystään uudistaa ja korjata ihoa. Itse saan etanaseerumilla aina korjattua iholta finni ja aknetulehduksien jälkeen syntyneet arvet ja punoituset. Myös kuivan ihon allergiset reagktiot rauhoittuvat parissa päivässä ja etenkin näin talvella kuivan ihon tarpeisiin nämä etana tuotteet ovat ihania! Ne kosteuttavat tehokkaasti ja ovat hellävaraisia. 

Ultra vitalizing snail serum sisältää 78% etanaseerumia eli etanan limaa. Se voi kuulostaa ällöttävältä, mutta korostan ettei seerumi ole mitään ällöttävää limaa vaikka nimi voikin kuulostaa siltä. Tämä geelimäinen seerumi on nopeasti imeytyvä, reilusti kosteuttava ja helposti kerrostettavissa. Se antaa täydellisen kosteutstasapainon kuivan ihon tarpeisiin ja sopii erilaisiin iho-ongelmiin. Suosittelen kokeilemaan!

Toinen ihastuttava löydös on Ultra vitalizing snail eye cream, jonka kaunis pakkaus on jo häkellyttävän upea. Sy-voide on seerumin tapaan geelimäinen ja nopeasti imeytyvä. Jos sy-iho on erittäin kuiva, tätä voidetta voi helposti kerrostaa, sillä se suorastaan uppoaa ihoon. Erityisesti suosittelen tätä sellaiselle, jonka silmänympärysiho on talven kuivattama ja herkkä, sillä etanaseerumin ja kevyen geelimäisen koostumuksen ansiosta tämä ihanuus tekee taikoja parissa päivässä. Yleellinen pakkaus ja loistava tuote.




Kuinkas moni teistä käyttää säännöllisesti silmänympäryslappusia eli eye patcheja? Löysin näiden taian viime keväänä ja siitä lähtien olen käyttänyt säännöllisesti viikoittain pari kertaa aina aamuisin. Laput laskevat turvotusta, kosteuttavat ja virkistävät. Huonosti nukutun yön jälkeen nämä tekevät ihmeitä ja häivyttelevät juonteita ja laskevat turvotusta niin tehokkaasti, että naamataulusta katoaa 10 minuutissa pari vuotta ikää pois. Nämä Dewytreen patchit sisältävät kaviaaria, helmiuutetta ja kultauutetta. Mikä yleellinen joululahja ja hauska pakkaus. Naamiot sopivat kaikille ihotyypeille.




Viimeiseksi vielä sheet mask suositus, joka on täydellinen lahja ihan minkä ikäiselle tahansa. Näitä voin suositella myös teineillä, sillä sheet mask kerran tai kaksi viikossa antaa kivan lisäboostin ihonhoitoon ja kosteuttaa tehokkaasti kuivintakin ihoa. Beautykon valikoimassa on runsaasti kangasnaamioita eri brändeiltä ja nämä ovat varsin edullisiakin. Eyenlip naamioita saa muuten ihan Prismoista kautta maan, joten ihan ruokaostoksien yhteydessä voi käydä nappaamassa sheet maskit joulupakettiin.




Korealaisen kosmetiikan suosio ei ole vuosien saatossa laskenut mihinkään. Enkä ihmettele, sillä kauniit ja hassunhauskat pakkaukset ovat koukuttavia, mutta sisältö ratkaisee ja se on aina näissä K-beauty tuotteissa viimeisen päälle priimaa. Beautyko on monen K-beauty brändin virallinen maahantuoja, joten heidän sivuiltaan löytää ihania uutuuksia. Kannattaa käydä lukemassa blogistani myös aikaisemmat postaukset Skinfood tuotteista ja COSRX tuotteista. Beautykolla on valikoimissa myös Online exclusive tuotteita, jotka ovat pienempien korealaisten brändien tuotteita ja saatavilla Suomesta vain Beautykolta. Tuotteita on aina vain rajoitettu erä ja valikoimat vaihtuvat, joten kannattaa seurailla sivustoa täältä

Suositko sinä korealaista kosmetiikkaa ja löytyykö sitä tänä vuonna joulupaketeista?
2 kommenttia on "Korealaista kosmetiikkaa joulupakettiin"
  1. Käytän jonkin verran, joululahjaksi en ostanut, mutta itselle tulee hankittua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös viimeaikoina alkanut ostella enemmän ja enemmän vain itselle kun nämä on kaikki niin ihania :D

      Poista