perjantai 15. tammikuuta 2021

Favora on apteekkikosmetiikkaa parhaimmillaan

 * tuotteet saatu somessa.com



Nyt kannattaa olla kuulolla! Onko suomalainen Favora jo tuttu konsepti? Jos ei, niin peukutan. Mulle Favora on tuttu jo vuosien takaa ja olenkin joitakin sarjan tuotteita käyttänyt. Favora on apteekkikosmetiikkaa ja kotimaista sellaista. Tuotteet on kehitetty yhdessä allergia- ja astmaliiton kanssa.

Apteekkikosmetiikassa on se hyvä juttu, että tuotteet ovat yleensä mahdollisimman vähän allergisoivia, mikä tarkoittaa sitä, ettei tuotteissa yleensäkään käytetä hajusteita tai väriaineita. Apteekkikosmetiikka on puhdasta ja toimii kaikille ihotyypeille, myös sille kaikkein herkimmälle.

Myönnettäköön, että olen ehkä saattanut tässä blogitaipaleeni aikana vähän puolivahingossa ylihoitaa ja siten "pilata" ihoani. Se on selvästi herkempi nykyään, kuin mitä se oli muutamia vuosia sitten. Luulen tämän johtuvan siitä, että testailen niin paljon uusia tuotteita ja vaihtelen niitä jatkuvasti. Iho onkin toisinaan todella ärtynyt ja punoittava. Myös näppyaaltoja tulee joskus ja juuri silloin kun iho on herkimmillään, tuntuu ettei mikään auta.




Silloin kun iho ärtyneimmillään, rauhoitan sen erityisen hellävaraisilla tuotteilla, joissa ei ole hajusteita tai muitakaan ärsyttäviä aineita. Favoran rauhoittava ja kosteuttava sarja on toiminut mulla siihen hyvin ja etenkin nyt talvella ihon pintakuivuus ja kutina on saanut näillä tuotteilla kyytiä. Jo päivässä parissa iho rauhoittuu silminnähden ja ärtyneisyys häviää muutaman päivän tehokäytöllä.

Favoralla on pari muutakin sarjaa tämän rauhoittavan ja kosteuttavan lisäksi. Esimerkiksi ikääntyvälle iholle on oma kiinteyttävä ja ravitseva tuotelinjansa. Sanoisin kuitenkin tämän rauhoittavan ja kosteuttavan sarjan sopivan ihan kaikille ihotyypeille, sillä voiteet on helppokäyttöisiä, nopeasti imeytyviä ja reilun kosteuttavia. Vaikka voiteiden koostumus on tuhti, se ei silti jätä iholle rasvaista kalvoa. Siksi näistä voiteista niin kovasti pidänkin ja niin pitää miehenikin.





Oma henkilökohtainen suosikkini on sarjan seerumi ja kosteusvoide. Kaikissa sarjan pulloissa on aivan älyttömän hyvät pumput ja rasva tulee ulos mukisematta. Pullojen ja pumppujen toimiminen on itsellä ainakin ehdoton vaatimus ja näissä homma rulettaa kuin rasvattu.

Seerumi rauhoittaa nopeasti ärtynyttä ihoa ja vähentää punoitusta sekä kutinaa. Siksi se sopii erityisesti myös couperosa iholle. Syväkosteuttava seerumi parantaa ihon kosteustasapainoa ja se tukee ihon omaa puolustusmekanismia. Seerumin tehoaineina on käytetty  betaiinia (kosteuttava uute), rapsiöljyä (nopeasti imeytyviä ihoa hoitavia ja rauhoittavia rasvahappoja, jotka tukee ihon suojakerroksen vahvistumista), keramideja (korjaavat kuivuuden vaurioita ihossa) ja pantenolia (parantaa kosteustasapainoa ja rauhoittaa kutinaa).

Rauhoittava kosteusvoide pitää ihon kosteutettuna 24 tunnin ajan. Voide auttaa vahvistamaan ihon hydrolipidikalvoa ja se imeytyy nopeasti. Voide antaa iholle mattaisen pinnan, vaikka onkin kosteuttava. Mattapinnan ansiosta voide onkin erityisen hyvä juuri meikin alle. Aamuisin ei myöskään tarvi turhaan odotella, sillä voide imeytyy nopeasti. Vaikuttavina tehoaineina betaiini, keramidit, pantenoli, niasiini (B3-vitamiini joka uudistaa ihoa ja tasapainottaa talineritystä), silica (pii auttaa pitämään ihon mattaisena) ja gluconolactone (AHA-hedelmähapot pehmittävät ja kosteuttavat ihoa).




Samaan sarjaan kuuluu myös hoitovoide, jota voi käyttää aamuin illoin. Hoitovoide on enemmän rauhoittavampi kuin kosteusvoide. Molempien koostumus on hyvin saman tyylinen ja tuhdihko, mutta hoitovoiteen tehoaineista löytyy lisäksi bisabololia, joka on ihoärsytyksiä lieventävä ja tulehduksia estävä ainesosa. Lisäksi voiteesta löytyy myös iholle tärkeää glykoproteiinia, joka tekee ihosta elastisen ja stimuloi fibroplastisolujen kasvua. Hoitovoide sopii hyvin myös pelkästään yövoiteeksi.

Sarjan neljäs tuote on naamio, joka ylläpitää kosteutta ja auttaa ihoa palautumaan sekä rauhoittumaan. Naamio onkin sitten jo selvästi voiteita tuhdimpi ja koostumus enemmän öljymäisempi. Tuotetta kannattaa levittää illalla puhtaalle iholle, antaa vaikuttaa ja pyyhkiä sitten imeytymätön rasva paperilla varovasti pois. Itse levitin ensimmäisellä kerralla naamiota aivan liikaa, sillä se alkoi ihon lämmön vaikutuksesta sulaa ja valua kasvoja pitkin. Silmiin osuessa tuote vähän kirveli, mutta jos tuotetta levittää ohuen kerroksen tätä sulamisongelmaa ei ole. 




Kokonaisuutena Favoran kosteuttava ja rauhoittava sarja oli ihana. Tuotteet tekee sen mitä lupaa ja parissa päivässä iho oli jo rauhoittunut. Tämä sopiikin jatkuvan käytön lisäksi hyvin myös tehokäyttöön aina silloin, kun iho kaipaa vähän huolenpitoa ja reilusti kosteutusta. Näissä on myös aivan älyttömän hyvä hinta-laatusuhde, sillä tuotteet maksavat noin 20 euroa. Varsin tehokkaiksi ja puhtaiksi tuotteiksi nämä ovat siis super edullisia. Ja saatavilla siis apteekeista ja myös verkosta. Kannattaa tutustua ja ottaa käyttöön juuri nyt, kun iho sitä kosteutta eniten tarvii.

Käytätkö apteekkikosmetiikkaa?
6 kommenttia on "Favora on apteekkikosmetiikkaa parhaimmillaan"
  1. Nää kuulostaa hyviltä! Favoralta oon kokeillut vaan kuorinta-ainetta ja se on itse asiassa yksi suosikkejani, mitä mekaanisiin kasvokuorintoihin tulee :) Näiden pakkaukset on ehkä mun silmissä hitusen tylsähkön tavallisia, mutta pääasiahan on mitä se purkki sisältää ja sen kuorinnan perusteella ja nyt sun kehujen jälkeen voisin ehdottomasti ostaa näitä testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taitaa olla se sama kuorinta, tulikohan se Goodieboxista joskus. Ja se on kyllä tosi hyvä! Mä koen yleensäkin että apteekkikosmetiikassa ei panosteta tuotteiden ulkonäköön ja siihen miten pakkaukset myy. Toki ymmärrän että ne rahat pistetään ennemmin tuotekehitykseen jne mutta kieltämättä vähän tylsähköjä nämä sinivalkoiset tuubit on

      Poista
  2. Itselle tutuin apteekkikosme on avene, vichy jne. Vanhat ja perinteiset merkit. Uutena ceravetä kokeillut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, noi on varmasti ne yleisimmät apteekkikosmetiikka sarjat, mitä ihmiset käyttää. En itse ainakaan lähde yleensä apteekkiin varta vasten kosmetiikka ostoksille, joten jos sieltä jotain muuta lähtee hakemaan niin saatan napata jotain testiin.

      Poista
  3. Tämä onkin itselleni uusi tuotemerkki. On hyvä että kosmetiikkavalikoimat laajenevat apteekeissa. Pitääkin käydä katsastamassa löytyisikö tuota kosteusvoidetta täällä Lahdessa. Pakkaset ovat saaneet ihoni todella kuivaksi ja herkäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apteekissa on tosiaan nykyään jo aika laajasti tarjontaa. Yllätyn välillä itsekin kun käyn muuten vain asioilla ja kurkkaan samalla kosmetiikkahyllyt :)
      Favoraa voin kyllä suositella kuivalle iholle <3

      Poista