keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Kooste vuoden 2020 kosmetiikkajoulukalentereista

* tuotteet saatu



Ajattelin loppiaisen kunniaksi tehdä koosteen vuoden 2020 kosmetiikkajoulukalentereista rehellisten loppupalautteiden kera. Somessa onkin paljon kohistu tämän vuoden kalentereista ja melko monen kalenterin kohdalla ostajat saivat pettyä todella pahasti. Tänä vuonna tuli itsellekin välillä tunne, että kalentereihin on laitettu jämä tuotteita tai kuluttajia yritetään viilata linssiin sisällön suhteen. En tiedä vaikuttiko korona ja vallitseva tauloustilanne sisältöihin, mutta edellisvuosiin verrattuna taso näytti tippuneen monessa. Toisaalta kun selailin lähes kaikkien kansainvälistenkin kalentereiden sisältöjä hyvissä ajoin loppu syksystä, vaikutti sisällöt monissa hintaan nähden suorastaan surkeilta. Useissa kalentereissa oli myös samoja tuotteita, joten ei olisi ollut järkeäkään hankkia välttämättä useaa kalenteria, jos ei halunnut saada tuplatuotteita. Tämä on minusta lähtökohtaisesti vähän tylsää, sillä tiedä, että osa tykkää hankkia parikin kalenteria, jolloin tuplatuotteiden vaara on suuri. Oikeastaan viime joulun kalentereista ainoa, joka vei minulta jalat alta oli Cult beautyn kalenteri, mutta se oli omaan budjettiini aivan ylihintainen, joten jäi hankkimatta. Toivon, että ensi vuonna kalentereihin panostettaisiin enemmän, sillä se on joulunodotuksen kohokohta ja huomioiden siihen investoidun summan, en haluaisi saada yhtään krääsää lähes 100 euron kalenterista.

Minulla on viime jouluna yhdeksän kosmetiikkajoulukalenteria. Tiedän, määrä on hurja, mutta koska teen blogia työkseni ja unboxailin sisältöjä jo hyvissä ajoin ennen joulua, niin pistän tämän työn piikkiin. Osan kalentereista sain pr:nä ja osan ostin itse. En unboxaile tänään mitään sisältöjä, kerroin vain koosteen ja loppuarvion kaikista kalentereista.




By Terry joulukalenteri

By Terryn joulukalenteri oli viime vuoden kallein kalenteriostokseni, mutta halusin tämän itselle, koska mulla ei koskaan ole ollut mitään high-end kalenteria. Tämän normaalihinta oli jossain 170€ tietämillä, mutta sain tämän black friday alesta noin 130€ hintaan, joten se ei kirpaissut niin paljon kuin normi hinta. Hinta oli kuitenkin verrattain kova ja pohdin kalenterin ostoa pitkään, varsinkaan kun sisältöä ei kokonaisuudessaan päässyt näkemään etukäteen. By Terrystä brändinä olen kuitenkin kuullut tosi paljon hyvää, joten päätin uhrata euroni oman hemmotteluni eteen. Kalenteria en unboxannut kanavissani etukäteen, jotta itsellä säilyisi yllätys edes yhdessä kalenterissa jouluun. Instagramin storyissä pääsittekin koko joulukuun kurkkimaan sisältöjä.

Kalenteri osoittautui aivan valtavaksi pettymykseksi. Sanoisin tämän olleen oikeastaan koko viime vuoden kalentereistani huonoin!! Pettymyksen karvasta makua vielä korosti kalenterin suolainen hinta, jota en kyllä pysty tämän kokemuksen jälkeen nielemään ollenkaan. Jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi brändin ostokseksi. Mikä kalenterista sitten teki huonon? Ensinnäkin kalenterin useata luukusta löytyi NÄYTEPUSSUKOITA!! Anteeksi nyt mutta mitä!? Parin millin kasvovoide näytepussukka luukussa ei saa muuta kuin vihaiseksi. Näytepussukoita oli muutama ja lisäksi kaiken huippu oli pullasutia muistuttava aivan mini mini poskipunasivellin, joka ei kelpaisi edes niiden pullien voiteluun. Meinasin pudota tuolilta, kun näitä luukkuja availin. Toiseksi kalenterissa oli todella pienikokoisia tuotteita suurin osa, joten niistä purkeista ei paria käyttökertaa enempää saa. Osa tuotteista myös tylsiä ja itselle sopimattomia, joten lähtivät avaamattomana eteenpäin.

Kalenterista itselle jäi oikeastaan käteen muutama kivan sävyinen mattahuulipuna, ripsiväri, poskipuna, ihonhoitotuoteta ja huulirasva. Siis wow, tässäkö tämä... Niin kuin 130 euron edestä tavaraa. En kyllä sanoisi. Harmillista, mutta luotto meni tähän firmaan ihan täysin! Sanottakoon loppuun vielä, että itse kalenterin ulkoasukin oli halpa pahvikotelo, joka hajoili ja reipili sitä mukaan kun luukkuja availin ja tuotteita oli sisällä olevista muovihylsyistä todella vaikea saada ulos. Ei järin mukava käyttökokemus sekään.

arvio: 1/5




Yves Rocher joulukalenteri

Yves Rocherin joulukalenterin unboxailin blogissa jo marraskuussa ja koko sisältö nähtävillä täällä. Kalenterin ulkoasu oli tänä vuonna aivan ihastuttava ja talvinen, tykkäsin kovati sinisestä pahvilaatikosta. Yllätyksekseni kalenteri oli kuitenkin todella pieni, mitä ei kuvista hahmottanut ollenkaan. Tiesin jo heti kalenterin saatuani, että täysikokoisia tuotteita tässä ei juurikaan tule olemaan. Hinta oli kuitenkin sen verran huokea (alle 50€), joten en odottanutkaan mitään jättipakkauksia kalenterissa olevan.

Sisältö Yvesin kalenterissa oli kuitenkin suhteellisen hyvä hintaan nähden. Mielestäni juuri näissä kalentereissa pitää katsoa sitä hinta-laatusuhdetta. Jos kalenteri on edullinen, ei siltä voikaan odottaa samaa kuin 150€ maksavalta kalenterilta. Kalenterissa oli ihania matkakokoisia tuotteita monesta eri sarjasta ja myös viime joulun kausituotteita, mikä oli tosi kiva. Monta omaa suosikkiakin löytyi, kunte Hydra vegetal sarjaa. Kalenterissa oli tasaisesti meikkejä, suihkugeelejä ja ihonhoitoa, mikä teki siitä yllätyksellisen ja mukavan kokonaisuuden. Mielestäni kalenterin avulla pääsi tosi hyvin ja kattavasti tutustumaan Yvesin valikoimaan. Ison miinuksen annan kuitenkin siitä, että jouluaatto luukusta löytyi täysin sama huulipuna ja vieläpä samassa sävyssä kuin vuosi aikaisemmin. Tämä on minusta suvaitsematonta ja kuluttajien aliarviointia. Jouluaattoluukku kruunaa koko komeuden ja kyllä itse petyin (vaikka en luukkua jouluaattona aukaissutkaan) saadessani täysin saman tuotteen uudestaan. Mikäli tätä erhettä ei olisi ollut, kalenteri olisi ollut aika huippu.

arvio:4- /5





Lyko Starshine kalenteri

Lykolla oli tänä vuonna myynnissä kolme omaa kalenteria, josta tämä Starshine versio oli edullisin. Lisäksi löytyi kalliimpi Luxury kalenteri (josta esittely alla) sekä miehille oma kauneuskalenteri. Unboxingin Starshine kalenterista löydät youtube kanavaltani täältä

Pakko sanoa, että tämä kalenteri oli kaikista yhdeksästä viime joulun kalenteristani paras! Heittämällä. Vaikka hintaa oli vain 60€ niin kalenteri lunasti joka lailla jokaisen euron takaisin. Kalenterin ulkoasu rehellisesti sanottuna kuitenkin oli aivan kamala, sillä tuotteet oli pakattu pieniin kankaisiin pussukoihin ison mustan toiletti laukun sisään. Laukku lensi heti roskiin, koska noin rumaa laukkua en käyttäisi edes vaikka ilmaiseksi saisin. Pussukat periaatteessa olisikin voinut säästää, mutta sisällä ollut itseruskettava oli tuhrinut osan pusseista, eikä väri lähtenyt edes pesussa, joten heitin pussit pois. Toisaalta kalenterin sisältö ratkaisee, joten en takerru liiaksi ulkonäköön, vaikka kyllä se näissä kalenteriasioissa on myös ehdottoman tärkeää.

Kalenterin sisältö sitten taas oli aivan priimaa. Sieltä löytyi paljon värikosmetiikkaa, ihonhoitoa ja todella kiinnostavia brändejä. Itsellä jäi mieleen mm. Ofran highlighter, Macin huulipuna ja UD setting spray. Monia muitakin ihanuuksia sieltä löytyi ja osa onkin jo päässyt käyttöön. Kyllä kannatti hankkia! Toivottavasti tämän tyylinen kalenteri tulisi ensikin vuonna. Tässä myös nähdään, että edulliseenkin hintaan voi saada aivan huikean kalenterin. Toki kalenterista löytyi myös niitä matkakokoja ja muutamia huonojakin tuotteita, mutta kokonaisuus aina ratkaisee ja se oli tässä kalenterissa kohdillaan.

arvio: 4 /5




Lyko Luxury kalenteri

Lykon kalliimpi kalenteri jäikin sitten edullisemman sisarensa varjoon. Kalenteri oli pakattu samanlaiseen hirvittävän rumaan jätti toilettilaukkuun ja tuotteet pikkupusseihin laukun sisällä. Kalenterin unboxauksen kokonaisuudessaan näet täältä. Sanottakoon, että odotin 100€ maksavalta luksus kalenterilta paljon. Sainko sitten luksusta? En saanut...

Kalenteri oli sisällön puolesta pettymys, koska suurin osa brändeistä oli täysin ennalta tuntemattomia ja kalenterissa ei ollut meikkejä juuri ollenkaan. Suurin osa tuotteista oli ihon- ja hiustenhoitoa minkä lisäksi kalenterissa taisi olla peräti yksi ripsiväri, sekin näytekoossa. Ei paljon naurattanut. Varsinkin, kun tunnistin kalenterin brändeistä ihan muutaman ja osa tuotteista oli muutenkin hiukan omaperäisiä jopa ihonhoidoksi. Luksus kalenterilta itse odotan nimensä mukaisesti yleellisiä brändejä ja tuotteita. Jokiin ihana meikkipaletti ja muutama muu meikkituote olisi kruunannut kokonaisuuden ja ainakin osan oudoimpien brändien tilalle olisi voinut vaihtaa hiukan tunnetumpia vaihtoehtoja. Hintaan nähden kalenteri oli kyllä valtava pettymys, vaikkakaan ei niin suuri kuin By Terryn aiheuttamat haavat lompakkoon ja mieleen, mutta kuitenkin. Kyllä tähän hintaan olisi jo odottanut saavansa laatua.

arvio: 2½ /5





Goodiebox kalenteri

Goodiebox julkaisi tänä vuonna myös oman joulukalenterin. Kalenteri julkaistiin melko myöhään eikä siitä juurikaan tihkunut ennakkoon tietoa, mikä oli vähän harmi ja tätä jäin itse kaipaamaan. Minusta on kiva tietää edes muutamia sneak peekejä ennakkoon, vaikka koko kalenterin sisältöä ei paljastettaisikaan. Kalenteri oli ei-jäsenille myynnissä 120€ hintaan ja jäsenille muistaakseni 100€ hintaan. Itse lunastin oman kalenterin goodiepointseilla. Hinta tuntui aika kovalta kalenterille, josta ei tiennyt etukäteen mitään.

Muutama sana ensin vaikka kalenterin ulkoasusta. Kalenteri tuli isossa laatikossa, jossa on kolme ulosvedettävää luukkua, joiden sisällä varsinaiset luukut sitten ovat. Laatikon ympärillä oli suojapahvi, jossa tekstit ja esittelyt, mutta itse laatikko oli aivan paljas. Melko tylsä lievästi sanottuna. Toiseksi nuo pahvilaatikot isojen vetolaatikoiden sisällä oli todella todella hankala saada ulos. Yleensä jouduinkin kääntämään koko laatikon nurinkurin ja vitkuttamaan yksittäisen luukun sillä tavalla kalenterista ulos. Ei järin kätevää...

Itse sisältö sitten. Sanotaanko näin, että jos olisin ostanut kalenterin täydellä 120€ hinnalla, en olisi ollut tyytyväinen. Tilaajahinnalla 100€ ostaessa olisin ollut paikoin tyytymätön, mutta näin goodiepointseilla ilmaiseksi lunastettuna kalenteri oli ihan ok, enkä jaksa rutkuttaa sen sisällöstä. Kalenterissa oli monia kiinnostaviakin tuotteita. Pääasiallisesti sisältö ihonhoitoa ja myös monia meikkituotteita, mikä oli tosi kiva! Itselle kalenterista löytyi jonkin verran tunnettuja brändejä, mutta myös uusia, kaikkia sopivassa suhteessa. Muutama floppikin kuitenkin löytyi, mitkä sai omat fiilikset aika alas. Kalenterissa oli nimittäin SUKAT! Siis kosmetiikkakalenterissa sukat... Öööö okei. Ja toinen kummallisuus oli tyhjä hajuvesipullo. Ymmärrän, että matkakokoisen hajuvesipullon voi sitten itse täyttää, mutta että joulukalenteriin tyhjä pullo. Olisiko surkeampaa tuotetta voinut olla?? Sanon siis, että kokonaisuutena kalenteri ihan jees, mutta ei mikään wow pakko saada varsinkaan tuohon täyteen hintaan.

arvio: 3/5





Lookfantastic kalenteri*

LF joulukalenterin sain tänä vuonna pr:nä ja unboxaus löytyykin blogista jo täältä. LF kalenterin hinta oli 95€ ja beautybox tilaajat saivat myös hinnasta pienen alennuksen. Aikaisemmista vuosista poiketen kalenterin ulkoasu oli synkkä ja tumma. Ei suoraan iskenut minuun, olisin kaivannut jotain vähän jouluisempaan päättämään tuo synkkä vuosi. Positiivinen ylläri oli, että kalenterissa oli monia täysikokoisia ja reiluja matkakokoisia tuotteita. Selkeä miinus taas värikosmetiikan lähes totaalinen puuttuminen. Jäin kaipaamaan meikkejä, joita tänä vuonna oli todella vähän. Isoin pettymys oli ehkäpä se, että kalenterissa ei aikaisemmista vuosista poiketen ollut lainkaan luomiväripalettia. Edes pientä... Edes siinä ensimmäisessä kultaisessa ja paletin muotoisessa luukussa. Odotin nimittäin, että se olisi ehdottomasti pitänyt sisällään jonkin upean paletin.

Sisältö kokonaisuutena oli siis hyvä, jos tykkää ihonhoidosta. Kalenterissa oli arvokkaita high-end brändejä kuten Elemis, Natasha Denona, Eve Lom jne. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Kalenteri ei viime vuonna päässyt oikein sykähdyttämään ja sisältö oli varsinkin LF omaa beautyboxia tilaavalle melko tavanomainen ja itseään toistava. Muistan nimittäin erimerkiksi Eve Lomin putsarin saaneen toissavuonna beautyboxista, Luxien samalaisia highlighter siveltimiä on tullut ennenkin mutta ehkpä eri värisenä, Avantin tuotteita on kalenterissa ja bokseissa joka vuosi samoin kuin Molton Brownia ja ihan kuin Elemiksen pro-collagen kasvovoidekin olisi joku joulukalenterista jo tullut. Jotenkin tuntuu, että LF on jämähtänyt samoihin tuotteisiin ja kalenterin sisältö ei ole varsinaisesti enää yllätyksellinen. Kaipaisin muutosta brändeihin ja sisältä löytyviin tuotteisiin. Kuitenkin mikäli ei esimerkiksi tilaa LF omaa beautyboxia eikä ole ostanut heidän joulukalenteriaan jo 3 vuotta peräkkäin, sanoisin kalenterin ehdottomasti olevan rahojen arvoinen sijoitus ja sisällöltään varsin hyvä.

arvio: 3½ /5






Glossybox kalenteri*

Glossybox kalenteri jakoi jo somessa paljon mielipiteitä. Suuri osa asiakkaista ei tänä vuonna syttynyt kalenterista. Hinta oli 99€ eli jopa pari euroa kalliimpi kuin yleellinen LF kalenteri. Kalenterista julkaistiin etukäteen muutama sneek peak, mutta koko sisältöä ei ollut näkyvillä ja Suomen kalenterin sisältö oli loppujen lopuksi sitten erilainen kuin esimerkiksi Briteissä. Pakko sanoa, että brittiversio näytti niin paljon paremmalta ja ihmettelen suuresti näitä maakohtaisia eroja. Olisin nimittäin itsekin 100 kertaa mieluummin ottanut sen brittiversion, joka oli Suomen kalenteriin verrattuna aivan huikea. Unboxing Suomen kalenterista löytyy täältä

Palataan kuitenkin Suomen kalenteriin. Ulkoasu oli kiva ja kaunis vaaleanpunainen marmorikuvioitu. Muistelin alkunäkemältäni pitäneeni kalenterin tuotteista, mutta näin kun tarkemmin aloin unboxingia katsomaan uudestaan ja laskin tuotteet, niin 9/24 tuotteesta lähti suoraan eteenpäin. Lisäksi kalenterissa oli muutamia tosi pieniä tuotekokoja ja aika random brändejä myös. Loppumielipiteeni ei siis olekaan enää niin ruusuinen kuin se oli heti kalenterin avattuani. Kalenterissa oli muutamia aivan huipputuotteita, kuten viimeisestä luukusta paljastunut täysikokoinen Iconi London luomiväripaletti, Avant silmänympärysvoide sekä Illamasquan rajauskynä. Näitä muutamia huipputuotteita lukuunottamatta sisältö oli melko tavanomainen ja esimerkiksi LF kalenteriin verrattuna ei sisältänyt juurikaan mitään luxus brändejä tai kovinkaan tunnettuja brändejä. Hiukan pettymys siis ja lähes puolet tuotteista ei myöskään itselle päätynyt edes käyttöön. Plaah, olipas pettymys ja olisin kyllä itsekin ollut vihainen, jos olisin tästä pulittanut 100€. Ja mikä oli tuo kalenterin kylpykuula?? Miksi näitä kylpykuulia aina laitetaan Suomen bokseihin ja kalemntereihin, kun meillä täällä ei suurimmalla osalla mitään kylpyammetta edes ole. Jos kalentereita siis kustomoidaan niin kustomoitaisiin edes kunnolla.

arvio: 3- /5





Nordicfeel kalenteri

Nordicfeel joulukalenterin ostin itselle ihan hetken mielijohteesta nähtyäni muutaman kiinnostavan paljastuksen kalenterista. Tämäkin kalenteri oli vähän riskiä, koska en tiennyt sisältöä kokonaisuudessaan ennen ostoa. Kalenterin hinta oli 120€ joten aika kovanluokan sisältöä odotin tuohon hintaan. Unboxauksen näet täältä

Kalenterin ulkoasu oli nätti ja laatikko niin tukevaa pahvia, ettei se missään välissä alkanut repsotella tai näyttää huonolta. Hyvin voi pohjan siis käyttää uudelleen seuraavana vuonna. Kalenterissa luvattiin olevan Nordicfeel valikoimien myydyimpiä ja suosikkituotteita. Kokonaisuudessaan tämä kalenteri olikin aivan huippu, sillä se sisälsi laadukkaita brändejä ja oikeasti hyviä tuotteita. Täytettä ja turhaa krääsää ei ollut. Kalenterista löytyi sekä kosmetiikkaa että ihonhoitoa, mikä sekin jakautui melko hyvin tasaisesti. Tosin jotain ihanan yleellistä luomiväripalettia jäin tästäkin kalenterista kyllä kaipaamaan. Olen ottanut kalenterin tuotteista monta jo testiin ja olen ihastunut niihin kaikkiin. Löysinpä jopa uuden suosikki tuoksun eli Hugo Bossin The scent for her hajuveden, josta ostin jo täysikokoisen pullon itselle. Tämä kalenteri olikin tämän joulun kalentereista ainoa, joka ei tuottanut lainkaan pettymystä ja sisälsi vain ihan pari hutia mitkä ei itsellä tule käyttöön. Se on kuitenkin 24 luukun kalenterille todella hyvä saavutus. Voisin harkita ostavani ensi jouluna uudelleen!

arvio: 5- /5




Colose kalenteri*

Colose joulukalenteri oli vuoden 2020 näyttävin kalenteri. Eikä suotta, olihan kalenteri käsin pakattu kauniisiin joulupaketteihin ja kalenterin avaaminen tuntuikin ihan joululta joka päivä. Pisteet siis visuaalisuudesta Coloselle. Kalenterin hinta oli 150€ eli kaikista viime joulun kalentereistani hinnaltaan kallein. Colose on Sveitsiläistä kosmetiikkaa ja kalenterit oli käsin pakattu täällä Suomessa. Unboxauksen löydät täältä.

150€ on jo oikeasti sen verran iso summa, että kalenterilta odotan itse jo aika paljon. Tuohon hintaan en haluaisin nähdä kalenterissa yhtään turhakkeita tai krääsää. Valitettavasti Colosen kalenteri tarjoili tätä krääsää ylivoimaisen paljon verrattuna moniin muihin kalentereihin, sillä 24 luukun kalenterista löytyi käytännössä aivan turha ja hyödytön pesusieni, järkyttävän ruma meikkipussi, perus pinsetit, käsidesi, kuorintahanskat ja minikokoinen kabuki sivellin. Kuorintahanskat oli siinä ja siinä sekä kabuki sivellin periaatteessa ihan ok, mutta lasken ne silti tuon hintaiseen kalenteriin vähän turhakkeiksi. Varsinkin kun en tiedä ketään, kuka käyttäisi kuorintahanskoja ja tuo sivellinkin oli niin pieni. Muuten tuotteet oli kivoja ja kalenterista löytyi niin täysikokoisia kuin reiluja matkakokojakin. Kalenterin avulla pääsi hyvin tutustumaan Colosen monipuoliseen valikoimaan ja kalenterissa oli myös muutamia meikkejä. En silti itse maksaisi kalenterista moista summaa, vaikka tiedänkin Colosen tuotteiden olevan melko arvokkaita ja myös laadukkaita. 

arvio: 3 /5


Siinä oli viime joulun kalenterit, joita itse omistin. Yllättävän suurta hajontaa on hinta-laatusuhteessa eikä hinta todellakaan aina korreloi laadun kanssa. Toivoisin, että firmat ottaisivat asiakaspalautteista opikseen ja tekisivät ensi vuonna jotain paremmin. Vuosi 2020 nimittäin muistetaan paitsi koronasta ja lockdowneista niin historian huonoimmista joulukalentereista.

Mitä mieltä olit viime vuoden joulukalentereista?

13 kommenttia on "Kooste vuoden 2020 kosmetiikkajoulukalentereista"
  1. By Terryn kalenterin availua seurasin Instassa parilta eri bloggaajalta ja huh huh...näytepussukoita ja muuta arvotonta tavaraa. Ja mikä hinta kalenterilla!! Luulisi tuohon rahaan saavan arvokkaita meikkejä ihan kunnolla.
    Yvesin kalenterissa hyvä hinta-laatusuhde ja paljon erilaista kokeiltavaa. Lykon kalenteri on ulkoasultaan niin halvan näköinen ettei kiinnosta ja itseasiassa en ole tiennyt heillä olevan kalentereita. Olen kuullut ja lukenut myös niin ristiriitaisia arvosteluja etten uskaltaisi ottaa riskiä.

    Goodieboxin kalenteri oli itsellä ja siitä jäi hyvä fiilis. Todella paljon uutta testattavaa ja ok kivat meikkituotteet. Itsekin lunastin pisteillä niin arvostelu perustuu siihen, en ehkä täyttä hintaa valitettavasti maksaisi. LF kalenteri oli loistava, ulkoasu hirmu nätti minusta ( tykkään mustasta :D ) ja sisältö hinta-laatusuhteelta tosi kova. Mutta luomiväripalettia jäin kaipaamaan, meikkejä oli liian vähän ja liikaa rasvoja.

    Glossyboxin kalenteri oli kaunis ulkoasultaan mutta sisältö kuraa. Mikä se Rihannan/Fentyn huulipunakin oli, harvempi käyttää tuon värisiä. Nordicfeelistä en ole oikein kuullutkaan mutta näyttääpä sisältö hyvältä! Voisi harkita ensi vuodeksi :) Colose ei ole merkkinä tuttu eikä kiinnosta mutta tosi nätti tuo pussukkaidea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä, Glossybox kalenteri oli kyllä kaunis, yksi kauneimmista tämän joulun kalentereista, mutta mikä oli se sisältö. Huvitti suorastaan että spoilereissa julkaistiin kuvat tietysti niistä parista kalenterin parhaimmasta tuotteesta ja loppu onkin historiaa... Olisivat voineet kyllä rehellisesti vähän paljastella sisältöä. Itsekin sain kalenterin niin myöhään pr:nä että unboxauksesta ei välttämättä enää ollut hyötyä kun monet se olivat jo tilanneet.

      Poista
  2. Esittelitkö blogissa ollenkaan tätä By Terry joulukalenteria? Olisi kiva nähdä tosiaan mitä sait, tee semmonen "reveal" postaus tästä vielä jälkikäteen :D

    Itse pidin tuosta Yvesin kalenterista, ostin sen alekoodilla 40 eurolla about, joten se oli siihen nähden oikein hyvä eikä haitannut että tuli testereitä -> tiesin ostaneeni sellaisen! Ja nämä oli kuitenkin kaikki mielestäni vielä hyvän kokoisia, ei ollut ainakaan näytepussukoita :D Lykon kalenterissa tuli mielestäni kivoja tuotteita muilla, joten sen hankintaa voisin kyllä harkita ensivuonna. Goodiebox kalenteria äiti ei ehtinyt tilaamaan pisteillä joten ei sitten viitsinyt siitä oikeaa rahaa maksaa, nyt kun sitä ihmiset availi niin ei varmasti sitten menettänyt siinäkään mitään. Möys tuo nordicfeel kuullostaa hyvältä, eli menee korvan taakse.

    Kun glossyn kalenteri oli vuosi sitten, ei tulisi ostettua sitä tai lf:n kalenteria kyllä toiste. Kivat sisällöt, mutta ihonhoitotarvikkeita tulee muutenkin ostettua jo niin paljon, että niiden kokeilu näiden kalentereiden pikkukokoisilla tuotteilla on vähän niin ja näin, ehtiikö siinä ajassa mieltymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissa en By Terryn sisältöä esittellyt, enkä tule todennäköisesti esittelemäänkään. Kalenteri pyöri joulukuun instan storyjen puolella. Netistä varmaan kyllä löytyy kuvia sisällöstä veikkaisin. Olen vain niin kypsä koko kalenteriin etten halua enää verestellä muistoja sen suhteen :D

      Yvesin hinta-laatu kyllä kohtasin. itsekin ostin kalenterin alekoodilla joten hinta oli noin 40€ mikä oli sopiva noihin näytekokoisiin pulloihin nähden. Mutta vaikka olisin täydenkin hinnan maksanut niin ei olisi surettanut.

      Samaa mieltä olen noista ihonhoitotuotteista. En tykkää siitä että kalenterissa on pelkkää ihonhoitoa. Mun mielestä pitäis olla aika lailla 50-50 meikit ja ihonhoito, jotta pysyy kiinnostus yllä.

      Poista
    2. Voin uskoa että hieman syö XD Joku joulukalenteri on kyllä ensivuodelle myös saatava! Kaikkihan omalla tavalla hyviä, mutta mihin rahansa viitsii upottaa :)

      Poista
  3. Joo fiilaan, itse ostin viime vuonna vain Essien kynsilakkakalenterin, ja siis... Sieltä tuli 5 kpl punaisia lakkoja, 3 valkoista, sekä usea lähes samansävyinen nude pinkki joissa ei ole edes pahemmin pigmenttiä. Toki tuli alus- ja päällyslakkoja joista tykkäsin, mutta sitten esim. yhdessä luukussa oli lyijykynä :D :D Lisäksi tuli jotain hiton lahjanarua ja jossain luukussa oli peräti kaksi kappaletta pakettikortteja wow :'D Olin niin pettynyt, olis pitäny kattoa sisältö etukäteen mutten halunnut spoilereita, onneks en sentään täyttä hintaa siitä maksanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haloo apua :D Kyllä on melkoista touhua, jos kalenteriin pitää laittaa lyijykyniä ja lahjanarua! Tuollaisesta en kyllä maksaisi penniäkään. On mennyt ihan poskettomiksi nämä kalenterit vuosi vuodelta...

      Poista
  4. Näytepussukat ei tosiaankaan kuulu yli 100€ kalenteriin, kun niitä ei ollut edes Nivean 40€ kalenterissa. Glossyboxin kalenteri olisi kiinnostanut, mutta en uskaltanut tilata sitä koska sisällöstä ei tosiaan voinut olla varma. UK-versio olisi ollut mieleinen. Cult Beautyn kalenteri oli ihana, mutta moni tuotehan siellä on sellainen, ettei niitä pysty jatkossa ostamaan vaikka kuinka haluaisi. Toisaalta, pääseepä pikkuisen testaamaan luksuskosmetiikkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mua niin huvittaa mutta samalla kiukuttaa tuo näytepussukka episodi :D Kamalaa!
      Minusta on vähän epäreilua että kalentereiden sisältö vaihtelee maittain. UK glossyn sisältö oli nimittäin miljoona kertaa parempi kuin Suomi versio. Olisin riemuissani halunnut sen brittikalenterin. Aika pettymys myös ettei tästä ilmoiteta missään että sisällöt on eri. Täytyy ehkä ensi vuonna harkita jotain cult beuatyn tapaista luksus kalenteria ja säästää rahat muista sitten yhteen varmaan hyvään!

      Poista
  5. Nämä kalentereista tykkäämiset on kyllä niin makuasioita. :) Itsellä oli Glossybox ja Yves Rocher ja pidin molemmista. Lookfantasticin kalenteri taas ei olisi ollut lainkaan mieleinen, koska useat tuotteet ja tuotemerkit oli itselle tuttuja ja en ole niihin tykästynyt. Itse pidän tummista huulipunista ja
    vaaleat nudet menee usein roskiin, joten tuo Fentyn huulipuna oli itselle tosi hyvä valinta. Se Mellow:n nestemäänen puna oli myös ihana eikä onneksi liian vaalea. Minusta 12 täysikokoista meikkituotetta kalenterissa on hyvin. Tuotteiden hintakaan ei aina ratkaise. Cetaphilin naamarasva oli itselle tosi hyvä ja mieluinen. Minusta on myös erityisen kiva testata tuotteita, joiden merkistä en ole ennen kuullutkaan. Siksi näitä yllätysjuttuja ostan. Tuttuja merkkejä osaan muutenkin ostaa. Jännä että olit kiinnittänyt huomiota Glossyboxin tuotteiden pieneen kokoon, kun minä olin tyytyväinen kun oli niin isoja kokoja. :) Nuo kaikki täysikokoiset meikit ja 2 täysikokoista naamarasvaa ja 1 täysikokoinen silmänympärysvoide ja vähintään 100ml kasvovesi ja kasvojen puhdistusaine. Ja 30ml kynsiöljy ja täysikokoinen shampoopala. Siitä kylpykuulasta en minäkään tykännyt mutta mulla sattuu olemaan yksi kaveri, jolla on kylpyamme ja lykkään sen hänelle. Olin myös tyytyväinen, kun hiuksille ei ollut kuin yksi tuote. Menetin viime vuonna hiukset ja hiusten hölväystuotteitta en tällä hetkellä tarvitse. Vielä puolivuotta sitten olisi ollut eri juttu. Tätä sänkeä voi kohta alkaa tuolla shampoopalalla pesemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, kuten kosmetiikassa ja monessa muussakin asiassa makuasioista ei voi kiistellä. Luin itsekin tosi monien kommentteja että LF kalenteri oli hyvä. Toisaalta tosi monet myös sanoivat ettei LF tänä vuonna ollut hyvä. Ketä sitten uskoa? Mutta näillä arvioilla ja unboxauksilla voi ainakin näyttää mitä sisältä löytyi ja mikä oli oma mielipide. Ja kuten tuo Glossykalenterin sisältö niin somekyselyiden perusteella suurin osa tilaajista oli pettyneitä sisältöön. Jotkut brändit kalenterissa on suoraastaan ihan surkeita kuten se NAEn palasaippua. Kaikki brändiltä testaamani tuotteet ovat olleet ihan surkeita, joten en edes halunnut tuota palasaippuaa lähteä tutkailemaan. Mutta se on totta, että uusia merkkejä ja tuotteita on kiva kokeilla ja se näissä bokseissa ja kalentereissa ideana onkin :)

      Poista
  6. Näin joskus loppuvuodesta jonkun By Terryn kalenterin mainoskuvan, jossa oli muutama tuote esillä ja mietin että näyttääpä kivalta. En kuitenkaan alkanut hinnan takia tutkimaan sitä sen paremmin ja järkytyin kyllä aika pahasti kun joulukuussa sitä sisältöä näin :D Siis odottaisin kyllä miltä tahansa brändiltä parempaa, mutta etenkin tuollaiselta vähän paremmalta brändiltä odottaa kyllä laatua. Noi näytepussit nyt oli ihan pohjanoteeraus. Vaikka joitakin kivoja tuotteita tuossa kalenterissa oli, niin tuolle sisällölle hinta oli aivan väärä.

    Yves Rocherin kalenteri oli mun mielestä yksi parhaista hinta-laatusuhteeltaan. Olihan siellä toki aika pieniä kokoja, mutta tuolla hinnalla ei haittaa. Kaikki tuotteet olivat kuitenkin ihan käyttökosmetiikkaa eikä luukkuja oltu täytetty millään turhalla krääsällä. Tuo saman tuotteen kierrättäminen tosin kuulostaa tosi harmilliselta. Olisi edes ollut eri sävy.

    Lykon kalentereista tuo edullisempi oli aivan huippu, mutta ihmetyttää se kalliimpi. Jotenkin tuo edullisempi versio onnistui olemaan niin paljon parempi kuin se kalliimpi! Tuossa edullisemmassa oli mun mielestä tosi kiva sisältö ja tuohon hintaan oli saatu myös tosi monia vähän kalliimpiakin brändejä mahtumaan.

    Goodieboxin kalenteri ei ollut mun mieleen. En oikein edes tiedä miksi, mutta ei oikein iskenyt. Lookfantasticin ja Glossyboxin kalentereista tykkäsin molemmista ja ne oli mun mielestä aika tasavertaisia. Glossylla oli muutama aivan huipputuote, mutta muutama vähän tylsempikin mukaan mahtui. Se luomiväripaletti oli aivan huippu ja jos en olisi sitä ennestään omistanut, niin olisin saattanut tuon Glossyn hankkia :)

    Nordicfeelin kalenteri oli mennyt kokonaan ohi ja äsken kun kävin sisältöä katsomassa niin näytti kyllä ihan hyvältä! Ihanaa että siinä oli pari tuoksuakin mukana :)

    Colose on mulle aika vieras brändi, mutta tuon kuvauksen perusteella kalenteri kuulosti kyllä vähän tylsältä. Mä en myöskään tuollaisista oheistuotteista oikein välitä. Mutta ihanat nuo pikkupaketit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sun kans täysin samaa mieltä tuosta By Terrystä. Itse asiassa ihmettelen miten yrityksillä on varaa nolata itsensä näin pahasti, koska tällaisista voi jäädä asiakkaille ikuiset traumat ja ei osta ikinä enää heidän tuotteitaan. Mulla ei ainakaan ole enää mitään haluja ostaa kyseiseltä brändiltä mitään.

      Yvesin kalenterissa ne pienet koot ei haittaa, koska kalenteri oli halpa ja ne oli kuitenkin matkakokoisiksikin varsin isoja 30-50 ml pakkauksia. Kyllä siitä riittää testailtavaa :)

      Poista