lauantai 26. kesäkuuta 2021

Palettihaaste toukokuu 2021

 * tuote saatu/sisältää mainoslinkkejä



Pitkästä aikaa päästään taas tutkailemaan paletteja! Viime kerrasta onkin jo vierähtänyt, mutta mulla ei moneen kuukauteen yksinkertaisesti tullut juuri meikkailtua. Treenit, uusi työ, leikkaus ja mitkä monet muut syytkin nyt sattuikin tielle osumaan, ei paletteihin tullut tartuttua. Nyt olen taas vähän kunnostautunut, vaikkakaan meikkilookeja ei nyt valitettavasti oikein kameran rullaan tallentunut. Näistä palettihaasteista on kuitenkin tullut yksi oma lemppari postausaihe, joten ehdottomasti jatkan näiden tekemistä.

Tämän kertaisessa katsauksessa on mukana neljä palettia, joista yksi on pelkkä kasvopaletti, loput luomivärejä. Myös monenlaista budjettia mahtuu mukaan, sillä katsauksessa on yksi edullisemmista meikkibrändeistä eli Essence sekä yksi high-end brändi eli Natasha Denona.





Essence on tunnettu budjettikosmetiikasta, sillä merkin tuotteet lähtee ostoskoriin yleensä reilusti alle kympillä. En pitkään tykännyt Essencestä yhtään, koska kaikki aluksi testaamani meikit (lähinnä ripsivärit) osoittautui kaikki aivan surkeiksi. Pikku hiljaa ihmisten suositusten perusteella uskaltauduin kokeilemaan eri meikkejä ja yllättäen aloinkin ihastua niistä varsin moneen. 

Tämä Essencen Wanna bee my honey? -paletti on teemaltaan hunajainen ja nimi, pakkaus ja kaikki iskee ainakin minuun. Paletti on kaunis, mutta se sävyt hieman mitään sanomattomia. Paletista löytyy nimittäin vain kaksi mattasävyä (kirkkaan keltainen ja ihonvärinen beige). Loput sävyt ovat shimmereita keltaisen ja kultaisen eri sävyissä.  Pigmenttiä sävyissä on hyvin, se ei ole ongelma. Ongelmana on kuitenkin noiden shimmerisävyjen liian lähellä olevat sävyerot, jolloin kontrastia meikkiin on vaikea saada. Shimmerit toimii luomella kuitenkin ihan älyttömän hyvin myös yksin ja etenkin nyt kesällä, kun haluan meikin pysyvän simppelinä, mutta tykkään pienestä säihkeestä silmissä, on tämä paletti oikein hyvä sekä toimiva tarkoitukseen. Paletti onkin ollut yllättävän kovalla käytöllä ja mikä parasta, isojen pannujen shimmereitä voi käyttää myös highlighterina. Monikäyttöinen siis jos kullan kimalteet on mieleen. 

Harmiksi on sanottava, että paletti jää lopulta vähän tylsäksi, koska se ei sävyjen puolesta taivu kovin moneen. Simppeliksi arkipaletiksi tämä on kuitenkin kiva ja riittävän yksinkertainen kiireisiin aamuihin. Pigmentissä ei ole moitittavaa ja kuten alla olevista kuvista näette, se keltainen mattasävy on oikein kirkas!

arvosana: 3/5








Sitten yhden mun suosikkibrändin kimppuun. Natasha Denona on todella maineensa veroinen ja ainakin hänen luomivärit on kerrassaan ihania! Suosittelen testaamaan. Nyt testailin ND:n Bloom blush & glow palettia, josta löytyy kaksi highlighteria ja kaksi poskipunaa. Paletti on tukeva ja laadukkaan oloinen, mitä tämän hintaluokan tuotteelta jo automaattisesti olettaakin. Pakkaus on jännä, sillä sisällä on kahden ylimmän sävyn päällä erillinen muovinen läppä. Ihmettelin sitä aluksi, mutta tajusin lopulta syyn. Ylimmät sävyt ovat nimittäin voidemaisia ja alimmat taas puuterisia. Läpän avulla puuterisia sävyjä sutiessa hienojakoinen puuteripöly ei sotke voidemaisia sävyjä. Näppärää!

Itse sävyt ovat todella pigmenttisiä, jopa hieman liikaa. Koin tämän itse vähän kantapään kautta, sillä otin ensimmäisellä kerralla tottunein ottein poskipunaa oikein reippaalla pyöräytyksellä siveltimeen ja lätkin suoraan kasvoille menemään. Olisi ehkä kannattanut testata ensin kämmenselkään, sillä yhden pyöräytyksen jälkeen mulla oli kirkkaan punainen ympyrä keskellä poskea. Hups...

Poskipunasta siis lähti sävyä, joka kyllä häivyttyi hyvin, mutta varovainen saa silti olla. Nuo voidemaiset ei oikein muutenkaan koostumuksena ole meikeissä mieleeni, koska suosin yleensä puuterisia, joten en oikein oppinut niitä käyttämään. Highlighterit olivat taas omaan makuuni aivan liian glitterisiä. Niistä jäi nimittäin poskiluulle sellainen glitteripölähdys, että näkyi varmasti postilaatikolta asti kotiin. 

Kokonaisuutena siis petyin palettiin, koska kasvotuotteissa se liika pigmentti ei aina olekaan eduksi toisin kuin silmämeikissä. Eli tällä kertaa ammuttiin vähän ojasta allikkoon (vai miten se sanonta meneekään). Jatkossa pitäydyn siis tutuissa ja turvallisissa Natashan luomiväreissä.

arvosana: 2½ /5




Tämän kertaisesta setistä tämä Illamasquan Unveiled artistry paletti on ehdottomasti oma suosikkini. Illamasqua kuuluu niihin laatubrändeihin, joiten tuotteet on tasaisen laadukasta ja turvallisen tuttua meikkipöydällä. Mulla on monia suosikkeja brändin meikeistä eikä vähiten juuri luomivärit, jotka on oikein pigmenttisiä, sävyiltään maltillisia ja helposti myös häivyteltävissä. Vaikka paletti saattaa näyttää sävyiltään liian tavalliselta, niin sanonpahan vain että nuo ylärivin shimmerit on iholla todella kauniita! Paletissa löytyy runsaasti mattaisia häivytyssävyjä, mikä on aivan erinomaista. Lisäksi sävymaailma hipoo ruskeaa, pronssia ja pinkin lilaa. Kauniita kaikki ja tämä on ollutkin kovalla käytöllä. Erityisesti tykkään, että paletti on ohut ja siksi helppo säilyttää ja kuljettaa vaikka mukana reissuille.

Harmillisesti paletti näyttää myyvän tällä hetkellä ei-oota ihan joka paikassa, joten en tiedä saako tätä vielä joskus myöhemmin jostain. Suosittelen kuitenkin tutustumaan Illamasquaan, jos tämä paletti sulle kävelee jossain vastaan!

arvosana: 5/5





Pretty Vulgar Nightingale paletti on itse asiassa yksi vanhimpia palettejani blogin alkuajoilta. Tämä taisi olla ihan yksi ensimmäisistä paleteista minkä sain Boxycharmin kautta. Ja luottopaletti onkin ollut! Etenkin vaaleat häivytyssävyt on jo reilusti kuopalla. Tämä on loisto paletti smokey eye meikkien tekemiseen. Tästä nimittäin löytyy aivan upean sävyisiä ruskean, harmaan ja vaalean shimmerin sävyjä. Värit sopivat täydellisesti yhteen ja paletissa on sopivassa suhteessa mattaa ja shimmeriä. 

Paletti on myös erinomainen nappivalinta juhliin ja illanistujaisiin. Sillä saa nimittäin neutraalin päivämeikin ja illan hämärtyessä vähän tummuutta lisäämällä paletin mustanpuhuvia säyjä. Tämä paletti onkin siis kuin kameleontti. Ainoa pieni miinus tulee noiden aivan ylärivin vaaleiden shimmereiden pysyvyydestä. Ne ei tahdo pysyä aloillaan ilman kunnon pohjustusta. Pohjustajalla sävyt tulee kunnolla oikeuksiin ja se kimallus onkin upea, mutta ilman pohjustajaa vaaleat shimmerit on varisseet teille tietämättömille parissa tunnissa.

arvosana: 4/5

4 kommenttia on "Palettihaaste toukokuu 2021"
  1. Kivan monipuoliset valinnat! Tuota essenceä en hankkinut kokoelman ilmestyessä koska se on liian yksitoikkoinen eikä sillä saa kontrastia meikkiin. En myöskään tykännyt Honey -kokoelman tuotteiden ulkoasusta. Illmasqualta oli joku tuon tyylinen paletti kuukauden Boxycharm valinnoissa mutta skippasin sen, koska näytti liian tylsältä ja lämpimän sävyiseeltä mun makuun ;D sen sijaan tuo Nightingale on ihana, se multa löytyykin ja siinä on tosi hyvät värit tummempaan meikkiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essencessä on just toi ongelma että kontrastia on vaikea saada vaikka nuo shimmerit onkin oikein kauniin sävyisiä. Sopii kuitenkin hyvin myös highlighteriksi, joten siksi pidän toistaiseksi omissa kokoelmissa :)

      Nightingale on tosi kiva talvipaletti. Kesällä harvoin tulee näin tummia meikkejä tehtyä, joten se jää odottelemaan pikkujoulukautta ;)

      Poista
  2. Oon samaa mieltä, ettei poskipunissa liika pigmenttisyys ole ollenkaan hyvä asia. Ja isot glitterhiput highlightereissa on ehdoton ei! Jännä että noinkin laadukkaan ja kalliin brändin tuotteisa on highlighterien kohdalla päädytty tollaseen ratkaisuun. Näistä vaan Pretty Vulgarin oon joskus omistanut, mutta tosin arvoin sen suoraan eteenpäin, eli en koskaan edes testannut palettia. Tossa on tosi nätit sävyt kyllä, mutta itselle ei vaan olisi ollut tarpeeksi käyttöä sille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mäkin ihmettelen varsinkin kun NDn luomivärit on aivan ihania! Ehkä tässä on vaan sokeasti haettu sitä hullua pigmenttiä tajuamatta ettei sitä oikeastaan näissä kasvotuotteissa tarvi olla näin paljon.

      Poista