sunnuntai 4. elokuuta 2019

Ipsy heinäkuu 2019

Tänään kurkistellaan heinäkuun ipsy pussukan sisältöä. Ipsy plus on vielä matkalla, joten sen esittelyä saatte vielä hetken odotella. Mikäli ipsyn idea ei ole sinulle tuttu, voit käytä lukaisemassa siitä tarkemmin aikaisemmista postauksista. Postauksen lopussa taas tuttuun tapaan myös kolmen extra tuotteen esittely.


Heinäkuun pussi oli minusta ihan hauska ja hyvin kesäinen ainakin. Harvemmin ipsyn pussukat jaksavat minua kummemmin sykähdyttää ja en ole kovin montaa pussia omaan käyttöön jättänytkään. Tämän kesäisen voisin kuitenkin itselle jättää. En toki heitä pusseja roskiin. Kaikki on visusti säilössä ja ajattelin ensi jouluna koota pusseihin kivoja kosmetiikka aiheisia yllätyksiä ja viedä pussukat joulupuu keräykseen vähävaraisille nuorille ja lapsille. Tulen varmasti loppuvuodesta kirjoittamaan täällä blogissakin tästä projektista tarkemmin kun se on ajankohtainen.

Palatakseni aiheeseen niin vaikka pussukka olikin ihan kiva, ei pussin sisältö tällä kertaa jaksanut minua kiinnostaa melkein yhtään. Ongelma on siinä, että kaipaan näiltä kosmetiikka bokseilta sitä että pääsen tutustumaan uusiin tuotteisiin. Tässä pussissa on kuitenkin kaksi tuotetta, joita olen jo testannut, yksi brändinä ei kiinnosta yhtään ja yhdelle tuotteelle ei tule mitään käyttöä. Toisin sanoen koko pussin sisällöstä vain yksi tuote oli kiinnostava. Katsellaan nyt tarkemmin kuitenkin koko sisältö.


Luxien siveltimet on aivan parhaita ja tykkään kyllä kovasti merkin tuotteista, mutta tämä pieni contour sivellin ei jaksanut tällä kertaa innostaa. En tiedä mihin menisin näin pienen contour siveltimen kanssa, sillä minusta tämä soveltuu korkeintaan highlighterin levitykseen. Siihenkin tarkoitukseen minulla on siveltimiä tuhat ja yksi, joten tälle ei ole mitään tarvetta. Sivellin on kuitenkin laadukkaan oloinen ja sen varressa on peukolle tehty syvennys, joka helpottaa siveltimen kädessä pitämistä.


Benefit Roller Lash ripsiväri näkyi muistaakseni kesäkuun loppuneissa. Tämä oli tosi hyvä ripsiväri ja tykkäsin kyllä kovasti, mutta en jaksanut innostua tästä sillä olen tätä jo kokeillut ja mielelläni ottanut testiin jonkun uuden ripsiväriä. Noh, toisaalta onpahan varastossa nyt odottamassa ainakin yksi hyvä ripsiväri.



The Balm on yksi suosikki merkeistäni, mutta nämä yksittäiset luomivärit eivät jaksa hirveästi kiinnostaa. Niihin tulee tosi harvoin tartuttua ellei sävy ole oikeasti erityinen. Tämä tumman lila ja melko kuivakka mattasävy ei tule olemaan sellainen mihin tarttuisin yksistään. Lisäksi tämä väriä muuttava luomiväri tavallaan jo on itselle tuttu, sillä ostin tästä kylmän sävyisestä paletista sen lämpimän sävyisen, josta kirjoitin ihan oman postauksenkin joskus loppu keväästä. Joten en oikein tiedä mihin tämän kanssa ryhdyn.



Pussista löytyi myös Ciate London merkin yksittäinen highlighter nappi. Onneksi tulin hankkineeksi sen tyhjän z-paletin mihin saa näitä yksittäisiä nappeja kiinni. Ciate London ei kuitenkaan merkkinä minua juuri kiinnosta ja highlighteritakin löytyy kaapista niin monta, että tämä menee jonon hännille. Täytyy kyllä kuitenkin ehdottomasti testata jos tämä olisikin kiva 😊



Boksin kiinnostavin tuote oli tämä 12 Benefits instant healthy hair treatment eli hius sumute, joka sopii 12 eri tarkoitukseen. Suhtaudun pienellä varauksella siihen, että yksi tuote pystyisi hoitamaan kaikki lupaukset, mutta testaan suurella mielenkiinnolla. Tämän pitäisi nimittäin suojata hiusta kuumuudelta, pehmentää pörröisyyttä, korjata haaroittuvia latvoja, vahvistaa hiusta ja vaikka mitä muuta. Tällaiset helppokäyttöiset hiustuotteet ovat kuitenkin kovasti mun mieleen.


Extra tuotteet:


Tokihan ipsyyn kuuluu aina nykyään myös ne kolme extra tuotetta, jotka saa itse valita mukaan. Vasemmalla näkyvä ananakselta ja hunajamelonilta tuoksuva hamppuvoide vaikutti niin kiinnostavalta, että nappasin sen mukaan. En ole mitään hampputuotteita ennen ihonhoidossa käyttänyt, mutta Jenkeissä se taitaa olla aika ilmiö juuri nyt. Petyin kuitenkin inci listaa lukiessa, sillä hamppuöljy löytyy vasta listan kohdasta 12 ja tuoteessa on käytetty monia sellaisia yhdisteitä joita en allekirjoita, kuten PEG-100 stearate, joka on siis muoviyhdiste. Taitaa siis tämä rasva lähteä korkkaamattomana myös eteenpäin vaikka tuoksu olikin ihana ja olisi ollut kiinnostava testata sitä hamppuöljyä.


Seuraava tuote sen sijaan vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja samalla hauskalta. Tämä DillyDelight real agging pack on yönaamio, joka jätetään kasvoille yöksi kosteuttamaan ja huuhdellaan aamulla pois. Pakkaus on hauska kananmunan mallinen ja sisältä paljastuu kaksi naamiota, jotka ovat aivan kuin keskeltä halkaistu kananmuna. Sisältä löytyy siis valkuainen ja keltuainen, jotka sekoitetaan keskenään pakkauksesta löytyvällä pienellä lusikalla ja seos levitetään sitten kasvoille. Tämä tuote tulee Koreasta, mikä sinänsä ei tule yllätyksenä koska kukaan muu kuin korealainen ei voi keksiä tällaista.

Viimeisenä vielä Mellow Precision pen eyeliner, joka on minusta ehdottomasti paras ikinä käyttämäni eyelineri. Siksi sen halusinkin 3 dollarilla itselle, sillä tämä pysyy vaikka iho kostuisi ja jälki on skarppi ja intensiivisen musta. Tykkään!


Tällainen pussukka tällä kertaa. Oliko joku tuote sinusta erityisen mielenkiintoinen?
4 kommenttia on "Ipsy heinäkuu 2019"
  1. Voi harmi, ettei kovin mielenkiintoisia tuotteita sulle tällä kertaa tullut :/ Tässä muuten näkee hyvin tän Ipsyn vaihtelevuuden, kun meillä oli molemmilla pussin 5 tuotetta + 3 lisäriä eikä yksikään tuote ole sama :D Mua jäi viimeksi vähän harmittamaan se, etten valinnut lisärinä tuota hamppuvoidetta, mutta nyt kun luin tämän niin olen kyllä iloinen etten sitä valinnut :) Ei kuulosta kovinkaan hyvältä. Tuo kananmunajuttu on tosi hauska ja tuo hiustuote kuulostaa myös kiinnostavalta. Ja tuosta Ciaten highlighterista olen muuten lukenut tosi paljon kehuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep mun mielestä Ipsy taika on nimenomaan siinä että pussin sisältö voi olla kaikilla aivan erilainen. Parasta <3

      Yleensä olenkin ollut tosi tyytyväinen ipsyn sisältöön, mutta en tiedä miten tämä ei nyt napannut yhtään :D Toki otan tuon highlighterin käyttöön ja ripsiväri on jo ennestään hyväksi havaittu, mutta enemmän olisin ilahtunut uusista jännittävistä tuotteista.

      Poista
  2. Voi vitsit, mä oisin ollut tosi tyytyväinen tähän :D. Tuo roller lash ripsari on yksi mun lemppareista ja highlighter näyttää kanssa tosi kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh voi ei :D Roller lash ripsari on kyllä sika hyvä, tykkään itsekin! Jotenkin vaan se, etät olisin mieluummin halunnut tuon täysikokoisena ja jonkun uuden merkin ripsarin matkakokona testiin. Mutta menee se näinkin toki :)

      Poista