keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Boxyluxe syyskuu 2019


Jatketaan syyskuun kauneusboksien availua. Tänään on vuorossa Boxycharmin luxe versio, joka siis maksaa 50 dollaria ja sisältää kahdeksan täysikokoista tuotetta. Boxycharm ei kuljeta suoraan Suomeen, mutta itse käytän välityspalvelua Planet Express, jonka kautta saa boksit todella nopeasti ja vaivattomasti lähimpään postiin. Boksin lähettäminen Planet expressin kautta maksaa boksin koosta ja painosta riippuen noin 7-20 euroa. Tämä luxe maksoi lähettää Suomeen  25 euroa, sillä boksi tietysti painoi tavallista boksia huomattavasti enemmän. Olen tilannut jo aikaisemmin kaksi luxe versiota, mutta kesäkuun boksin skippasin, sillä tuotteet ei minusta olleet niin kiinnostavia. Tämä luxe versio ilmestyy 4 kertaa vuodessa eli joka kolmas kuukausi. Syyskuun boksi oli aivan
S-U-P-E-R! Joten hei, käydään kimppuun.



Boksin ehkä vähiten kiinnostava tuote oli Hank & Henry blickity black eye liner. Käytän nykyään linereita aika harvakseltaan, mutta hyviä lainereita on silti hyvä olla varastossa. En avannut tuotetta vielä kuivumaan, mutta netistä luin että monet ovat tästä pitäneet kovasti ja kynän kärki on todella terävä eli tällä pitäisi saada todella tarkkaa jälkeä. Kynä on vegaaninen ja pitkäkestoinen. Hank & Henry on myös merkkinä kiinnostava, sillä heillä taitaa olla useampiakin aika hyviä tuotteita. Odotan tältä kynältä siis aika paljon sitten kun sen joskus korkkaan käyttöön.



Wow, boksista löytyi myös kulttimaineinen ja palkittu Stila stay all day liquid lipstick sävyssä rubino, joka on hiukan tiilenpunaiseen taittava kaunis intensiivinen sävy. Olen kyseisen merkin nestemäistä huulipunaa joskus testannut eri sävssä tosin ja se pysyi huulilla kyllä todella hyvin ja oli jopa hieman hankala saada poistettua. Eli tämä todellakin siis pysyy! Olenkin iloinen, että sain tämän nyt niin kauniissa ja syksyisessä sävyssä, joten tämä pääsee varmasti ihan pikaisesti käyttöön. Tuotteen luvataan kestävän jopa 12 tuntia ja huulipuna sisältää E-vitamiinia sekä avokado öljyä. Kuulostaa todella kiinnostavalta!



Yksi kiinnostavimmista tuotteista oli tämä IGK Mistress  hydrating balm. Merkki on minulle täysin vieras, mutta kyseessä on hiuksiin jätettävä kosteuttava hoitoaine, jonka ei pitäisi lättänöittää hiuksia tai jättää niitä lähmäiseksi. Mulle erittäin mieluisia ovat hiuksiin jätettävät tuotteet, sillä ne on todella helppokäyttöisiä ja niillä voi pelastaa huononkin hiuspäivän aika nopeasti. Isosta purkista riittää pitkäksi aikaa testailtavaa.




Heh, tämä tuote oli kuin lottovoitto! Olen kuolannut kyseistä Tarten Park avenue princess palettia ikuisuuden ja tämä on muistaakseni joskus tainnut aikaisemminkin tulla Boxycharmin mukana. Itselläni tätä ei kuitenkaan ole ja nyt sain vihdoin tämän upeuden omaksi. Paletti tuoksuu suklaalta ja sisältää 6 erilaista sävyä kasvojen varjostukseen ja korostukseen. Sävyistä neljä on mattaisia ja kaksi hiukan shimmeristä, mutta ei liikaa kuitenkaan. Vaaleita sävyjä voi käyttää puuterin tapaan ja rusehtavia sävyjä sitten taas korostukseen ja varjostamiseen. Jäin hiukan kaipaan poskipunaa tähän palettiin, sillä silloin se olisi täydellinen kasvopaletti kun kaikki löytyisi yksistä kansista. Hurjan kaunis tämä on kyllä näinkin ja suklaan tuoksu on kuin piste i:n päälle. Tämä tilalla osa sai Tarten neutraalin sävyisen luomiväripaletin, mutta olen ihan tyytyväinen että sain tämän kasvopaletin, sillä ruskeita luomivärejä minulta löytyy jo miljoona.




Boksista löytyi suureksi yllätyksesi myös toinen paletti. Tämä paletti on Violet Voss Essentials luomiväripaletti, jonka sisältö on kauniita ja kirkkaita hyvin pigmenttisiä värejä. Olenkin aivan hurjan innoissani tästä paletista, koska ensinnäkin Violet Vossin luomivärit on aivan huippuja ja toiseksi tässä paletissa on aivan täydelliset sävyt. Tällä saa ihan yksistäänkin tehtyä meikkejä, koska paletissa on useampi mattaväri ja muutama shimmerinen huomiväri. Erityisesti tuo vihreä emerald sävy sekä violetti plum berry ovat luonnonvalossa todella nättejä. En malta odottaa että pääsen taiteilemaan tämän kanssa!



Boksin sisältö vain paranee. Boksissani oli nimittäin aivan huikea tuote, nimittäin Glow recipe pineapple C bright serum. Merkki on todella hypetetty USA:ssa, koska heidän tuotteet ovat oikeasti erittäin laadukkaita ja sisältävät runsaasti ihoa helliviä raaka-aineita. Ja onhan nämä pakkauksetkin niin söpöjä. Kyseinen seerumi sisältää 22% suoraan ananaksesta puristettua mehua, joka on luonnollinen C-vitamiinin lähde. Lisäksi seerumissa on hyaluronihappoa, E-vitamiinia, chamomillaa ja aloe veraa. Tämä taitaa olla uskomaton tehopommi ja hintakin on huimat 49 dollaria.



Boksista löytyi myös tuote kiinnostavalta merkiltä eli Dr.brandthiltä. Kyseessä on Hydro biotic recovery sleeping mask, joka jätetään yöksi kasvoille ja sen tehtävä on lukita kosteus kasvoille sekä vähentää ihon punoitusta ja rauhoitella ärtynyttä ihoa. Yönaamiot on yleensä tosi huippuja, joten otan tämänkin ilolla vastaan.



Koko boksin kruunasi tämä aivan valtavan upea sivellinkokoelma. Paketti sisältää Modan siveltimiä 8 kappaletta ja nämä ovat kestävän oloisia ja karva todella pehmeää. Modalla on laadukkaita siveltimiä ja olenkin käyttänyt muutamaa heidän sivellintään aikaisemmin. Nämä siveltimet ovat tyylikkäästi mustia ja joukossa on muutama kasvosivellin sekä useampia siveltimiä silmämeikin tekemiseen. Todella kattava ja laadukas setti siis ja tämän paketin arvo on jopa 70 dollaria!! Sopii myös erinomaisesti boksiin, kun mukana oli peräti kaksi palettiakin. En voisi tyytyväisempi olla, jee.



Syyskuun boksin sisältö ei todellakaan jättänyt kylmäksi! Voisin jopa väittää, että tämä on kaikkien aikojen paras boksi Boxycharmilta, sen verran laadukasta settiä oli tällä kertaa mukana. Mun tekisin mieli jo heti alkaa testailla noita paletteja eli ne tulee kyllä käyttöön ihan lähipäivinä. Ehkä teen niistä myöhemmin myös omaa postausta. Tämän boksin sisältö oli niin timanttinen, että kaikki tuotteet jäävät tältä erää käyttöön. Erityisen onnellinen olen siitä etten saanut yhtenä vaihtoehtona ollutta hiustenkiharrinta, sillä USA sähköjohdot eivät Suomessa toimi ilman adapteria. Pelkäsin kuollakseni saavani sen boksistani, sillä en päässyt valitsemaan tuotteita kuten monet muut tilattuani tämän luxe version niin myöhään. Mutta onni oli myöden tällä kertaa. Boksin tuotteiden arvo oli perätin 316 dollaria eli 288 euroa! Wow, tästä jäi todella positiivinen fiilis kokonaisuudessaan ❤

Mikä oli boksin kiinnostavin tuote?
8 kommenttia on "Boxyluxe syyskuu 2019"
  1. Noi paletit on hurjan kauniita<3 Muuten tää sisältö ei oikein herättänyt mussa mitään riemunkiljahduksia, paitsi ehkä noi siveltimet, vaikka siis kivoja tuotteita toki oikeestaan kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh tämä on aina hauska nähdä miten eri tavalla ihmiset kokevat yllätysboksit. Joku toinen rakastaa tiettyjä tuotteita ylikaiken ja jollekin toiselle ne ei aiheuta mitään innostusta :D Minustakin paletit ja siveltimet oli ehdottomasti tämän boksin helmiä!

      Poista
  2. Tuo ananasseerumi on varmaan ihanaa ♥ Samoin paletit tai oikeastaan koko boksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kyllä innolla päästä testaamaan ananasseerumia, se vaikuttaa hurjan kiinnostavalta ja odotan siltä kyllä paljon <3

      Poista
  3. Oi, sullakin oli aivan upea sisältö! Ja ihanaa, että sullekin tuli noi siveltimet sen kihartimen sijasta! Oon itse ainakin tykännyt noista siveltimistä tosi paljon. Tuo hiustenhoitoaine yllätti myöskin positiivisesti ja tuoksuu ihanalle <3

    Tosi kivoja tuotteita kaikki ja ananasseerumi näyttää niin suloiselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin tuoksuttelin sitä hiustenhoitoainetta ja oli kyllä ihana tuoksu <3 täytyy tsekata miten se toimii sitten käytännössä. Kiva että pidit siveltimistä :) Niiden karva on kyllä ihanan pehmeää ja vaikuttaa laadukkailta!

      Poista
  4. Wau, tuo sivellinkokoelma näyttää kyllä todella reilulta tuotteelta tässä boksissa. Pitää ehkä tutustua tähän itsekkin enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan siveltimiä vaikka niitä onkin jo aika reilu kokoelma :D Mutta uudet siveltimet ilahduttaa aina! Boxycharmia voin kyllä suositella ja nämä 4 vuodessa ilmestyvät luxe versiot on pääsääntöisesti olleet aika huikeita!

      Poista