perjantai 27. syyskuuta 2019

Testissä Geisha shaver - zero waste höylä



Syyskuussa vietettiin ja vietetään yhä vielä muutaman päivän zero waste kuukautta, jonka aikana suomalaisia (ja ihan kaikkia ihmisiä) kannustettiin vähentämään kulutusta ja kierrättämään entistä enemmän ihan perus arjessa. Pienestä purosta kasvaa suuri joki ja uskokaa tai älkää, ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ne ihan pienetkin arjen teot ovat todella merkityksellisiä. Jokunen viikko sitten House of organicilla oli alemyynnit, josta ostin itselle nyt vihdoista viimein testiin zero waste Geisha shaver kestohöylän. Olin haaveillut höylästä pitkään, mutta sen tultua markkinoille kaupan hyllyt huusivat ei-oota ja jouduin palaamaan kotiin nuolemaan näppejäni. Nyt vihdoin tämä hartaasti odotettu tuote on minulla ja olen sitä päässyt testaamaan.




Geisha shaver on ekologinen vaihtoehto kertakäyttöisille muovihöylille, jotka tylpistyvät nopeasti ja joiden kierrättäminenkin on mahdottoman vaikeaa. Kertakäyttöhöylien teräpäätä kun ei voi muovin takia laittaa metallinkierrätykseen ja metallin takia sitä ei voi laittaa myöskään muovinkeräykseen. Tyylikäs ruusukullan värinen Geisha shaver on valmistettu kestävästä ja ruostumattomasta Zinz Alloysta, joka on myös kevyempää materiaalia kuin ruostumaton teräs. Tyylikäs muotoilu ja kaunis väri takaavat sen, ettei tätä höylää tarvitse enää piilotella kylpyhuoneen kaapeissa, vaan sen voi oikeasti nostaa esille suihkun hyllylle. Kuivaa kuitenkin terä aina käytön jälkeen äläkä turhaan altista sitä pitkäaikaiselle kosteudelle, sillä se lyhentää terän käyttöikää.




Geisha shaverin mekaniikka on hyvin yksinkertainen. Varsiosa ruuvataan irti ja ohut metalliterä asetellaan kahden metallipalan väliin, jonka jälkeen varsi pyöritellään takaisin kiinni. Karvanpoisto kokemus oli varsin miellyttävä. Vaikka höylä painoi selvästi muovisia härpäkkeitä enemmän, siitä oli silti helppo pitää kiinni ja ruusukullan värisellä höylälle operoidessani tunsin kokemuksen jotenkin ihanan yleellisenä hetkenä vaikka muutoin höyläily on vain pakollinen paha, joka tulee suorittaa. Nyt olisin voinut jäädä höyläilemään vähän pidemmäksikin aikaa, heh.

Olin lukenut kommentteja, että höyläily kannattaa aloittaa varovasti, sillä metallinen terä on paljon terävämpi kuin muovisissa vastaavissa käsihöylissä. Levitin iholle ensin geelin ja lähdin varovaisesti liu'uttamaan shevaeriä pitkin säärtä. Höylä liikkui vaivattomasti, mutta oikean ajokulman löytäminen vei hetken. Sheivaaminen oli nopeampaa mitä odotin, sillä terä oli niin tarkka ettei se jättänyt jälkeensä yhtäkään ihokarvaa. Muovisen höylän kanssa saa aina vedellä alueen useampaan kertaan ennen kuin lopputulos on sileä. Ihosta tuli niin silkkisen pehmeä, että oli lähes vaikea uskoa miten helppoa tämän käyttö oli. Haavoilta en tosin välttynyt. Ensimmäisellä kerralla sain jalkaan noin kymmenen pientä haavaa, mutta laitetaan se opettelun piikkiin. Toisen jalan onnistuin sheivaamaan ilman yhden yhtään haavaa, joten nopeasti sen oikean tekniikan kyllä oppii. Kuivalle iholle en tätä suosittele, tai en ainakaan itse vielä uskalla testata. Asianmukaisten vaahtojen tai geelien sekä veden kanssa toimenpide on nopea ja hellä iholle.




 Miksi sitten Geisha shaver? Yksinkertaisesti siitä syystä, että tämä on kestävä ja ekologinen. Ostamalla Geisha shaverin säästät myös suoraa rahaa, sillä tämä ehkäpä ikuiseksi tarkoitettuun shaveriin voi aina ostaa vaihtoteriä ja tylsyneet metalliterät voi kierrätää metallinkeräykseen. Jätettä ei siis synny lähes lainkaan ja sen pienen metalliteränkin saa kierrätykseen. Geisha shaverin pakkauksessa tulee mukana 5 vaihtoterää ja niiden pitäisi kestää huomattavasti kauemmin kuin muovihöylien terät. Kun terät loppuvat, niitä saa aina ostettua lisää. Höylään käyvät kaikki DE-terät ja ainakin Ruohonjuuri myy Geisha shaver vaihtoteriä jotka maksavat viiden kappaleen pakkauksessa 2,85€.




Olen itse todella tyytyväinen Geisha shaverin käyttäjä ja voin lämpimästi suositella tämän ekologisen sheiverin hankintaa. Vaikka ulkoasu on tehty selvästi naisia varten, niin höylä sopii vallan mainiosti myös miehille. Höylän hinta pyörii noin 20 euron kieppeillä, joten tämä ei ole iso satsaus, mutta kestää kyllä pitkään ja tienaa itsensä hyvin nopeasti takaisin. House of Organic verkkokaupassa Geisha shaver näyttää olevan juuri nyt pienessä alessa, joten käy nappaa omasi täältä hintaan 22,50€.

Oletko jo kuullut Geisha shaverista?
2 kommenttia on "Testissä Geisha shaver - zero waste höylä"
  1. Tästä oon kuullut tosi paljon kehuja, mutta jotenkin samalla kauhistuttaa tuo terävyys :D Oli kiva lukea sinunkin kokemus tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terävyyttä ei kannata pelätä ollenkaan! Vaikka höylä onkin terävä ja sen käyttöä on ensin hiukan opeteltava niin ei se silti ole lainkaan hankalaa. Toiseksi, kun oikea kulman löytää niin haavojakaan ei pitäisi tulla. Oikeaoppinen höyläyskulma on noin 45 astetta ja sillä pitäisi onnistua oikein hyvin :) Rohkeasti kokeilemaan vain!

      Poista