sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Meikkauksen muutosleikissä mukana Satu



Olen ihastellut ja inspiroitunut muiden blogeissa näkyneistä muutosleikki aiheisista postauksista. Minusta on kiva nähdä meikin voima ennen ja jälkeen kuvissa, sillä meikillä voi saada ihmisen näyttämään niin erilaiselta. Toiseksi kaunis ja kantajalleen sopiva meikki on verrattoman hienoa työtä, jota myös meikattava varmasti arvostaa kovasti. Samalla saa haastettua itseään meikkaajana, sillä toisen ihmisen meikkaaminen ei ole itsestäänselvästi helppo asia, kun huomioon on otettava jokaisen yksilölliset kasvonpiirteet ja ihon sävyt. Päätin nyt omalta osaltani tarttua haasteeseen ja tein muutosleikin yhdessä ystäväni Satun kanssa. Satulle toteutettiin syksyinen ruskanväreihin sopiva meikki.




Satulla oli niin virheetön iho, että meikkipohjasta oli helppo tehdä kevyt ja kuultava. Koska silmämeikistä tuli näyttävä, pidettiin kasvot suhteellisen neutraalina jottei vaikutelmasta tulisi liian raskas ja tunkkainen. Poskille lisättiin hiukan punaa tuomaan eloa iholle ja aavistuksen kevyet varjostukset kasvojen korostukseen, mutta muuten meikkivoiteen päälle on levitetty vain ohut kerros Beccan Hydra mist puuteria. Tämä puuteri onkin aivan taivaallinen tuote, sillä puolet tuotteesta on vettä ja glyseriiniä, jonka ansiosta puuteri tuntuu iholle töpötellessä märältä. Puuteri on kuitenkin kevyt ja sen sisältämän nesteen vuoksi lopptulos pysyy kevyenä eikä muodosta paksua pakkelikerrosta naamalle. Tämä oli tässäkin meikissä tärkeää, sillä en halunnut tehdä ihosta kuivan näköistä liialla puuterilla.




Silmämeikissä käytin Violet Voss Pro luomiväripalettia sekä Juvia's Place The Nubian palettia. Molemmissa on ihania murrettuja ja lämpimiä ruskean sekä oranssin sävyjä, joilla sai kauniin syksyisen meikin loihdittua hyvin helposti. Sävyjä on paleteissa niin paljon, että meinasi tulla jo valinnan vaikeus mitä niistä lähtisi käyttämään. Lopuksi valitsimme pohjalle kuparisen shimmerisävyn, ulkonurkkaan tummemman ruskean ja liikkuvalle luomelle vaalean helmiäisen avaamaan katsetta. Ripsissä on käytetty suosikki mascaraa eli Paese Blacker than black ripsiväriä, jolla saa kivasti volyymia silmiin.





Ja noh, koska syksy niin halusin myös huulille hiukan rustiikkisemman punan. Satu kertoikin käyttävänsä yleensä kirkkaita punaisia sävyjä, mutta tähän meikkiin klassinen punainen olisi ollut turhan räikeä. Niinpä laitettiin Ofran mattapunaa, jonka sävy on hiukan ruskeaan taittava kaunis punainen. Sopii juuri syksyyn aivan täydellisesti ja puna kuivahtaa huulille mataksi, mutta ei kuivata. Huulet täydentävät meikiä loistavasti, mutta eivät ole silmiin verrattuna liian räikeät mikä minusta sopii tähän tilanteeseen.





Näissä kuvissa näette kaikki meikissä käytety tuotteet. Listaan ne vielä tähän alle.

* primeri: Touch in Sol No poreblem prime essence
* meikkivoide: Biodroga Make-up anti-age soft focus
* peitevoide: It cosmetics Bye bye undereye concealer
* luomivärinpohjustaja: Luscious Angel eyes
* puuteri: Becca Hydra mist powder
* kulmakynä: Tarte arch architect brow pencil and gel
* ripsiväri: Paese Blacker than black sekä Il Makiage Icon high volume & intense curl mascara
* huulipuna: Ofra long lasting liquid lipstic sävy Miami fever
* meikinkiinnityssuihke: Urban Decay all nighter setting spray
* highlighter: Illamasqua Beyond powder highlighter
* poskipuna: Wander Beauty Wanderess Dask to dawn paletti
* varjostus: Tarte Tarteist pro glow
* luomivärit: Violet Voss Pro ja Juvia's Place The Nubian




Meikistä tuli oikein onnistunut ja toivottavasti myös malli piti siitä. Minusta tämä haaste oli todella kiva toteuttaa ja oli hauska päästä suunnittelemaan millainen meikki ystävälleni sopisi. Tämän tyylinen meikki sopii hyvin myös arkimeikiksi erityisesti juuri syksyllä ja iltameikkinäkin toimii, jos silmiin esim lisää irtoripset ja hiukan enemmän blingiä liikkuvalle luomelle.


Mitä piditte muutosleikistä? Haluaisitteko lukea jatkossakin muutosleikki aiheisia postauksia?
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti