maanantai 16. syyskuuta 2019

Kotimainen ihonhoitosarja koko perheelle

* tuotteet saatu Yliopiston apteekki


Kuinka moni teistä ostaa kosmetiikkaa tai ihonhoitotuotteita apteekista?
Minulle on aina tullut mieleen "apteekkikosmetiikasta" vain ongelmaihon hoito ja harvoin olen siksi apteekista käynyt itselle hakemassa muuta kuin lääkkeitä. En ole kuitenkaan sen ihmeellisemmin tutkinut millaista apteekissa myytävä kosmetiikka edes on. Oletukseni on vain jostain syystä ollut se, ettei normaali hyvinvoiva iho kaipaa mitään apteekkituotteita, koska niissä on kuitenkin jotain voimakkaasti vaikuttavia aineita jotka eivät ainakaan omalle normaalille iholleni ole millään tavalla välttämättömiä. Olen myös ajatellut, että apteekissa myytävä kosmetiikka olisi automaattisesti hirveän kallista. En oikeastaan edes tiedä, mistä moiset ennakkoluulot ja ajatukset ovat minulle alunperin tulleet.

Onneksi pääsin korjaamaan vääristyneita ajatuksiani, kun sain testattavaksi Yliopiston apteekin oman YA-tuotesarjan tuotteita. YA-tuotesarja kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Lisäksi tuotteissa pyritään välttämään turhia väri-, säilöntä- ja lisäaineita. Minulla oli myös aivan uutta tietoa se, että Yliopiston apteekki on yhteiskunnallinen yritys, mikä tarkoittaa sitä että liiketoiminnasta saatu tuotto käytetään Helsingin yliopiston opetukseen ja tutkimukseen. Rahat menevät siis hyvään tarkoitukseen ja tulevaisuuden terveydenhuollon kehittämiseen. En ollut koskaan tästä asiasta kuullutkaan ja tieto yllätti minut todella positiivisesti. Totta kai tällaista toimintaa haluaa tukeakin! Olenko yksin ollut tämän asian kanssa pimennossa vai tiesittekö te tästä?




Mennään nyt kuitenkin itse tuotteisiin, joita sain testattavaksi. Loppukesästä Yliopiston apteekki nimittäin lanseerasi uuden kotimaisen ihonhoitosarjan, jonka tuotteet on kehitetty ja valmistettu täällä meillä Suomessa. Jo yksinkertaiset sinivalkoiset pakkauksetkin henkivät niin vahvaa isänmaallisuutta, että näistä ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Tuote on hellävarainen ja sopii kaikille ihotyypeille. Putsari on lisäksi vegaaninen, josta plussaa. Tuotteen inci on ilahduttavan lyhyt, mikä ei kasvonputsausaineessa ole todellakaan mikään oletusarvo. Tuote sisältää kosteuttavaa glyseriiniä ja suomalaista kauraöljyä, joka pehmentää ihoa. Tuoksu tässä on mieto mutta herkullisen raikas, hieman kukkainen. Koostumus tosin on todella vesimäistä, joten ensimmäisellä kerralla tätä kädelle kaataessa meinasi lurahtaa oikein kunnolla extraa. Onneksi ruuttasin purkkia vain kevyesti ja suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Pesutulos tämän kanssa on kuitenkin erittäin hyvä. Käytin tätä kesälomareissulla ainoana putsarina, vaikka normaalisti puhdistan kasvot meikistä kahdella eri aineella. Yllätyksekseni yksi pesukerta tämän kanssa kuitenkin riitti puhdistamaan kasvot täydellisesti kaikesta meikistä. Vanulappuun ei nimittäin tarttunut meikkiä ollenkaan ensimmäisen pesukerran jälkeen. Myös mieheni on käyttänyt tätä kasvojenpesussa mukisematta.




YA kasvovoide 75 ml ~ 11,90€

Tämä kasvovoide on oikea tehopakkaus ja täynnä tehokkaita raaka-aineita erityisesti herkälle iholle, mutta sopii kyllä ihan kaikille ihotyypeille. Kasvovoiteen tärkeimmät raaka-aineet ovat glyseriini, kauraöljy, sheavoi ja manteliöljy. Kauraöljy on iholle erityisen hyvä siksi, että öljy sisältää runsaasti keramideja, jotka estävät ihoa kuivumasta. Kauraöljyssä on lisäksi myös solurakenteita ylläpitäviä fosfolipidejä, ihon suojakerrosta vahvistavaa linoleenihappoa sekä E-vitamiinia, joka toimii valtavan hyvänä antioksidanttina. Manteliöljy taas pehmentää ja ravitsee ihoa. Manteliöljy onkin hyvien omega-rasvahappojen lähde. Tuotteen tuoksu on hyvin mieto, mutta samantapainen puhdistusgeelin kanssa. Tykkäsin voiteen koostumuksesta, joka ei ole aivan vesimäinen, mutta ei liian tuhtikaan. Sopii siis sekä päivä- että yökäyttöön. Minulla oli itsellä hieman vaikeuksia saada tätä imeytymään seerumin kanssa, mutta kun laitoin iholle vain hyaluronihappoa ja rasvaa päälle niin imeytysongelma katosi. Mieheni on ihastunut tähän, sillä hän ei pidä voiteista joissa on vahva tuoksu. Tässä onkin hyvä kasvovoide, jota vaikka koko perhe voi käyttää, koska tuote ei ole liian naisellinen tai miehinen ja hyvien raaka-aineiden vuoksi sopii myös lapsille.




YA silmänympärysvoide 15 ml ~ 11,90€

Sy-voiteet kuuluvat mulla päivittäiseen ihonhoitorutiiniin ja yritän aina etsiä voidetta, joka ei ole herkille silmilleni liian vahva enkä myöskään pidä kovin rasvaisesta koostumuksesta, koska usein tämä rasva päätyy ripsien kautta silmiin ja lopulta silmät ovat rasvakerroksesta niin sumeat että näkeminen on jo hankalaa. Minulle tärkeää silmänympärysvoiteessa on myös sen tuoksuttomuus ja mahdollisimman hyvät raaka-aineet, sillä ohut ja herkkä sy-alue ei kaipaa mitään ylimääräistä hoitavien ainesosien lisäksi. Monet sy-voiteet aiheuttavat iholla minulla kirvelyä ja se on merkki siitä, ettei tuote sovi minulle. Jo parin käyttökerran jälkeen olenkin joutunut luopumaan monista voiteista ihan niiden ärsyttävän vaikutuksen vuoksi. Tämä sy-voide yllätti minut kuitenkin positiivisesti. Tuote ei aiheuttanut mitään ärsytystä, imeytyi vaivattomasti ja nopeasti eikä jättänyt iholle rasvaista kelmua vaikkakin kosteutti todella tehokkaasti. Tykkäsin ja tykkään edelleen! Tätä voi nimittäin varovasti sipaista myös luomen yläpuolelle ilman ihoärsytystä. Eikä tässä ole mitään tuoksua, onneksi. Voide sisältää arganöljyä, kauraoljyä, glyseriiniä sekä hyaluronihappoa. Hyvä kombo siis!





Yliopiston oma tuotesarja oli todella positiivinen yllätys ja murensi kaikki ihmeelliset ennakko-oletukset apteekkikosmetiikkaa kohtaan. Tähän sarjaan kuuluu vielä kasvovesi, joka sopii myös erinomaisesti herkälle iholle, sillä tuote ei sisällä lainkaan alkoholia kuten monissa kasvovesissä sitä tuppaa olemaan. Kaikkien muiden sarjan tuotteiden paitsi kasvovoiteen kohdalla myös lukee, että tuotteet ovat vegaanisia. Minulle jäi kuitenkin epäselväksi onko myös kasvovoide vegaaninen ja onko se vain unohtunut kirjoittaa tuotetietoihin. Olisi nimittäin outoa, että kaikki muut sarjan tuotteet ovat vegaanisia paitsi yksi. Joka tapauksessa tässä on varsin laadukas ihonhoitosarja hyvin edulliseen hintaan vieläpä ottaen huomioon laadukkaan raaka-aineet ja kotimaisen tuotekehitystyön.

Tällä hetkellä näyttäisi kaikki tuotesarjan tuotteet olevan Yliopiston apteekin verkkokaupassa Uniikki kortilla -20% alennuksessa, joten tuotteisiin pääsee tutustumaan nyt vielä huokeampaan hintaan. Pakkaukset on todella riittoisia ja koska tuotteet ovat helppokäyttöisiä, laadukkaita ja miedontuoksuisia on niitä helppo antaa koko perheen käytettäväksi. Meillä ollaan ainakin miehen kanssa käytetty näitä ihan sulassa sovussa 😊


Ostatko sinä kosmetiikkaa apteekista?

10 kommenttia on "Kotimainen ihonhoitosarja koko perheelle"
  1. Ainakin itse ostaisin mieluusti useamminkin käyttöön just apteekkikosmetiikkaa, sen takia, että niissä on katsottu pH-arvot kunnolla ja ne on kehitetty terveyden ammattilaisten kesken -ei kosmetiikan ammattilaisten. Esimerkiksi ACO sarja juuri kiinnostaa itseäni kuten myös Vichy.

    www.kosmetiikkakatri.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa apteekkituotteissa varmasti onkin tosi laadukkaat raaka-aineet ja asiantuntijoiden kanssa mietityt koostumukset. Jotenkin olen vain ajatellut, että toisaalta niissä käytetään todella rajuja aineita ja toisaalta myös rahastetaan sillä että tuote on apteekkikosmetiikkaa. Ja joitakin vichyn tuotteita itse testanneen koen ne hirveän tylsinä :D Mutta ennakkoluulot on tehty murrettaviksi ja ehkä jatkossa itsekin uskallaudun ostamaan välillä kosmetiikkaa myös apteekista

      Poista
  2. Minulla ei ole tainnut koskaan olla sen ihmeellisempiä kuvitelmia apteekkikosmetiikasta -tai ehkä joskus ihan teininä pidin sitä tylsänä. Nykyisin käytän yllättävän paljonkin, koska tykkään paljon testaamiesi tuotteiden sisarsarja YA Naturaen tuotteista. Hyvältä kuulostivat nämäkin, pitää ottaa testiin jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh muistan itsekin nuorempana olleeni kiinnostunut enemmän valtavirta kosmetiikasta enkä mistään apteekkikosmetiikasta :D Niin sitä vain mieli muuttuu matkan varrella.

      Tuota Nature sarjaa en olekaan itse testaillut. Pitääkin tutustua siihen tarkemmin jossain vaiheessa :)

      Poista
  3. Kiitos kirjoituksesta! Todella hyvä tietää että myös apteekista löytyy hyviä ihonhoitotuotteita. Itse en ole pahemmin niihin perehtynyt, mutta nyt mielenkiinto heräsi kyllä tämän postauksen myötä. Oma ihoni on herkkä ja siksi olen yleensä vältellyt monia rasvoja ja muita tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon <3 Apteekkikosmetiikassa on kyllä nykyään paljon hyviä vaihtoehtoja ja ehdottomasti tutustumisen arvoisia brändejä. Niissä on usein myös tosi hyvät raaka-aineet, joten hinta-laatusuhde on varsin hyvä sekin!

      Poista
  4. En ole törmännytkään näihin. Nyt kyllä mielenkiinto heräsi. Olenkin miettinyt että pitäisi hyödyntää apteekin asiakasetuja. Täytyy katsoa sisältyykö nämä niihin myös. Ja vaikka ei sisältyisikään, aion kyllä silti kokeilla. Apteekista saatavat tuotteet ovat kuitenkin niin ihoystävällisiäkin, että niitä on mukava käyttää ja kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti kannattaa tutustua apteekkikosmetiikkaan ja erityisesti kotimaisiin tuotteisiin, jos niitä omasta apteekista löytyy. Niissä ei yleensä käytetä hajusteita ja siten sopivatkin koko perheelle :)

      Poista
  5. Itse myös olen aina ajatellut, ettei normaali iho tarvitse apteekkituotteita. Tämän postauksen myötä kiinnostuin kuitenkin kokeilemaan. Täytyykin ehkä siis selailla apteekin valikoimaa, mitä sieltä löytyy. Kiva juttu tuo, että sopii kaikille, jos ei ole hajusteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein näin juuri luullaan ja siksi jätetään ostamatta, kun ajatellaan että apteekkikosmetiikka on jotenkin "lääkekosmetiikkaa" tai vain ongelmaiholle. Mutta kiva, jos pystyin murentamaan ennakkoluuloja ja päätät tustua myös apteekkikosmetiikan ihmeelliseen maailmaan. Kannattaa siellä käydessä kysäistä neuvoa vaikka asiantuntevalta myyjältä, niin osaavat kertoa mitä tuotteita kannattaa käyttää :)

      Poista