perjantai 20. syyskuuta 2019

Ensimmäinen Zoner kasvohoito kokeiluni

* hoito toteutettu yhteistyössä Toporiina Oy kanssa


Aurinkoista perjantaita!

Tänään puhutaan vähän kasvohoidosta, tarkemmin Zoner kasvohoidosta jota pääsin eilen Tampereella testaamaan. En muista olenko käynyt kuin kerran elämässäni kasvohoidossa, joten minulla ei varsinaisesti ollut ennakko-odotuksia hoidosta. Olin hiukan etukäteen netistä lukenut kyseisestä hoidosta, mutta muuten hoitomuoto oli mulle täysin tuntematon juttu.

Zoner kasvohoito on kolmivaiheinen anti-age vaikutteinen hoitokokonaisuus. Tosin hoidon vaiheita voi ottaa myös yksittäisinä hoitoina, mutta hoito kuitenkin suositellaan käymään kokonaisuudessaan jotta vaikutukset olisivat kokonaisvaltaiset. Zoner hoidon tulokset näkyvät välittömästi jokaisen hoitokerran jälkeen, minkä takia se onkin erittäin suosittu julkkisten keskuudessa. Hoidolla on siis kasvoja liftaava vaikutus eli se tasoittaa tehokkaasti juonteita ja ikääntymisen merkkejä. Hoidon voi kasvojen lisäksi tehdä kaulalle ja vaikka koko vartalolle.




Kuvassa näkyy Zoner laite, jolla hoito tehdään. Laitteessa on kiinni kolme eri anturia, joita käytetään kutakin kerran hoidon aikana. Laite on pieni, kuten kuvasta näkyy. Olin jotenkin kuvitellut että minut työnnetään johonkin valtavaan koneeseen tai kapseliin, jonka sisällä hoito tapahtuu, mutta ilokseni sainkin maata rennosti hoitopöydällä pienen koneen huristessa pöydällä. Ääni oli niin rauhoittava ja hoito kerrassaan rentouttava, että nukahtaminen hoidon aikana kävi lähellä. Todella ihana siis arjen keskellä ottaa pieni hetki omalle hyvinvoinnille ja rentoutumiselle. Itse hoito koostuu siis kolmesta vaiheesta:
1. Radiolift = kasvojen ilmeen kohotus
2. Infrapuna biostimulaatio = solujen aktivointi
3. Mesoporaatio = nelaton tehoampullin imeyttäminen.

Infrapuna- sekä mesoporaatio hoitoja voi ottaa useammankin kerran viikossa, mutta radiolift vaihetta ei suositella kuin kerran 10 päivän välein. Jos zoner hoidon käy kokonaisuutena niin suositellaan noin 4-6 hoitokerran sarjakäyntiä 10 päivän välein. Sarjahoidon jälkeen hoitoa voidaan tehdä ylläpitävästi kerran kuukaudessa tai pitää pidempi tauko jos niin haluaa. Maksimaalisen tuloksen saavuttamiseksi suositellaan kuitenkin Sarjahoitona toteutettavaa intensiivistä jaksoa.




Hoito alkoi perusteellisella kasvojen puhdistuksella. Puhdistuksen jälkeen kasvoille levitettiin välittäjävoidetta, joka suojaa kasvoja kuumuudelta. Radiolift vaiheessa käytettävä anturi nimittäin lämpenee ja voide suojaa kasvoja liialta lämmöltä. Anturia pyöriteltiin pitkin kasvoja ja lämmön tunne iholla oli varsin ihana. Hoitomuodolla on tieteellisesti todistettu täyttävä ja liftaava vaikutus. Vaikutus kohdistuu kollageenisäikeisiin ja saa ne supistumaan sekä tuottamaan uutta kollageeniä. Vaikutus näkyy jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen madaltuneina juonteina ja voi kestää parhaimmillaan 4-6 kuukautta joka on oikeasti aika pitkä aika.

Infrapuna stimulaatiossa on tarkoitus saada pintaverenkierto kiihtymään ja tätä kautta parantaa kudosten hapenottokykyä. Kun kudokseen aineenvaihdunta paranee, se alkaa myös aktiivisesti parantaa solujen rakennetta ja nopeuttaa niiden uusiutumista. Hoito parantaakin ihon sävyä, madaltaa juonteita ja parantaa solujen aineenvaihduntaa. Infrapuna hoito ei tuntunut iholla oikeastaan miltään. Anturia liikutettiin iholla pitkittäisin vedoin kasvojen keskeltä kohti ulkoreunaa.




Viimeisessä vaiheessa eli mesoporaatiossa anturin päähän kiinnitettiin ampulli, josta tihkuu seerumia anturin kautta iholle. Anturin päässä oli pyöreitä metallikuulia, jotka iholla tuntuivat jännän hierovilta. Tunne ei ollut lainkaan epämiellyttävä vaan oikein rentouttava. Metallikuulien liike muodostaa iholle elektroporaatiokanavia, joiden ansiosta seerumi ja sen vaikuttavat tehoaineet pääsevät imeytymään syvemmälle ihon kerroksiin. Imeytyminen on tällä keinolla itse asiassa jopa 100 kertaa parempi kuin tavallisella menetelmällä eli kyseessä on varsin tehokas tapa saada aktiiviaineet sinne minne ne halutaan saada vaikuttamaan.



Hoito oli erittäin miellyttävä kokemus ja hoidon jälkeen kasvojen iho olikin aivan erityisen heleä ja kuulas. Lisäksi se tuntui täyteläiseltä ja kosteutetulta. Otsallani selkeästi näkyvät juonteetkin olivat ehkä hiukan tasoittuneet. Suurin vaikutus minkä kuitenkin huomasin oli heleys ja terveen hyvinvoivan näköinen iho. Iho saattaa hetken aikaa hoidon jälkeen punoittaa, mutta se laskee nopeasti. Hoito on täysin kivuton joten kannattaa uskaltautua kokeilemaan. Zoner hoitoja on saatavilla kauneushoitoloissa kautta Suomen, joten kannattaa tarkastaa mistä kyseinen zoner laite löytyy. Yhden hoitokerran hinta pyörii noin 150 euron kieppeillä. Hoidossa käytettiin Biodroga MD sarjan tuotteita. Sain itsekin merkin tuotteita testiin ja kirjoittelen niistä teille tänne blogiin myöhemmin.

Käytkö sinä säännöllisesti kasvohoidossa? 
6 kommenttia on "Ensimmäinen Zoner kasvohoito kokeiluni"
  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Mä käyn kasvohoidoissa tosi satunnaisesti, viimeksi kävin keväällä ja nyt varmaan pitäisi taas mennä. Tää hoito mistä tässä kerroit on ehkä omalle budjetille tällä hetkellä vähän liian hintava, mutta toisaalta jos tuloksia oikeesti näkee ja hoito toimii, niin ei toi siinä vaiheessa kyllä ole hinta eikä mikään :D En oo tosiaan itse ikinä käyny kuin ihan "tavallisissa" kasvohoidoissa ja timanttimikrohionnassa niin senkin takia oli kiva lukea tällaisesta vähän erikoisemmasta hoidosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kyllä myönnän käyväni aivan hävettävän vähän missään hoidoissa. Pitäisi ottaa useammin työn alle ehdottomasti! Timanttimikrohieronnasta en ole kuullutkaan, millainen se on?
      Myönnettäköön ettei minullakaan tällä hetkellä olisi Zoneriin varaa mutta hoito oli kyllä tehokas ja se on hurjan suosittu enkä ihmettele. Mikäli hinta ei kirpaise niin voin kyllä suositella 😊

      Poista
  2. Yritän käydä ainakin 2-4 kertaa vuodessa kasvohoidossa. Ihanne olisi, että kävisin neljästi, mutta välillä vaan jää väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, tekee varmasti hyvää tuollainen säännöllinen hoidossa käyminen. Pitäisi itsekin yrittää panostaa 😁

      Poista
  3. En ole ikinä käynyt kasvohoidossa, joten siellä on pakko päästä käymään. Haluan käydä sellaisessa, missä aluksi analysoidaan ihotyyppiä ja tehdään perus puhdistus, hierova kuorinta ja jokin yksittäinen tehohoito, kuten kosteutus. Sitten voisi myöhemmin mennä kokeilemaan jotain muita jolla saisi aikuisuuden myötä tulleita pysyviä näppyjä (ei finnejä) tasoitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvohoidot on kyllä ihania hemmotteluhetkiä itselle ja kasvoille. Kannattaa tosiaan ensimmäiseksi hoidoksi varata sellainen missä omaa ihoa kartoitetaan ja valitaan sitten jatkoon sopiva hoitotyyppi.

      Olenkin itse asiassa lukenut että joillakin kasvohoidoilla saadaan tosi tehokkaasti häivyteltyä noita pysyviä näppyjä ja jopa sellaisia verenpurkaumia iholta. Hämmästyttävää :)

      Poista