perjantai 1. marraskuuta 2019

Lokakuun roskat

* merkityt tuotteet saatu



Heippa ihanat ja mukavaa alkanutta marraskuuta!
Marraskuu on mulle ehdottomasti vuoden pahin ja masentavin kuukausi. Yritän aina sinnitellä sen yli tekemällä kivoja juttuja varsinkin silloin, kun pimeys uhkaa viedä voiton ja kaataa sohvan pohjalle voimattomana tekemään oikein mitään. Toistaiseksi ollaan kuitenkin täällä Turussa saada nauttia aika kivoista aurinkoisista syyspäivistä, joten toivotaan että aurinko jaksaa näyttäytyä myös marraskuussa. Tänään käydään läpi lokakuussa loppuneet kosmetiikka tuotteet, joita tulikin taas aika valtava kasa. Jos tuote on hyvä ja suosittelen sitä, niin merkitsen arvion loppuun mahdolliset ostopaikat ja hinnan.


KASVOT



Bioeffect EGF serum

Pieni näytepullo hypetettyä EGF seerumia kuluikin yllättävän hitaasti vaikka ajattelin että tästä riittää ehkä muutamaksi päiväksi. Seerumi oli kevyen öljymäistä ja imeytyi ihoon tosi hyvin. Pieni pisarakin tuntui riittävän melkein koko kasvoille, joten tämä todella riittää. Kyseinen seerumi tunnetaan anti-age tuotteena, sillä seerumin EGF stimuloi solujen uusiutumisprosessia ja häivyttää näin ikääntymisen merkkejä. Itse en näin lyhyellä käytöllä huomannut vaikutusta muuten kuin, että tuote oli todella helppokäyttöinen, kosteutti ja imeytyi hyvin. Ainoa mistä en pidä on hullu hinta, joten en siksi tule palaamaan tähän tuotteeseen enää.
3/5
Elevenillä nyt tarjouksessa hintaan 109,96€/15ml


*Biodroga Intense moisture formula

Erinomaisen kosteuttava voide, jonka koostumus tosin oli hyvin kevyttä ja juoksevaa. Näin kevyeksi voiteeksi tämän kosteusteho oli kuitenkin ihan huippu laatua ja iho tuntui kosteutetulta koko päivän. Yllätyin kovasti, sillä tämä sopii loistavasti myös talvikäyttöön vaikka yleensä en näin kevyitä tuotteita käytä talvisin. Mieto tuoksu ei häiritse käytössä.
5/5
Biodroga tuotteiden jälleenmyyjät löydät täältä


Kalahari intensive night serum

Olen aivan rakastunut Kalaharin tuotteisiin, sillä raaka-aineena käytetään mitä erikoisempia luonnon antimia suoraan Afrikan aavikoilta. Tykkään myös tosi paljon näiden pakkauksista, jotka on erilaisia ja persoonallisia. Tämä kosteutti todella hyvin, mutta huomasin että mulla oli välillä hankaluuksia saada tätä seerumia imeytymään ihoon. Imeytyminen siis kesti normaalia kauemmin ja jouduin aina iltaisin hetkisen pidempään odottelemaan ennen muiden tuotteiden levittämistä. Pullon pipetti oli myös hiukan liian lyhyt, sillä pullon pohjalle asti se ei ylettynyt ja siksi jouduinkin kaatelemaan lopulta tuotetta suoraan pullosta kädelle ja se ei ollut kovin kätevää. Näistä puutteista huolimatta silti hyvä tuote.
3/5




Omorovicza cleansing foam

Yöks, tässä putsarissa oli aivan kamala haju ja käytinkin tämän pois vähän puoli väkisin. En oikein edes osaa kuvailla miltä tämä tuoksuu, mutta tuoksu on todella voimakas ja pistävä, hiukan yrttinen. Putsari itsessään on turkoosin väristä, joten joo ei oikein sekään herätä luottamusta. Käytin tämän pois kakkosputsarina, mutta huomasin että tämä kuivatti jonkisen verran ihoa. Ei jatkoon.
1/5


Tatcha Luminous dewy skin mist

Tatchan tuotteet tulevat Japanista ja ovatkin todella tahokkaita ja mielenkiintoisia. Harmi, ettei näitä saa mitenkään helposti Suomeen. Tämä kasvosuihke sisälsi 20 erilaista kasviöljyä, hyaluronihappoa, vihreää teetä ja riisiuutetta. Todellinen kosteuspommi siis ja kyllähän tästä kasvoille jäi ihana kosteutus. Pullo oli yleellisen oloinen ja todella kaunis lasinen, jossa oli maailman hienojakoisin sumu mihin ole ikinä törmännyt. Tuoksua tässä ei juuri ollut mikä sinänsä ei yhtään haittaa. Hyvä tuote, joka sopii kaikille ihotyypeille. Käytin tätä ihonhoidon ensimmäisenä tuotteena ennen seerumeita ja kasvovoiteita.
5/5


Garnier Bio Purifying gel wash

Kun Garnier tuli markkinoille uudella luonnonkosmetiikka linjallaan, joka paikassa kohistiin näistä tuotteista. Ostin itsekin testiin tämän kasvoputsarin uutuudenviehätyksessä. Valitettavasti sain hiukan pettyä, sillä tuote ei minusta tehnyt oikein mitään erikoista. Käytin tätä kakkosputsarina konjac sienen kanssa, mutta tosiaan en huomannut iholla eroa ennen ja jälkeen pesun. Toiseksi tässä oli omaan makuuni aivan liian voimakas sitruunaruohon tuoksu, joten käytin tätäkin vähän hampaat irvessä. Ei jatkoon.
2/5


*Nurme Organic rose water

Kirjoitin tästä ja muista Nurmen ihanista tuotteista elokuussa ihan oman postauksen, jonka voit käydä lukemassa täällä. Tämä kasvovesi nousi jo silloin yhdeksi lemppariksi ja sitä se on edelleen. Nurmen kasvovedessä käytetty ruusuvesi on aitoa (testattu on) ja tuotteessa on ihana mieto ruusun tuoksu. Pyyhin kasvovedellä kostutetulla vanulaput kasvot aina aamuin ja illoin naamapesun jälkeen ja huomasin jo heti, miten kuivuuden aiheuttama kiristely helpotti välittömästi. Ihana tuote ja ostan varmasti joskus uudestaankin.
5/5
Ruusuvettä myy mm. Nhs.fi hintaan 11,45€ täällä


Organic shop Organic ginger & cherry cleansing face scrub

Voi kuinka pidänkin Organic shopin tuotteista. Ne on edullisia, mutta silti todella laadukkaita. Valiltettavasti tämä kasvokuorinta ei kuitenkaan pääse loistotuotteiden ryhmään, sillä oikeastaan tämä oli suuri pettymys. Kasvokuorinnan juttu on minusta ne rakeet, jotka hieromalla kuorivat ihoa. Tässä kuorinnassa rakeita oli niin vähän ettei tätä minusta voi edes kutsua kuorinnaksi. Tuoksusta tosin pidin, se oli ihanan kirsikkainen ja tuote jätti kasvojen ihon mukavan kosteutetun tuntuiseksi vaikka epäilenkin sen kuorintatehoa aika voimakkaasti. Ei jatkoon.
2/5


*Biodroga eye make up remover pads

Nämä meikinpoistolaput sisälsivät jo imeytettynä meikinpoistoaineen ja laput olivat käypäset myös herkille silmille sekä piilolinssien käyttäjille. Poistan aina silmämeikin erikseen ennen muun meikin pois pesua ja ajattelinkin tällaisten heti-valmiiden lappusten nopeuttavan ja helpottavan iltarutiineja. En kuitenkaan tullut sinuiksi näiden lappujen kanssa, sillä lapun materiaali oli omalle herkälle sy-iholle liian karkeaa ja hankaus ärsyttikin hiukan silmiä. Toiseksi jos lapuista joutui ainetta silmiin niin alkoi aivan hirveä kirvely ja polte, joten lopulta poistin näillä vain luomivärit ja kulmavärit. Ei sopinut minulle.
1/5


RASVAT



Mane'n Tail hand & nail therapy

Yhden purkin olen tätä rasvaa jo aikaisemmin käyttänyt ja pidin siitä niin kovin, että ostin ihan täysikokoisen tuubin joka sekin on nyt loppu, nyyh. Tämä on huippu hyvä käsirasva, sillä se imeytyy ja kuivuu samantien. Toimistotyöläisen päivän pelastaja siis, koska töitä voi jatkaa heti saman tien rasvan levityksen jälkeen. Voiteessa on myös herkullinen tuoksu, joten kaikin puolin loistava löytö.
5/5
Tuotett myynnissä mm. Cocopandalla 8,95€


* Nurme Rich shea and almond cream

Yksi parhaimmista vartalovoiteista ikinä! Tämä vartalovoide oli hyvin tuhtia ja koostumus on kermainen, mutta se imeytyi ilman ongelmia jättäen ihon pehmeäksi ja hyvin kosteutetuksi. Shea- ja kaakovoi sekä muut voiteen öljyt hellivät kuivaa ja herkkää ihoa, joten tässä on loistava täsmätuote talveksi. Hyvin mieto mantelin tuoksu tässä voiteessa on, mutta tämä on lähestulkoon hajuton eli sopii myös hajusteherkille. Ja tätä oli niin helppo levittääkin. Ah, rakastan!
5/5
Tuotetta myynnissä mm. Vallaton.fi hintaan 21,60€ sekä Elevenillä hintaan 21,95€


MEIKIT




Il Makiage High volume & intense curl mascara

Harvoin löytyy uusia hyviä ripsivärejä, mutta tämä Il Makiagen ripsari kyllä lunasti kaikki odotukset. Harja oli hyvän mallinen ja kapealla päällä pystyi kivasti levittämään väriä myös silmän sisänurkkaan. Harja otti hyvin kiinni myös kaikkein pienempiin ripsiin ja tällä sai oikeasti jopa kivasti volyymia ripsiin sekä hiukan pituutta. Tämä oli tosi hyvä löytö, harmi että Suomeen vaikeasti saatavilla ja täytyy tilata Jenkeistä käyttäen välityspalvelua.
5/5


Catrice 24h liquid liner waterproof

Catrice on edullinen merkki, jonka tuotteet on hinta-laatusuhteeltaan oikein hyviä. Tässä linerissa on mustepullo tyyppinen mekanismi, eli tussin kärki dipataan aina lineri nesteeseen ja kärki on todella ohut sekä taipuisa. Tykkäsin linerista, sillä tällä sai tosi tarkkaa jälkeä tehtyä ja jälki oli super mustaa. Mutta... Tämä ei ollut vedenpitävää nähnytkään. Itse kun liikun pyörällä joka paikkaan ja Turussa tuulee aina, niin silmäni myös vuotavat lähes joka ikinen päivä kovasta viimasta. Niinpä linerin on lupausten mukaisesti oikeasti pysyttävä paikoillaan. Tämä ei valitettavasti pysynyt vaan kiitos vuotavien silmien ei ollut rajauksista enää pyöräilyn jälkeen tietoakaan. Tosin hyvä puoli se, että lineri lähti pois pieninä muruina, eli ei valunut mustina rantuina pitkin poskia. Jos ei kärsi vuotavista silmistä niin tämä on oikeasti hyvä tuote eikä kuivahakaan nopeasti.
3/5


Becca Hydra-mist set&refresh powder

Tämä irtopuuteri on kaikkien aikojen suosikki puuterini ja todella mielenkiintoinen tuote ylipäätään. Puuterista 50% on vettä ja glyseriiniä, joten kasvoille tuputeltuna tuntee puuterin kosteana iholle. Se ei kuitenkaan jätä kasvoja märäksi vaan ihan oikeasti tekee tosi nätin ja huomaamattoman mattapinnan ilman järkyttävän paksua pakkelikerrosta. Tämä siis kosteutti ihoa mukavasti ja sopiikin hyvin kuivalle iholle. Kannen ja puuterin välissä on jännä verkkokangas, joka antaa myöden siveltimellä painaessa, joten puuteria ei tarvitse epäkätevästi kaataa kannelle vaan sen saa suoraan siveltimeen purkin pohjalta. Tykkäsin tästä aivan älyttömästi ja kulutinkin tämän loppuun oikein extra nopeasti.
5/5


Inc. redible Jelly shot lip quencher

Hyhhyh, en tiedä mitä tästä tuotteesta edes sanoisin. Tämä oli elämäni hirvein huulirasva kokemus aivan kirkkaasti! Ensinnäkin huulirasva haisee aivan muoville ja jollekin myrkkykemikaaleille. Toiseksi se on niin kovaa, ettei siitä kovasti hieromallakaan tunnu irtoavan mitään huulille. Ja lisäksi vielä omani murtui poikki heti toisella käyttökerralla. Joten summa summaarum, heitän tämän oikopäätä roskiin. Netin uumenista löysin asiaskokemuksia, jotka olivat omien kokemusten kanssa aivan vastaavat. En halua edes tietää mikä Kiinan ihme tämä rasva on...
0/5


EOS lip balm strawberry sorbet

Eos huulirasva oli aivan älyttömän riittoisa! Otin tämän käyttöön joskus huhtikuussa muistaakseni ja ihan päivittäisessä käytössä se kesti ihan lokakuun loppuun eli yli puoli vuotta! Todella rahojen arvoinen tuote siis. Rasva on pressattu kovaksi, mutta siitä irtoaa tuotetta juuri sopivasti huulille ja rasva myös pysyy huulilla pitkään. Omani maistui ja tuoksui miedosti mansikalle, mikä oli kiva lisä. Tämä on super kosteuttava ja suojaa huulia kylmältä sekä rohtumiselta. Uusi odotteleen jo kaapissa.
5/5
Tuotetta myynnissä mm. Cocopandalla ja Kicksillä


Emite ripsentaivuttimet

Nämä kauniin kullanruskean väriset ripsentaivuttimet tulivat joskus keväällä Lookfantastic beautyboksista. Aluksi ne toimivatkin ihan hyvin, mutta mekanismi löystyi jotenkin niin paljon, ettei näillä enää saa ripsiä ollenkaan taivutettua. Valitettavan nopeasti hajosivat siis eli ei jatkoon.
2/5


HIUKSET & VARTALO



* Benecos shower gel

Suihkutuotteilta itse odotan sitä, että ne pesevät kuivattamatta ihoa sekä tuoksuvat hyviltä. Benecosin suihkugeeli pesi kyllä hyvin, mutta tämä ei tuoksunut minust yhtään miltään. Minulla ei riitä mielenkiinto tuoksuttomiin suihkutuotteisiin, joten omalla kohdallani ei jatkoon.
2/5


12 Benefits instant healthy hair treatment

Rakastan hiuksiin jätettäviä hoitotuotteita, koska ne on niin helppoja. Omille pörröisille ja helposti sähköistyville hiuksille nämä hoitosuihkeet ovat aika välttämättömiä tuotteita. Tykkäsin tästä 12 Benefits tuotteesta aivan valtavasti, sillä se siloitti hiuksia ja teki niistä helposti kammattavat eikä tuotteessa edes ole silikonia vaan silkkiproteiinia! Ja tuoksuukin vielä karkille, nam.
5/5


Ziaja goat's milk strengthening hair conditioner

Ziajan tuotteet on ihan vakio tuotteita mun kosmetiikka repertuaarissa. Ne ovat edullisia ja toimivia. Tätä kyseistä hoitoainetta olen tuhonnut ja aika monta pulloa ja viimeinen varastojen jäänne on tälläkin hetkellä käytössä. Tämä vahvistaa hiuksia ja jättää ne uskomattoman puhtaan tuntuiseksi. Hiuksia on helppo kammata heti pesun jälkeen ja ne on silkkisen pehmeät.
5/5
Tuotetta myynnissä mm. Sokoksella


Madara herbal deodorant

Heittämällä paras ego deodorantti, joka ei sisällä alumiinia. Tuoksu on raikas ja kevyen yrttinen ja mielestäni sopiikin niin miehille kuin naisille. Ei estä hikoilua, mutta pitää hyvin hajut poissa vähän kovemmassakin menossa. Erinomainen tuote, joka voittanut palkintojakin. Loppua kohden teho kuitenkin laski, mutta mulla käy aina kaikkien deodoranttien kanssa näin, joten en sanoisi tämän olevan millään tavalla huono tuote.
5/5
Tuotetta myy mm. Madara hintaan 14,90€


NAAMIOT



Kocostar Slice mask

Tämä naamio ei ole yhdessä osassa vaan koostuu useasta pienestä pyöreästä sitruuna viipaleen näköisestä palasta. Koin tämän viipalenaamion käytössä todella epäkäteväksi, sillä viipaleiden asettelu ja pois ottaminen on turhauttavan hidasta. Toiseksi, viipaleissa ei minusta ole tarpeeksi kosteutta eikä seerumia riitä koko kasvoille, koska viipaleet eivät riitä kattamaan täysin kaikkea kasvojen ihoa. En kokenut tämän kosteuttavan halutulla tavalla vaikka hauska naamio olikin.
2/5


* A'pieu Strawberry milk

Olen ennenkin hehkuttanut A'Pieun naamioita ja hehkutan edelleen. Super kosteuttavia, ihanan tuoksuisia ja istuu kasvoille loistavasti. Jatkoon!
5/5
A'Pieun naamioita myy mm. Bearel


* Maybeauty Bio-cellulose face mask

Kirjoittelin näistä ihanista tehokosteus pommeista oman postauksen, jonka voit käydä lukemassa täältä.  Naamion fermentoidut ainesosat imeytyvät syvälle ihoon antaen näin reippaasti pitkäaikaista kosteutta. Aivan ihanat, tykkään kovasti ja pidän erityisesti siitä että vielä 40 minuutin jälkeenkin naamioissa on kosteutta. Näistä (ja koko Maybeaty valikoimasta) saa vielä 3.11 saakka -30% alennuksen koodilla glitteribio, joten jos kaipaat todella kosteuttavia naamioita niin näille vahva suositus. Ostoksille voit klikata tästä.
5/5


Eyenlip snail moisture essence mask

Kokeilin ensi kerran Eyenlipin kehuttuja naamioita ja testiin pääsi tämä etanaseerumia sisältävä naamio. Sain naamiosta itse kuitenkin jonkinlaisen reaktion, sillä välittömästi kun olin naamion kasvoille asetellut alkoi hirveä kirvely ja polte iholla. Tunne oli aluksi niin voimakas, että mietin jo naamion pois ottamista. Pidin naamion kuitenkin paikallaan ja kun otin sen pois huomasin, että ihoni oli aivan tulipunainen. En tiedä mistä moinen raktio aiheutui, sillä en ole kuullut vastaavaa muilta naamion käyttäjiltä. Kokeilen vielä ehkä toista merkin naamiota ja jos siitäkin tulee samanlainen reaktio niin luovutan. Reaktiosta huolimatta kosteutti hyvin.
2/5


* Maybeauty The incredible pore strip

Näistä nenän mustapäälaastareista olen kirjoittanut myös oman postauksen, joka löytyy täältä. En oikeastaan tiedä miten voisin enää elää ilman näitä, sillä laastareilla saa hellävaraisesti kiskottua pois kaikki nenään syvälle junttautuneet mustapäät. Iho ei rasvoitu nenän päältä enää niin paljon, kun epäpuhtaudet ja talikertymät on poistettu ja muutenkin yleisilme on todella paljon siistimpi. Käytän yhden laastarin viikossa ja se riittää pitämään nenän puhtaana. Pakkaus sisältää 12 laastaria, joten se riittää omalla käyttö tahdilla kolme kuukautta. Myös näistä tuotteista koodilla glitteribio -30% ale 3.11 saakka. Suosittelen ja hyvä joululahjaidea vaikkapa mustapäistä kärsiville teineille.
5/5


* 7th Heaven Charcoal + black sugar peel off naamio

Ensimmäistä kertaa ikinä testasin 7th Heaven tuotteita. Nämähän taitaa olla ihan kulttimaineessa ja on helposti saatavilla ihan perus marketeista. Itse en kuitenkaan tästä pee-off naamiosta vakuuttunut, sillä tykkään että naamio tarttuisi ihoon kiinni vähän napakammin ja pois repiessä oikeasti vetäisi mukanaan niitä epäpuhtauksia. Tämä ei kuitenkaan tarttunut kunnolla ihoon ja lähti irtikin yhtään mitään vaivaa ja tuskaan. Eihän se ole peel-off naamio eikä mikään, jos se ei pois repiessä edes vähän tuntuisi. Ei jatkoon.
1/5




Glamglow Bubblesheet

Tämä on huippu naamio syvempään ihon puhdistukseen. Kuplat poreilevat iholla puhdistaen huokoset tarkasti ja käsittelyn jälkeen iho tuntuu hengittävän ihan eri tavalla kuin normaalin pesun jälkeen. Tämä jättää myös ihon todella pehmeäksi, joten jatkoon. Pidän tästä valtavasti!
5/5
Tuotetta myy mm. Kicks hintaan 8,90€


* Biodroga White truffle 

Biodrogan anti-age naamio ei tahtonut minulla asettua oikein hyvin kasvoille ja se turhauttaa naamioissa kaikkein eniten. Niinpä jouduin saksimaan suu- ja silmäaukkoja vähän suuremmiksi, jotta sain tämän kunnolla kasvoille. Naamiossa on melko voimakas parfyyminen tuoksu. Muuten ihan ok tasoa.
3/5


It's skin pomegranate mask sheet

Tämä oli minulle täysin uusi naamiomerkki, mutta ihastuin kyllä tähän brändiin ja edullisiin naamioihin niin paljon, että eiköhän näitä nähdä täällä jatkossakin. Todella kosteuttava ja ihanan tuoksuinen naamio. Lisäksi seerumia oli tarpeeksi ja naamio asettui kasvoille hyvin sekä pysyi pakoillaan loistavasti.
5/5
Tuotetta myy mm. Cocopanda hintaa 2,95€


Koh Gen Do cleansing spa

Käytän kotioloissa harvoin meikinpuhdistusliinoja, mutta reissuilla tällaiset valmiiksi märät liinat on käteviä. Näissä oli kosteutta runsaasti, jopa enemmän kuin mihin ole yleensä tottunut, mutta se olikin vain hyvä ominaisuus. Koko kasvomeikin sai näillä pyyhittyä loistavasti pois eikä iho kuivunut pesuaineesta. Liinat oli vieläpä reilun kokoisia, joten hyviä ominaisuuksia riitti. Tykkäsin!
4/5


Wonder Maqui Berry Anti-Oxidant sheet mask

Perus hyvä naamio, jossa reilun kokoiset aukot suulle ja silmille. Kosteutta riittää ja tuoksu ihan hyvä, ei jäänyt mieleen mitään erityisen hyvää mainitsemisen arvoista mutta ei huonoakaan.
4/5


Huh, sellainen kasa loppuneita lokakuussa. Nyt on nurkat taas putsattu ja aika alkaa keräillä marraskuun loppuneita.

Oliko joukossa tuttuja tuotteita?
6 kommenttia on "Lokakuun roskat"
  1. Mielenkiintoisia tuotteita ja ihan hyvä määräkin :)
    Garnierin Bio tuotteita olen miettinyt hankkivani mutta hyvä tietää että tuoksu
    on voimakas. Ehkä jää hankkimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko kaikissa Garnier bio tuotteissa voimakas tuoksu, mutta ainakin tässä kasvoputsarissa oli ja se häiritsi aika paljon. Kannattaa kaupassa tuoksutella, onko hajut liian voimakkaita omaan nenään :)

      Poista
  2. Glamglow`n naamio olisi ihana mutta liian kallis :) Eyenlipin etana maski ei ole aiheuttanut mulla mitään reaktioita, mikähän lie sitten ollut...tosi ikävä juttu :/ kyllä mullekin on tullut joistakin maskeista joskus reaktioita, se on niin hankala alkaa jotain ainesosaa jäljittämään...
    Garnierit kiinnosti mutta sitten kun kuulin niissä olevan voimakas tuoksu niin kiinnostus lopahti, en voisi kuitenkaan käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, harmi kyllä Glamglow naamio menee omankin hintakipurajan yli. Tuon sain Ipsy plussan mukana joten en periaatteessa siitä maksanut täyttä hintaa.
      Naamioissa on niin vaikea alkaa jäljittelemään aineita, koska niissä on niin paljon kaikkea. Omaan silmääni en huomannut incissä mitään erikoista, mutta mene ja tiedä noista. Voihan se olla, että iho oli vain tuona päivänä erityisen herkkä tai jotain.

      Poista
  3. Ihanasti sullakin kertynyt näitä loppuneita ja on niin kivoja tuotteita. Kiva myös että sulla oli tuota Garnier Bioa, halusin myös päästä kovin sitä testaamaan mutta nyt tuntuu ettei se ehkä lunasta arvoaan - vaikka brändi on tunnettu kemiallisesti tuotetusta kosmetiikasta sekä edullisuudesta, se ei välttämättä toimi. Tuo heppakäsirasva pitää varmaan ostaa seuraavaksi itelleni kokeiluun töihin :) Tuo kuivuminen on tärkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyn aina kuun lopussa itsekin miten paljon loppuneita oikeasti tulee :D

      Niin, en tiedä miten muut Garnier Bio sarjan tuotteet toimii mutta tuo putsari ei ainakaan tuntunut auttavan mihinkään ja tuoksui aivan liian voimakkaalle.

      Mane'n tail on kyllä hyvä merkki. Rakastan myös heidän shampoota ja hoitsikkaa joten testaa sitä rasvaa ihmeessä jos vaikka tykästyisit myös ;)

      Poista