perjantai 10. tammikuuta 2020

Hiusten talvihoidon täsmätuote: Maybeauty hairmask

* kaupallisessa yhteistyössä Maybeauty



Tänään haluan hehkuttaa teille aivan ihanaa hiustuotetta, joka on niin helppokäyttöinen, ettei hiustenhoito todellakaan voisi olla näin yksinkertaista ja miellyttävää. Olen kertonut teille monta kertaa aikaisemminkin, että suosin kosteuttavia hiusnaamioita ympäri vuoden, mutta erityisesti talvella ne tekevät ihmeitä hiuksille ja hiuspohjalle. Täällä etelässä ei niin kovin talvisia kelejä ole vieläkään nähty, mutta pipokausi on kuitenkin päällä, mikä taas aiheuttaa hiusten pörröistymistä ja kuivumista. Varsinkin pakkanen ja kuiva, kylmä ilma saavat hiuksetkin kuivumaan ja haposttelemana milloin mihinkin suuntaan. Talvi on varsinkin luonnonkiharalle hiukselle kova rasite, sillä jo valmiiksi erittäin kuiva hius kuivuu vielä entisestään.




Olen kehunut Maybeautyn tuotteita blogissa ennenkin ja tällä kertaa esittelen teille merkin ihastuttavan hiusnaamion. Hiusnaamio sopii kaikille hiustyypeille ja käytettäväksi ympäri vuoden, mutta erityisesti nyt talviaikaan se on huippu tuote. Monet hiusnaamiot ovat siitä turhauttavia, että vaikutusaika on 10-20 minuuttia. Varsinkaan talvisin minua ei yhtään kiinnosta seistä märkänä kylpyhuoneessa naamio päässä melkein puolta tuntia ja toisaalta lämpimän suihkun alla seisoskelu noin pitkää aikaa ei ole mikään suuri ekoteko. Niinpä tämä Maybeauty hiusnaamio on pelastus tähän ongelmaan eli paleltumis vaaraan naamion vaikuttaessa. Maybeauty hiusnaamio pakkauksessa on myssy, jonka sisään vaikuttava naamio on pakattu. Kävin siis itse normaalisti suihkussa, laitoin myssyn päähän ja hengailin kylpytakki päällä lämpimässä naamion vaikutusajan eli noin 30 minuuttia. Lopuksi kävin uudestaan suihkussa huuhtomassa naamion huolellisesti hiuksista. Erillistä hoitoainetta ei tarvita, koska naamio itsessään hoitaa ja vahvistaa hiuksia.




Moroccon miracle hiusnaamio sisältää arganöljyä, keratiinia ja erilaisia proteiineja, jotka vahvistavat ja hoitavat hiusta. Naamio tekee hiuksista pehmeä ja sileät. Kuivien hiusten pörröisyys on tiessä ja mikä parasta hiukset kiiltelevät terveen näköisinä ja ovat helposti kammattavat. Myssyn läpi ainetta voi hieroa sormin ja samalla saa ihanan rentouttavan päähieronnan. Tai jos hieronta ei ole sinun juttu, niin voit vain oleskella myssy päässä ja antaa naamion vaikuttaa kaikessa rauhassa. Hiukset tuntuvat paljon siloisemmilta ja terveemmiltä kuin normaalin hoitoainepesun jälkeen vielä parinkin päivän päästä pesusta, mikä on minun hiuksillani aivan ennenkuulumatonta. Jos siis haluat antaa hiuksillesi silloin tällöin oikein tehohoitoa, niin tässä on siihen sopiva tuote!




ALEKOODI

Jos innostuit tästä hiuksia hellivästä naamiosta, niin minulla on teille alekoodi, jolla voitte ostaa tuotetta -30% alennuksella. Yksi naamio maksaa 19€, mutta alennuksen jälkeen hintaa jää 13,30€. Mitä useamman naamion ostat kerralla, niin hinta laskee vielä entisestään. Shoppailemaan pääset tästä ja alekoodi on glitterihair (koodi aktivoituu automaattisesti klikkaamalla linkkiä). Alekoodi on voimassa 5.2.2020 saakka ja se käy ihan koko Maybeauty valikoimaan.

Kannattaa myös käydä lukemassa aikaisemmat suositukseni Maybeauty tuotteista mustapäälaastareista täällä ja hiusöljystä sekä kasvonaamioista täällä. Ja hei, vinkkinä vielä. Maybeauty tarjoaa tuotteilleen 100% tyytyväisyystakuun, joten jos et ole tyytyväinen tuotteeseen niin saat rahat takaisin. Nyt onkin loistava tilaisuus kokeilla brändin tuotteita edullisesti tai jos brändi on jo tuttu, niin ostaa omat lempparit hyvällä alennuksella.

Oletko käyttänyt mitään Maybeautyn tuotteita?
8 kommenttia on "Hiusten talvihoidon täsmätuote: Maybeauty hairmask"
  1. Mä oon käyttänyt MayBeautyn sitä mustapäänaamioo - en tykkää, sit sitä ihonhuokosten pienentäjää ja kuolleen ihosolukon poistajaa. Jälkimmäimem mun ehdoton lemppari, se on huippu.

    Tämän tyyppistä hiusnaamiota ei oo kyllä tullut koskaan testattua - kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempia noita sun testaamia olen myös kokeillut. Mä tykkäsin kyllä mustapäänaamiosta, mutta tuo ihosolukon poistaja taas ei ollut mun juttu :D

      Ole hyvä, kiva jos suosittelustani oli apua :)

      Poista
  2. En tiennytkään, että Maybeautylla on myös hiustenhoitotuotteita! Tällaisia samanlaisia hiusnaamioita oon käyttänyt Ikoolta ja ne on aivan ihania<3 Tollasen myssynaamion kanssa saa samalla kivasti yhdistettyä myös kasvonaamion, jonka voi sitten putsata kasvoilta pois samalla kun huuhtelee naamion pois hiuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo heillä on itseasiassa useampiakin hiustuotteita. Hiusöljystä kirjoittelinkin joskus aikaisemmin syksyllä. Ikoon naamioita en ole nähnytkään, pitääpä kurkkailla jos jostain tulee vastaan.
      Hyvä idea muuten pistää kasvonaamio samaan aikaan myssyn kanssa! säästää aikaa kun saa molemmat kerralla

      Poista
  3. Mä oon kokeillut myös Maybeautyn hiustuotteita ja hyviä ovat!

    VastaaPoista
  4. Enpä tiennytkään että heillä on myös hiustenhoitotuotteita :) Kuulostaa tosi hyvältä! Mä oon tosi huono käyttämään pitkän vaikutusajan vaativia naamioita, vaikka mun kuivat hiukset todellista tehohoitoa tuntuisivat kaipaavankin :D En ole testannut Maybeautylta mitään, vaikka jokin naamio/naamionäyte taitaa laatikosta löytyäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maybeautylla on itse asiassa usempikin hiustuote. Hiusöljy on aivan ihana <3
      Viime aikoina suomalaisissa kauneusbokseissa on tullut maybeuatyn tuotteita, mistä se ehkä onkin tullut tunnetummaksi

      Poista