perjantai 31. heinäkuuta 2020

OMG mikä paletti, Tarte teki sen taas!



Tarte on maailmalla erittäin tunnettu ja suosittu meikkibrändi USA.sta. Brändin lippulaivatuote on ehdottomasti hypetetty Shape tape concealer, joka on muuten kaiken hypetyksen arvoinen ja aivan super loistava peitevoide. Tartella on kuitenkin myös muita aivan loistavia meikkituotteita ja etenkin brändin luomivärit ja poskipunat on todella laadukkaita ja pidettyjä.

Itse omistan useammankin Tarten luomiväri- ja kasvopaletin, enkä kovin usein ole joutunut pettymään. Paletit on lähes poikkeuksetta todella todella laadukkaita ja pigmenttisiä, mikä tekee niistä ihan joka euron arvoisia. Pidän myös todella paljon Tarten meikkien pakkauksista, jotka ovat kauniita, naisellisia ja persoonallisia. Tein pitkästä aikaa heinäkuun alussa pienen tilauksen Tartelta, sillä olin synttäreiden kunniaksi saanut heiltä myös pienen lahjan, jonka halusin lunastaa. Ostoskoriin päätyi melko lyhyen harkinnan jälkeen kuvassa näkyvä Gift & glam collector's set meikkirasia, koska ihastuin rasian ulkonäköön ja luomivärien sävymaailmaan.




Rasia on upea ja sen päällykansi on vaaleanpunaista kimalleglitteriä. Rasia on tosi laadukas, eikä glitteriä irtoile kannen pinnasta hipelöinnistä huolimatta, mikä on kyllä ihan loistava juttu. Rasia itsessään on melko kookas, sillä se kätkee sisäänsä neljä luomiväripalettia, sekä vetolaatikon, jonka sisältä löytyy huulikiilto, ripsiväri sekä minipaletteihin sopivat irtokuoret. Meikkirasian sisällä on valtavan kokoinen peili, joten tämä on kyllä ehdottomasti säilyttämisen arvoinen pakkaus. Ajattelin itse säilyttää vetolaatikossa esimerkiksi koruja, sillä se on tilava ja pakkausmuovin voi poistaa, jolloin pinta on tasainen ja laakea. Sieltä onkin helppo etsiä meikkiin mätsäävät korvikset.





Koko pakkaus on niin upea katseenvangitsija, ettei mieli tekisi lainkaan kääntää päätä tästä pois. Rasian kannen sisäpuolella on neljä pientä luomiväripalettia, jotka voi helposti irrottaa rasiasta kuvassa näkyviin irtokuoriin. Tämä on ihan huikea juttu, sillä näin pikkupaletit on helppo ottaa käyttöö esim matkoille tai ihan arkikäytössäkin meikkipussiin, mikäli tämän ison meikkilaatikon säilyttäminen pöydällä tai lipastossa on ongelma. Palettien sävymaailma on harmoninen ja todella kaunis. kuvasta näkyy heti, että useat sävyt mätsäävät keskenään todella hyvin ja värimaailma on punaiseen ja persikkaiseen taittava. Tuo yhden paletin sininen värimaailma tekee poikkeuksen, mutta senkin sävyt ovat keskenään hyvin sointuvia ja tuo väripilkku itsessään on oikeastaan todella kiva tässä muuten harmonisessa kokonaisuudessa.





Paletit on tosiaan helppo irroittaa pakkauksesta ja siirtää irtokuoriin, jossa on magneetti paletin kiinnitystä varten. Paletti pysyy kuoressa hyvin ja pienen koon ansiosta se on todella näppärä. Erityisenä plussana vielä mainittakoon, että palettien ulkoreunasta löytyy iso pannu, joissa on kaksi poskipunaa, yksi aurinkopuuteri sekä highlighter. Näin ollen koko kasvomeikin pystyy loihtimaan tällä setillä. Lisäksi boksin mukana tuli myös huulikiilto ja ripsiväri, joten mitä muuta sitä meikkiin enää kaipaisi? Ripsiväriä ja huulikiiltoa en ole vielä testannut, mutta luomiväreista löytyy swatchit alta. Mun silmä myös lepää tässä pakkauksen ruusukultaisessa värimaailmassa, joka rauhoittaa ja sopii ihan täydellisesti yhteen koko luomiväriarsenaalin kanssa. Miten täydellinen tämä pakkaus onkaan 💗





Luomivärien pigmentti on ihan sanoinkuvaamattoman huikea. Yhdellä sipaisulla sävyistä lähtee reilusti väriä ja näiden työstäminen ja kerrostelu on helppoa. Oikeastaan mitään kerrostelua ei liiemmin edes tarvitse tehdä, sillä jo yhdellä sipaisulla pannusta tulee sellainen värien ilotulitus, että oksat pois. Ainoastaan muutama mattasävy oli hiukan kuivan oloinen ja karisi vähän iholle, mutta se ei haittaa, koska murut on helppo pyyhkiä pois. Shimmeriset sävyt ovat kertakaikkisen upeita ja ainoastaan yksi vaalean hopeinen shimmeri oli pigmentiltään muita heikompi. Rakastuin ensi töikseni paletin persikkaisiin sävyihin, sillä harvoin (tai oikeastaan missään aikaisemmassa paletissani) olen tällaisiin upeisiin mattasävyihin törmännyt. Tykästyin myös erityisesti burgundinpunaiseen shimmeriin sekä sinisen upeisiin hohtaviin väreihin. En malta odottaa, että pääsen tällä loihtimaan meikkejä!




Paletti oli kokonaisuudessaan ihan mahtavan positiivinen yllätys ja hyppäsi heti yhdeksi mun kaikkien aikojen suosikki paleteista. Tässä kokonaisuudessa kaikki toimii. Pakkaus on häkellyttävän upea, sävyt pigmenttisiä ja kauniita ja myös innovatiivinen miniluomiväripalettien irroitus pieneen yksittäiseen palettiin on hauska ominaisuus. En löydä tästä mitään negatiivista sanottavaa. Paletin normaalihinta on 49€, mutta kurkkasin juuri, että näyttäisi nyt olevan 30€ tarjouksessa. Jos yhtään puolivakavissaankin harkitset tätä, niin suosittelen todella todella lämpimästi. Tarte muuten postittaa myös Suomeen ja paketti tuli itselle vähän yli viikossa. Postikulut on ilmaiset yli 60€ tilauksissa. Rohkeasti tilaamaan tästä.


Mitä pidit paletista? Onko Tarte tuttu brändi ja löytyykö joku suosikkituote?
10 kommenttia on "OMG mikä paletti, Tarte teki sen taas!"
  1. No huh johan on paletilla hintaa! Meinasin tipahtaa tuolilta :D Hyvä jos tykkäät siitä ♥

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarten tuotteet on hinta-laatusuhteeltaan ihan loistavia, koska pigmenttiä riittää ja muutenkin luomivärit on tosi laadukkaita. Siihen nähden siis hinta on aika kohtuullinen :)

      Poista
  2. Onpa edullinen! Ajattelin ensin että maksaa varmaan yli satasen :D ihana kokonaisuus, varsinainen meikkiaarre. Sinisen sävyt olisivat eniten mieleeni :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihana paketti! Tosi hauska idea nuo minipaletit ja irtokannet :) luomivärit näyttävät todella kauniilta ja etenkin nuo metalliset sävyt ovat upeita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan ihan huikea ja olen niin innoissani että sain tämän omakseni <3

      Poista
  4. Tää on kyllä upea kokonaisuus! Ja mahtavaa tosiaan, että noi paletit saa tuolta irti ja erikseen pikkupaleteiksi, sillä toi kokonaisuus näyttää tosiaan aika isolta ja monilla tulisi varmasti ongelmaksi ton koko paketin säilyttäminen :D Munkaan mielestä tää ei ollut mitenkään pahan hintainen, olisin odottanut ton olevan kalliimpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta oli minusta oikein kohtuullinen ja varsinkin kun setti sisälsi vielä ripsivärin ja huulikiillonkin. Pakkaus on aivan täydellinen<3

      Poista
  5. En ole kyllä koskaan kuullut. Tulee mieleen nimestä joku ranskalainen torttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahh :D Päivän piristyskommentti! Tarte on kyllä aika tunnettu brändi varsinkin maailmalla ja monet Suomeenkin tilaa juuri tuota hypetettyä shape tapea peitevoidetta.

      Poista