sunnuntai 23. elokuuta 2020

Goodiebox elokuu 2020




Vihdoinkin päästään availemaan elokuun Goodiebox, joka tuppaa yleensä saapumaan aika myöhään loppukuusta eli ainakin täällä yksi malttamaton sitä odottelee aina suurella innokkuudella. Goodieboxia noutaessa huomasin heti laatikon painavan aika paljon, joten uumoilin boksissa olevan joko jotain tosi isoa tai sitten paljon tuotteita. Etukäteis spoilereiden perusteella tiesinkin, että boksista tulee löytymään jade roller, mutta muuten olin boksin sisällöstä autuaan tietämätön. Kurkataan sitten koko boksin sisältö, joka oli kesän viimeisenä kuukautena varsin runsas.






Moshi moshi mind Hemp sheet mask ~ 5€

Jes, sheet maskit kuuluu mun ihonhoitorutiineihin ja varsinkin talvea kohden mentäessä niiden käyttö lisääntyy entisestään. Kylmät ilmat nimittäin kuivattavat mun ihoa tosi paljon, joten kaikki extra kosteutus on tervetullutta. Brändistä en ole koskaan kuullutkaan, mutta rauhoittava ja korjaava hamppunaamio kuulostaa hyvältä. Naamio on täysin vegaaninen. Näitä naamioita vain toivoisi muutaman lisäkappaleen, koska yhden naamion testaamisesta ei vielä välttämättä pääse perille, millä tavalla naamio omalle iholle vaikuttaa. Kiva tuote kuitenkin ihan yksinkin kappalein.





Manna Kadar Renewing body butter ~ 10€

Pakko sanoa, että tästä tuotteesta tuli vähän Betten ajat mieleen. Manna Kadar kuului nimittäin heidän valikoimiin aika usein ja itse kun en mikään brändi ylin ystävä ole, niin tämäkään tuote ei mitään valtavia aplodeja saanut. Periaatteessa olisin voinut tuotteella mahdollisuuden antaakin, sillä talvi tulee ja nykyään osaan myös rasvailla vartaloani, mutta en pitänyt tämän voiteen tuoksusta yhtään. Se oli omaan makuuni vähän liian "aikuismaisen" parfyyminen. Toivottavasti Manna Kadar ei ole tullut jäädäkseen Goodieboxin tuotevalikoimiin.





Aether Aetheroxyde Eau de parfum ~ 15€

Goodieboxissa on jo monta kertaa tullut erilaisia hajuvesiä. Pidän siitä, että näytepullot ovat reilun kokoisia 10ml pakkauksia, joten näistä riittää käytettävää pitkäksikin aikaa. Itse nimittäin vihaan niitä parin millin minipulloja, jotka pyörii kaapissa eikä niitä saa mitenkään järkevästi edes käytettyä. Muistan brändiä näkyneen boksissa joskus aikaisemmin, mutta mielestäni en silloinkaan tuoksusta erityisemmin syttynyt. Tämä tuoksu on unisex tuoksu sen pitäisi tuoksu vesimelonin ja kukkaisten sekoitukselle. En tosin tiedä onko hajuaistissani vikaa vai onko kuvaus tuoksusta pielessä, mutta mielestäni tämä parfyymi ei tuoksu kukilta eikä vesimelonilta. Näistä nimittäin tulee mieleen kevyen makeahko tuoksu, mutta tässä tuoksussa pohjatuoksu on hyvin puinen ja miehinen. Tämä lähtee eteenpäin, sillä mä tykkään juuri itse niistä kevyistä ja makeista tuoksuista.





Evoluderm Smoothing food scrub ~ 7€

Tämä olikin kiinnostava tuote, sillä jalkakuorintavoiteita tulee harvemmin itse kaupasta ostettua. Kuorinta sisältää tulivuoren kallion hiukkasia sekä pehmentävää sheavoita. En ole tätä vielä testannut, mutta mikäli kuorivat partikkelit ovat tarpeeksi rouheita, niin uskon tämän tulevan todellakin käyttöön. Jalkapohjien hoitaminen kannattaa ottaa säännölliseksi osaksi kauneusrutiineja vähintään kerran viikossa, jolloin ennaltaehkäistään kovettumien ja hiertymien syntyminen. Tuote oli täysikokoinen, mistä plussaa.





Dermosil shower cream ~ 3,20€

Tämä kauraa ja betaiinia sisältävä suihkuvoide lupaa pehmentää ja siloittaa ihoa. Kaura kosmetiikassa on erityisesti rauhoittava ja pehmentävä, joten uskon tämän olevan täydellinen tuote tulevaan syksyyn. Tuoksu on hyvin mieto, mutta silti miellyttävä ja hauska lilan värinen pakkaus piristävä näky kylpyhuoneen hyllyllä. Perushyvä käyttötuote, vaikkakin näistä kauneusbokseista itse odottaisin saavani jotain luksuksellista enkä perus parin euron markettikosmetiikkaa. Käyttöön pääsee silti, mikä lienee pääasia.




Moshi moshi mind Mind roller ~ 48€

Tämä oli boksin arvokkain tuote ja ehdottomasti myös koko boksin helmi. Kaksipäinen jade roller on kaunis ja hyödyllinen työkalu, sillä pienellä päällä voi hieroa silmänalusia ja suurella kivellä taas koko kasvojen aluetta. Olenkin jade rolleria joskus käyttänyt, mutta täytyy ehdottomasti ottaa se takaisin mukaan rutiineihin. Jade roller sopii hyvin esimerkiksi seerumin levittämiseen ja samalla kasvojen hierontaan. Säännöllinen jade rollerin käyttö kiinteyttää kasvolihaksia, vähentää turvotusta ja siloittaa ihon pintaa. Viileä kivi tuntuu varsinkin pitkän päivän jälkeen kasvoilla aivan ihanan rentouttavalta. Tosi kiva tuote!



Boksi oli kokonaisuudessaan ihan hyvää perustasoa, mutta ei mitään kovin ihmeellistä. Kasvonaamio, jade roller ja jalkakuorinta olivat itselle mieluiset ja käyttöön jäävät tuotteet. Tässä boksissa jäin eniten kaipaamaan värikosmetiikkaa ja jotain yleellistä. Suomalaisissa kauneusbokseissa valitettavasti alkaa itsensä toistuvuus näkyä melko nopeasti ja bokseista puuttuu se luksus, mitä esimerkiksi Jenkki boksit tarjoavat kuukaudesta toiseen. Tämän boksin pelastajaksi kuitenkin osui tuo upea jade roller, ilman sitä boksi olisi ollut aika valju. Oman boksin pääset tilaamaan täältä* ja linkin kautta tilatusta boksista uudet asiakkaat saavat ensimmäisen boksin hinnasta -50% hinnasta pois.


Mitä mieltä sinä olit boksin sisällöstä?


12 kommenttia on "Goodiebox elokuu 2020"
  1. Mulle ei enää tätä boksia tullut eikä oikeastaan harmita yhtään. Tuon kasvonaamion merkkinen tuote muuten tuli myös heinäkuun boksista, silloin kyseessä oli kantapäänaamio joka oli varsin kiva.

    Mun elokuun Ipsy on löytänyt tiensä maahan, eli toivottavasti pääsen pian availemaan ekaa boksiani, vaikka sisältö ei olekaa yllätys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantapäänaamio oli tosi hyvä, muistan tykänneeni siitä itsekin <3

      Jes ihan mahtavaa, toivottavasti sun ipsy on sisällöltään kiva vaikka se ei yllätys olekaan!

      Poista
  2. Ei kyllä mitään isoja aplodeja aiheuttanut tämä boxi.. Vähän BLAAH.
    Aiemmin tuli saman firman tuoksu, joka oli myös unisex ja se oli parempi. Tämä oli turhan miehinen - minusta (ainakin minun ihollani) citrus tunki vahvasti läpi ja siitä en pidä.
    Roller kyllä arvokas, mutta kun sellaisen jo omistaa, niin eipä sekään oikein riemunkiljahduksia aiheuttanut.
    Ehkä vielä jonkin aikaa tilaan, mutta harkinnassa on lopettaminenkin. Tosiaan Bette-fiilis alkaa tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan joo, että olisko keväällä tullut kans saman merkin tuoksu joka oli mun mielestä myös ihan kamala. En oikein syty näistä unisex tuoksuista naisten kauneusboksissa...
      Goodiebox on kyllä tähän mennessä ollut parempi kuin Bette joten toivon ettei ihan sille tasolle mennä. Harmillisesti jos sattui jo tuo jade rollerin omistamaan niin boksi jäi tosi tosi valjuksi

      Poista
  3. Mä olin itse tosi tyytyväinen boksiin. Tämä ja viimekuun boksit olivat kyllä todella hyviä ja plussaa siitä että tuli oikeasti paljon täysikokoisia tuotteita, eikä kourallista testereitä tai miniversioita tuotteista. Ilman jade rolleria boksi olisi ollut kyllä melko pliisu. Kasvonaamio, Manna Kadarin vartalovoide ja Jade Roller olivat kyllä ehdottomat lempparit kaikista näistä tuotteista. En yleensä odota mitään luksusta, vaan ennemminkin uusia tuotteita testiin, joita voi myöhemminkin ostaa kun löytää uusia ihastuksia. Valitettavaa kuitenkin on että jenkkiboksien rinnalla suomalaisten boksien sisältö on todella toistuvaa ja kaavoihin kangistunutta.
    Mutta kokonaisuudessaan olen ollut todella tyytyväinen pariin viimeboksiin :) Ei ole BetteBoxin aikaa juurikaan ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sulle boksi oli mieluinen :) itsekin kyllä arvostan sitä, että bokseissa on niitä täysikokoisia tuotteita pikku testereiden sijasta. Mutta ilman tuote jade rolleria, kuten sanoitkin, boksi olisi ollut aika vaisu.
      Ja totta on sekin, ettei näitä suomalais bokseja voi millään tavalla verrata Jenkki bokseihin, missä volyymit on niin isot, että bokseissa on tosi arvokkaita tuotteita ja mielenkiintoisia brändejä. Mutta Goodiebox on kyllä Betteen verrattuna tosi paljon parempi :)

      Poista
  4. Jade Roller toi tähän boksiin mun mielestä sen pienen twistin, joka teki boksista kiinnostavan. Muuten sisältö oli hyvin peruskamaa, mutta mun silmissä juurikin toi roller pelasti koko boksin! Mä en tota Manna Kadarin voidetta avannut enkä siis tiedä miltä se tuoksuu, mutta joo nyt ei kyllä muakaan enää kiinnosta yhtään se kun kuvailit voiteen tuoksua :D Mä tykkään enemmän karkkisista, hedelmäisistä ja marjaisista tuoksuista vartalovoiteissa!

    Noi unisex-tuoksut oli mun mielestä vähän tylsä valinta boksiin. Mä en saanut samaa tuoksua kuin sä, mutta en usko että olisin sen enempää pitänyt tosta sunkaan versiosta. Mä tykkään myös nimenomaan kevyemmistä ja makeista tuoksuista, joita en usko kovinkaan monen unisex-tuoksun edustavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, valitettavasti ilman tuota Jade rolleria boksi olisi ollut aika huono. Mulla on vartalovoiteiden kanssa ihan sama, tykkään makeista ja hedelmäisistä tuoksuista eli toi Manna Kadar ei nyt ihan osunut :D

      Mä en itse asiassa ihan ole saanut kiinni miksi näitä unisex tuoksuja bokseihin laitetaan, kun boksi on nimenomaan naisille suunnattu kauneusboksi... Toivottavasti näitä ei enää jatkossa tulisi

      Poista
  5. Mun mielestä boksi on todella kiva, etenkin Jade Roller, semmonen tuote jota ei itse raaskisi (tai ainakaan minä) ostaa on hyvä saada tästä sitten testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikeasti tosi kiva vieläpä että jade roller oli kaksipäinen. Näistä kun on myynnissä myös niitä yksipuolisia rullia

      Poista
  6. Mun jaderoller meni rikki samantien. Iso rulla ei pysy kiinni varressa eikä myöskään siinä pidikkeessä. Muuten hyvä tuote mutta sais olla kestävämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ihan tosi! Voi kurjaa :O saisikohan se jotenkin liimalla korjattua?

      Poista