sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Elokuun roskat

* merkityt tuotteet on saatu


Elokuun roskapostauksen aika!

Tällä kertaa loppuneita tuotteita ei olekaan niin massiivista kuormaa kuin yleensä on tottuttu, sillä olin elokuussa lomalla ja reissuissa ja näin ollen myös kosmetiikan käyttö ei ollut niin runsasta. Ihan mukavasti kuitenkin tuli loppuneita, joten tarkastellaan taas jokainen tuote tarkemmin arvosteluiden kera.


NAAMIOT


* Holika holika damask rose
Hyvä naamio ja tuttua Holika holika laatua. Ihana ruusun tuoksu ja todella kosteuttava sekä hyvin kasvoille istuva naamio. 5/5

* Kocostar slice mask sheet watermelon
Mulle aivan uusi tuttavuus nämä viipalenaamiot. Naamio koostuu siis pienistä pyöreistä viipaleista, jotka voi asetella haluttuihin kohtiin kasvoille tai vaikkapa kuiviin kohtiin käsille. Ihan hauska, mutta kyllä jotenkin perinteinen sheet mask on silti mun juttu. Kauhean hidasta nimittäin asetella viipaleet yksitellen kasvoille ja sitten noukkia myös yksitellen pois. Tässä kylläkin oli aivan ihana vesimelonin tuoksu. 3/5

* Biotulin kasvonaamio*
Näistä kirjoitinkin ihan oman postauksen, joka löytyy täältä. Tehokkaasti ryppyjä häivyttävät naamiot ovat kiva tehohoito kasvoille kun haluat nuorentua silmissä. Miinusta tulee siitä, että iho jää naamion jälkeen hassusti tahmaiseksi ja nämä naamiot ovat aivan hullu kalliita. Muuten voisinkin ostaa uudelleen. 3/5

* A'pieun kasvonaamiot*
Ihastuin tähän merkkiin ja näihin ihanantuoksuisiin naamioihin. Naamiot istui kasvoille tosin hyvin ja kosteutti ihanasti. Näissä on myös todella ihanat tuoksut ihan totta. Tuo vasemmalla näkyvä sininen tuoksui vaniljaiselle, maitopurkki tuoksui persikalle ja vihreä pakkaus tuoksui melonille. Tämä merkki ansaitsee kyllä ylistystä! 5/5


VARTALO


* Joik citrus & bergamot body oil
Tämä on esitelty jo aikaisemmin kuukauden suosikeissa, voit käytä lukemassa täältä. Joka tapauksessa aivan erityisen hyvä vartaloöljy, joka kosteuttaa mutta ei jätä iholle ällöttävää öljy kerrosta. Sitruunainen raikas tuoksukin oli aivan ihana. Voisin ostaa uudelleen! 5/5

* Soaphoria suklaataivas kylpyvaahto*
Tästäkin tuotteesta olen kirjoittanut oman postauksen jonka voit käydä lukemassa täältä. Pakko kyllä sanoa, että tämä on kaikessa herkullisuudessaan aivan täydellinen! Ihana tuoksu, samettinen koostumus sekä purkin ja sisällä olevan vaahdon ulkoasu ovat kokonaisuutena jo niin hivelevän hurmaava kokonaisuus, etten tiedä mitä sanoisin. Tätä on pakko saada lisää, PALJON! 6/5


HIUKSET


* Erisan extra strong hiuskiinne
Tästä olenkin kirjoitellut myös aikaisemmin ja kyseinen hiuslakka kuuluu mun vakiotuotteisiin. Ostan tätä aina, koska tuote on hajusteeton, edullinen ja tehokas. Pitoa löytyy, mutta tästä ei tule ällöttäviä lakkatönkköhiuksia, joita vihana yli kaiken. Uusi pullo onkin jo käytössä. 5/5

* Ziaja dry hair shampoo aloe
Ziajan tuotteet ovat olleet pääsääntöisesti todella laadukkaita, mutta tämä shampoo ei valitettavasti ihan  yltänyt totutulle tasolle. Erityisesti kuiville hiuksille tarkoitettu shampoo kosteutti kyllä jonkin verran hiuksia, mutta tämän pesuteho ei ollut kovin hyvä. Tuotetta tarvi annostella aika iso määrä, että hiukset sai oikeasti puhtaiksi. Tuoksu oli kyllä ihana päärynä. 3/5

* Amika nourishing mask
Hiusnaamiot on nykyään myön vakiotuotteita ja tämä Amikan naamio olikin tosi tehokas ja erittäin kosteuttava. Hiukset jäi käsittelyn jälkeen kiiltäviksi ja helposti kammattaviksi. Tässä tuotteessa on melko voimakas tuoksu, herkullinen kukkainen tosin mutta hajusteherkille tämä ei sovi. 5/5

* Bumble and bumble surf spray
Ihanan raikkaalta tuoksuva suolasuihke oli erinomainen, sillä tästä ei tullut suolaklimppihiuksia vaan hienoinen sumu levittyi hiuksiin tasaisesti tehden kiharoista sopivat rennot ja antaen juuri oikean määrän tukea hiuksiin. Erinomainen! 5/5


KASVOT


* Bellapierre cosmetics HD finishing powder
Tästä ultra hienojakoisesta puuterista tuli hetkessä mun lemppari. Oikeastaan tästä tuli ehkä kaikkien aikojen suosikki irtopuuteri. Tuote oli niin hienojakoista että se levittyi vaivattomasti ihoon eikä jättänyt mattaisuudesta huolimatta kakkuefektiä naamalle. Puuteri oli myös koostumukseltaan siitä jännä, ettei se ollut lainkaan paksun jauhoista joka olisi tarttunut siveltimeen paksuna kerroksena vaan tuotetta tarttui aina siveltimeen kevyesti juuri oikea määrä. Ihana tuote! 5/5

* Clinique take the day off meikinpoistoaine
Tämä silmämeikin poistoon tarkoitettu aine ei toiminut lainkaan. Ensinnäkin tätä sai hieroa silmiin tosi kauan ja voimallisesti, että ripsiväriä tarttui vanulappuun. Pyyhinnän jälkeenkin ripset oli vielä ihan täynnä väriä ja silmänympärykset jo hankaamisesta punaiset. Vedenkestävää ripsiväriä tämä ei kyennyt poistamaan sen vähäistäkään. Ja toiseksi tästä jäi iholle öljyinen kalvo, mistä en pidä lainkaan. 0/5

* Maybeauty The incredible pore mask
Tämä maybeautyn naamio poistaa epäpuhtauksia ja likaa iholta ja käsittelyn jälkeen iho olikin kirkas ja pehmeä. Tämä kuitenkin kuivui aika kiristäväksi iholla ja pois peseminen oli hieman hankala prosessi ja vähän kivuliaskin ennen kuin keksin että taputtelen kasvot kauttaaltaan vedellä, jolloin kuivunut naamio pehmenee ja on helpompi pestä pois. Jos kuivunutta naamiota yritti suoraan märällä kädellä ja vedellä hangata pois niin ihoa vain kiristeli ja sattui ihan kamalasti. Näissä Maybeautyn tuotteissa on vain se ongelma, että roskan määrä on valtava kun tuotteet on yksittäispakattuja. Tämä naamiokin voisi aivan hyvin olla tuubissa. 3/5

* Maybeauty The incredible face mask*
Nämä naamiot on ollut mulla tehokäytössä jo usean kuukauden ja tykkään kovasti. Nämä kirkastavat ihoa ja poistavat talia ja muita epäpuhtauksia. Käytän jatkossakin! 5/5

* Balanceme vitamin c repair serum
C-vitamiini on tehokas ihonhoidon ainesosa ja tämä runsaasti C-vitamiinia sisältävä seerumi olikin koko incin puolesta aivan ihastuttava tuote. Paljon hyviä ja tehokkaita raaka-aineita. Tuoksu oli voimakkaasti yrttinen, mutta se haihtui iholta nopeasti. Ja tämä myös imeytyi vaivatta. Hyvä tuote, olisi mennyt isompikin purkki. 4/5

* Kokie be bright illuminating concealer
Tämä peitevoide oli pieni pettymys. Koostumus oli aika vesimäistä ja peittokyky olematon. Peittävyyttä toki sai kerrostelemalla tuotetta, mutta tämä helposti sulautui meikkivoiteeseen levitysvaiheessa niin ettei olisi arvannut peitevoidetta levitetyn ollenkaan. Nyt kun korkkikin hajosi, niin tämän on aika siirtyä roskakasaan. 1/5



Kuukauden top 3 tuotteiden valinta on tällä kertaa hyvin helppo, koska ykköspaikan saa ehdottomasti Soaphorian suklaakylpyvaahto. Hyvänä kakkosena tulee Bellapierren irtopuuteri ja A'Pieu naamiot. Täytyy kyllä haalia näitä tuotteita jostain lisää.

Oliko joukossa tuttuja tuotteita?
8 kommenttia on "Elokuun roskat"
  1. NYt ei sattunut montaa tuttua tuotetta silmään, mutta * Maybeauty The incredible pore maskista tykkään. Sehän on peel off naamio, joka pitää repiä ja nappaa tosi voimakkaasti ekalla, parilla käyttökerralla ihoon ja vie kyllä mennessään kaikki epäpuhtaudet ja hennot ihokarvatkin Ymmärrän ettei kaikki siitä tykkää, mutta mä tykkäsin just siksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maybeautyn face mask on peel off naamio, mutta tuo toinen mistä kirjoitin eli pore mask on ihan pois pestävä. Peel off naamiosta olen hurjan paljon tykännytkin, mutta tuo pore mask kuivui ihoon niin kovasti että sen pois hankaaminen sattui aika paljon :D

      Poista
  2. Oon joskus käyttänyt tollasen A'Pieun "maitopurkkinaamion" ja se oli kyllä hurjan hyvä! Asettui muistaakseni kasvoille melkeen täydellisesti ja myös kosteutti tosi hyvin :) Toi Bellapierren irtopuuteri kuulostaa hurjan hyvältä! Mä suosin RCMA:n puutereita ihan senkin takia, että ne on edullisia ja sitä tavaraa on yhdessä purnukassa ihan älyttömän paljon, mutta totakin vois kyllä testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se maitopurkkinaamio istui kyllä ihan täydellisesti. Ei mitään huonoa sanottavaa näistä naamioista <3

      Hei, mä ostin myös testiin sen RCMA puuterin. Tosin en ole sitä vielä avannut, mutta purkki on niin iso että se ei ihan heti kyllä tule loppumaan heh :D

      Poista
  3. Oh tuo Joik vartaloöljy kuulostaa ihanalta! <3 Pakko testata! Rakastan bergamotin tuoksua. :)

    VastaaPoista
  4. Mulla oli joskus vähän aikaa kuivashampoo amikalta, ne on ihanai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amikan tuotteet on kyllä hyviä mutta harmittavan kalliita :/

      Poista