lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kesäkuun roskat


Kesäkuussa loppui taas hyvä kasa tuotteita ja tänään vuorossa pikakatsaus niihin lyhyiden arvosteluiden kera. Tässä kuussa loppuneiden joukossa on taas monta erittäin mieluisaa tuotetta, joihin tulen varmasti myöhemmin joskus palaamaan, mutta toisaalta aina uuden loppuneen tilalle saa testiin jonkun uuden tuotteen, joten haikeuden lisäksi myös pientä innostusta on aina ilmassa. Sain myös loppumaan yhden pannuprojektiin kuuluvan tuotteen, joten sekin projekti etenee hitaasti ja varmasti. Heinäkuussa olisi taas vuorossa katsaus projektin etenemiseen.


Vasemmalla näkyvä keltainen pakkaus on Candy O'Lady Sweet lemon candy mask. Siitä ei jäänyt mitenkään erityisiä mielikuvia muistiin. Perus hyvä kosteuttava ja kirkastava naamio, mutta petyin ettei tässä ollut tuoksua lainkaan. Pakkauksen nimen ja ulkoasun perusteella olisi odottanut mahtavaa karkilta ja sitruunalta tuoksuvaa maskia. Parempiakin naamioita olen käyttänyt. 3/5

Glamglown bubblesheet mask sen sijaan oli odotusten mukaisesti aivan huikea. Syväpuhdistavalla kuplanaamiolla todella sai kasvot puhtaiksi ja käytön jälkeen iho tuntui hetken aikaa hengittävä ihan eri tavalla kun normaalin puhdistuksen jälkeen. Kuplista syntynyt vaahto oli pehmeää ja tuntui iholla mukavalta. Tosin kuplminen oli aika runsasta ja ainetta oli lähellä joutua silmiin kun kuplat pursusivat niin voimakkaasti. Rakastuin tähän siitä huolimatta! 4/5

Maybeautyn kaksi syväpuhdistavaa naamiota oli aivan ykkös huippuja ikinä. Näistä kirjoitin ihan oman postauksen, jonka voit käydä lukemassa täältä. 5/5

Ziajan kaakaonaamio oli paitsi todella edullinen (vain euron!) niin myös täydellisen ihana naamio kokemus. Tässä ei luulostani huolimatta ollut kasvoille levitettävää harsoa vaan naamiovoide hierottiin suoraan iholle vaikuttamaan. Voide oli kermaista ja tuoksui ihanalle. Käsittelyn jälkeen iho oli täydellisen pehmeä ja kosteutettu enkä laittanutkaan yöksi mitään voiteita, sillä tämä itsessään jo kosteutti niin hyvin. 5/5

Nivea Coconut & Monoi oil lotion näytepakkauksen tuli Betten mukana ja testasin nämä jaloille. Ihan ok voide, tuoksu hieman makeahko kookos. Aika ohut koostumus, joten sopii kesään. 3/5



Sante Naturkosmetik suihkusaippua oli aivan valtavan isossa 950ml purkissa, joka kestikin käytössä yli puoli vuotta. Tämä suihkusaippua oli tehty vain luonnollisista aineosista ja tuoksu oli ihana ananas. Pesi hyvin, vaahtosi hyvin miedosti ja ei kuivattanut ihoa. Oikein hyvä tuote! Plussaa isosta pakkauksesta, joka vähentää muoviroskan syntymistä. Pumppupullo osoittautui myös erittäin käteväksi ominaisuudeksi käytössä. 4/5

Dermosil Lingonberry shower gel tuoksui voimakkaasti puolukalle, mutta tuoksu oli itseasiassa oikein ihastuttava ja hieman makea. Ihotuntuma oli hyvä ja jätti ihon pehmeäksi suihkun jälkeen. Tahdon lisää! 5/5

Joik Juicy apple body scrub oli maltillisesti kirpeälle omenalle tuoksuva vartalokuorinta, joka sisälsi suolakiteitä kuorivana elementtinä. Iho jäi käsittelyn jälkeen hieman "rasvaiseksi" ja tuntui niin ihanan pehmeältä. Tuoksusta pidin myös ja tuote tavallaan hieroessa suli iholle, jolloin se oli myös helppo pestä pois. Täydellinen! 5/5

Love beauty & planet coconut water & mimosa flower hoitoaine oli ihastuttava löyty lähi Cittarista. Tämä hoitoaine ei sisällä silikonia, joten sopii ihanteellisesti curly girl metodiin. Tuoksu on kookosen ja makean kukan sekoitus, minusta oikein miellyttävä mutta hiukan imelä. Pesevyys oikein hyvä eikä jätä hiuksia liurun liukkaiksi. 4/5



Rento Minttu & eukalyptus jalkavoide kuului mun tämän vuoden pannuprojektiin ja vihdoista viimein sain sen loppumaan! Olikin jo aika ja suuri helpotus, koska tässä projektin aikana opin sen, ettei minusta ole oikein jalkavoiteen käyttäjäksi vaikka se varmast tekeekin hyvää. Tämän koostumus oli liurua ja vesimäistä, mistä en pitänyt. Eikä tämä oikeastaan edes tuoksunut millekään vaikka odotin raikasta mintun tuoksua. Vähän tylsä tuote. 1/5

Korres chamomille palasaippua on edelleen ahkeralla käytöllä, mutta koska pakkaus menee roskin nyt niin arvostelen sen poikkeuksellisesti heti. Tämä on tosi kiva! Tuoksu on ihana, koostumus on samettisen pehmeä ja jättää kädetkin pehmeiksi. Miellyttävä tuote kaikin puolin. 4/5

Dove invisible dry antiperspirantti stick on mun uusi rakkaus! Mulla on monesti mennyt aamuisin kiireessä hermo niihin nestemäisiin deodorantteihin, jotka eivät tahdo millään kuivua ja kun kiskot paitaa päälle ja kainaloihin heti märät läntit. Monet nestemäiset deodorantit myös värjäävät kangasta ja tuntuvat muutenkin epätehokkailta, mutta tämä. Voi että, tämä on niin helppokäyttöinen. Dödö on siis puikkomuodossa kiinteää vahamaista tavaraa, jota sipaiset kainaloihin ja olet saman tien valmis pukeutumaan. Tämä tuoksuu raikkaalta vielä pitkän päivänkin jälkeen ja pitää kainalot kuivina. Ja mikä ihmeellistä, salitreeninkin jälkeen on vielä aika fressi olo. Suosittelen testaamaan. 5/5

Briogeo Rosarco milk reparative leave-in conditioning spray ei vakuuttanut mua tällä kertaa. Olen tähän asti rakastanut kaikkia merkin tuotteita, mutta tämän käytöstä en huomannut niin suuria muutoksia hiuksissani kuin muissa käyttämissäni tuotteissa. Ei mitenkään erityisen vahvasti jättänyt hiuksia liukkaiksi vaikka tekikin niistä helposti kammattavat. Ei myöskään tuoksunut niin voimakkaalta. Ihan jees tuote, mutta ei mikään erityinen. 3/5



Lumenen nordig girl! CC-voide oli aika pettymys. Tämä oli tosi vesimäinen koostumukseltaan ja peittokyky oli olematon. Jouduin sotkemaan tätä toiseen meikkivoiteeseen, jotta sain siedettävän lopputuloksen. Sävy oli kuitenkin sopivan vaalea minulle, joten siitä plussaa. 2/5

Skin Mood make-up blender oli hyvän mallinen ja ihanan pehmeä, mutta käytössä ihan surkea! Tämä siis hajosi minulla toisena päivänä paketista ottamisen jälkeen!! Siis todella, kesti kaksi päivää, kun pestessä koko sivusta repesi. En laittaisi rahojani näin surkeaan tuotteeseen, joten antaisin tälle arvosanaksi ihan pyöreä 0 mutta koska sieni oli kivan mallinen ja toimi hyvin siihen asti kunnes hajosi, niin arvosanaksi tulee yksi. 1/5

Lookfantasticin oma meikkisieni kesti käytössä monta kuukautta ja olikin oletettua parempi blenderi. Tämä nimittäin kuivana tuntuu todella kovalta, mutta kostutettuna tästä tuli sopivan napakka mutta pehmeä ja tykkäsin tästä tosi paljon. Harmi ettei näitä taida olla enää saatavilla. 4/5

Benefit Roller Lash ripsiväri oli mahtava uusi tuttavuus. Olen todella nirso ripsivärien suhteen ja varsinkin vedenkestämättömien ripsivärien suhteen. Tämä yksilö ei ollut vedenkestävä, joten läytökohta suhtautuminen oli skeptinen. Yllätyin kuitenkin miten kauniin lopputuloksen tällä sai ja ripset näyttivät selkeästi pidemmiltä. Tuuheutta tämä ei juurikan antanut, mutta pituutta tuli ja väri oli intensiivisen musta. Ilokseni tämä ei myöskään pienestä kosteudesta valunut kasvoille ja kesti myös hyvin vuotavien silmieni koetuksen. Ripsivärit oli nimittäin vielä illallakin tip top. Voisin ostaa uudelleen täysikokoisen putkilon. 5/5

Ja tämä, ai että. Artdecon waterproof maker on esitelty blogissani jo aikaisemmin, mutta tämä on aivan täydellinen tuote. Tämä avulla saat nimittäin mistä tahansa ripsiväristä vedenkestävä vain yhdellä sipaisulla. Läpinäkyvä geelimäinen aine tekee ripsien päälle vedenkestävän kalvon ja tämä on ollut mun pelastus nyt koko kesän. Sydän itki kuitenkin oman tohelointini seurakselle, sillä pudotin tuubin yksi aamu panikoidessa lattialle ja se halkesi pursottaen geelin reiästä ulos. Kirosin rähmäkäpäläni syvimpään suohon ja harmittelin, kun en suomalaisilta jälleenmyyjiltä vielä tuotetta löytänyt. Onneksi naapurimaasta Ruotsista bongasin tämän tuotteen ja tilasinkin itselle heti uudet kaksi kappaletta, joten uusi putkilo on jo korkattu. Voin todella todella suositella tätä! Aivan huikea tuote. 6/5


111Skin Y theorem repair serum Nac Y₂ oli huippu kallis seerumi, jota taivastelin blogissani joskus aikaisemmin. Tämä pienen pieni 10ml putkilo taisi olla 50 euron tai jotain sinne päin arvoinen. Seerumi oli huikea nopea imeytymään ja rauhoitti sekä kosteutti kyllä ihoa, mutta mitään muita erityisiä vaikutuksia en kyllä huomannut. Tuoksu oli ihana, mutta korkean hinnan takia en kyllä varmsti hanki tätä enää lisää varsinkin, kun mitään erityisiä tuloksia en tämän käytössä nähnyt. 3/5

Vichy Slow age silmänympärysvoide oli minusta aika tylsä tuote. Tämän kosteustehot eivät lainkaan riittäneet iholleni ja varsinkin talvella tämän rinnalle olisi kaivannut jotain toista tuotetta. Ei myöskään laskenut turvotusta tai häivytellyt juonteita, joten en tiedä lunastiko tämä mitään lupauksia. Ei toki ärsyttänyt sy-ihoa, mutta se nyt on minusta perus oletus tällaisissa tuotteissa. Pakkauskin on aika tylsä, joten ei jatkoon. 1/5

Josie Maran 100% pure argan oil oli söpössä pienessä pipetti pullossa. Arganöljyn vaikutukset iholle ovat hyvät ja käytin tätä kuivien kohtien tehokäsittelyyn kuten kantapäilleni. Toimi oikein hyvin tykkäsin siitä, että pipetin avulla tuotetta oli helppo annostella oikea määrä. 5/5

Joik moisturizing daycram sisälsi porkkanaöljyä, jojobaöljyä ja ruusunmarjan siemenöljyä. Voide oli hauskasti keltaisen väristä, mutta iholle hierottaessa se ei jättänyt mitään väriä kasvoille. Voide imeytyi todella nopeasti eikä jätä kasvoille inhottavaa paksua rasvaisuuden tunnetta, joten sopii todellakin hyvin päivävoiteeksi ja käytettäväksi meikin alla. Pieni miinut minun makuun liian luonnonmukaisesta tuoksusta, mutta mieheni tykkäsi käyttää tätä päivittäin kasvoille juuri siksi ettei se voimakkaasti tuoksunut tai jättänyt ihoa rasvaiseksi. Ainesosat ovat täysin luonnonmukaisia, kuten Joikin tuotteissa muutenkin. 5/5

Naobay oli vielä jokin aika sitten täysin tuntematon merkki. LF beautyboxin kautta pääsin tutustumaan tähän brändiin ja ennen kaikkea tähän täydellisen ihanaan kosteuttavaan kasvonaamioon. Naamiossa on hiukan yrttinen luonnonmukainen tuoksu, mutta ihotuntuma on samettisen pehmeä ja kermainen. Iho jää käsittelyn jälkeen uskomattoman pehmeäksi ja kosteutetuksi. Ihastui tähän merkkiin ja nyt olen käyttänyt sarjan kasvovoidetta. Naamio tosin levitettäessä hiukan kihelmöi iholla, mutta se häviää hetken kuluttua levityksestä. 5/5

Maybeauty The incredible face gel oli hierottava kasvokuorinta, joka irroitti tehokkaasti kuolleita ihosoluja ja epäpuhtauksia kasvoista. Huomasin eron aina käsittelyn jälkeen ja iho oli selkeästi hengittävämpi. Pieni miinus tulee epäkätevistä pakkauksista, sillä näissä yksittäispakatuissa rasioissa on aivan liikaa tuotetta yhdeksi käyttökerraksi, enkä tiedä miten tuote säilyy aukinaisena. Myös muoviroskan määrä on hurja, joten en ymmärrä miksi tämä ei voi olla vaikka pienessä pumppupullossa. Käsittelyn jälkeen kasvoille jäi myös hiukan iljakas tunne aineesta, joka kuivahti ihoon. Sen tosin sai pois pesemällä kasvot puhdistusaineella. 4/5

Aivan super hyvä tuote ja löyty oli tämä Love beauty & planet Muru muru butter & rose kasvokuorinta. Kuorinta ei ole liian ärhäkkä kasvojen iholle ja tuoksu on huumaavan hyvä. Toimi kaikin puolin moitteetta ja taidan ostaa uuden pullon tätä joskus. 5/5


Kesäkuussa loppui jotenkin yllättävän paljon aivan erinomaisia tuotteita. Top kolmen valinta oli todella vaikea, sillä paikan olisi ansainnut monta hyvää tuotetta. Parhaimmistoon nostan kuitenkin tällä kertaa Artdecon waterproof maker ripsigeelin, joka taikoo ripsiväristä kuin ripsiväristä vedenkestävän sekä Naobay recovery maskin ja Love beauty & planet kasvokuorinnan.


Oliko loppuneiden joukossa sinulle tuttuja tuotteita?
2 kommenttia on "Kesäkuun roskat"
  1. Oli montakin tuttua, kuten Love Beauty & Planet johon oon täysin ihastunut, Dermosilin suihkusaippua Maybeuatyn naamioit nyt ainakin. Glamglown bubblesheet mask:a en oo raaskinut ostaa, kun yksittäishinta aika kallis mutta ehkä sun suosituksesta uskaltaisin koska ihastuin bubble maskiin taannoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo bubble sheet maskit taitaa olla muutenkin aika hintavia verrattuna normaaleihin naamioihin. Ainakin myös aiemmin testaamani Talikan kuplanaamio maksoi jotain noin 10€.

      Poista