tiistai 1. lokakuuta 2019

Laadukas ihonhoitosarja opiskelijabudjetille

* merkityt tuotteet on saatu maahantuojalta



Ollaan siirrytty lokakuun puolelle ja tänään se tuntui kirpakkana kylmänä tuulena ja luihin asti purevana viluna. Syksy on tullut ja sen aistii myös iho. Olen nimittäin heti välittömästi säiden kylmettyä huomannut silmänympärysihoni kuivuvan helpommin ja joka talvinen riesa on myös palannut eli kuivuudesta halkeilevat sormenpäät, jotka kipuilevat haavaumavaiheessa tosi pahasti. Kädet voi onneksi suojata hanskoilla ja hoitaa tuhdeilla rasvoilla, mutta kasvot ovat alttiina tuulelle, ilmansaasteille ja kylmälle kuivalle ilmalle koko ajan talvikaudella. Harva meistä kulkee huivi naamalla suojataakseen kasvonsa, joten kasvojen ihoa on hoidettava jollain muulla tavalla.

Vaikka olenkin erityisesti selektiivisen kosmetiikan ystävä niin rehellisyyden nimissä on todettava ettei opiskelijabudjetilla ihan hirveästi voi itselle luvata niitä kaliitta purnukoita. Toisaalta ei myöskään edes tarvi, sillä edullisemmistakin merkeistä löytyy yhtä hyviä ellei parempiakin tuotteita kalliiden brändien rinnalle. Yksi erittäin hyvä merkki on puolalainen Ziaja, jonka tuotteet ovat kuuluneet päivittäiseen ihonhoitorutiiniin jo pitkään ja tulevat vastedeskin kuulumaan. Merkin tuotteissa käytetään puhtaita luonnon raaka-aineita, kuten vuohenmaitoa ja oliiviöljyä. Kaikki tuotteet on dermatologisesti testattu eikä testauksessa ole käytetty eläinkokeita. Eniten minua näissä Ziajan tuotteissa kuitenkin kiehtoo niiden edullinen hinta ja erinomainen laatu näin huokeiksi tuotteiksi. Se saakin minut aina paalaamaan merkin pariin uudelleen ja uudelleen.




Ziajan tuoteperheessä on valikoimaa niin paljon, että heikkohermoisella saattaa mennä pää aivan pyörälle. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä lähtökohtaisesti kaikki heidän tuotteensa on suunniteltu sopimaan kaikille ihotyypeille. Tuotelinjoista löytyy omat sarjat muun muassa ikääntyvälle iholle, miehille, lapsille, herkälle iholle ja näiden lisäksi lukuisia muita tietyn raaka-aineen ympärille keskittyviä tuotelinjoja. Olen testannut monia, mutta erityisesti suosikeiksi ovat nousseet vuohenmaito, acai berry sekä oliiviöljy sarjat. Tuotteet on kevyesti hajustettuja, mutta tuoksut ovat mietoja ja hyvin luonnollisia, joten mitään super parfumisoituja nämä eivät ole. Sensitive sarja tosin taitaa olla kokonaan hajustamaton, mutta muuten näissä on mieto ominaistuoksu kyllä.

Vuohenmaitosarja on kiinnostava erityisesti siksi, että vuohenmaito on ihonhoidossa niin loistava raaka-aine. Vuohenmaito kosteuttaa ja pehmentää ihoa jättäen sen elastiseksi ja silkkisen pehmeäksi. Vuohenmaitoa ovat käyttäneet naiset ihonhoidossa jo tuhansien vuosien ajan, joten siinä on oltava tehoa. Kerrotaan jopa, että Kleopatra on aikoinaan nauttinut vuohenmaitokylvyistä. Mene ja tiedä, mutta tämä sarja on vienyt minun sydämeni ainakin mennessään.

Yllä kuvassa näkyvä vuohenmaitolinjan kosteuttava päivävoide* on koostumukseltaan hyvin ohutta voidetta, mutta se imeytyy välittömästi ja iho tuntuu heti kosteutetulta. Voiteessa on mieto tuoksu, joka muistuttaa minua hiukan kosmeettisista apteekkirasvoista, mutta hieman naisellisemmalla twistillä. Tuoksu ei tässä tuotteessa ole minusta niin hyvä, kun monissa muissa Ziajan tuotteissa, mutta ei sen ällöttäväkään ole. Erityisesti pidän siitä, että tämä imeytyy nopeasti eikä iholle jää tuntuvaa rasvakerrosta.




Vuohenmaitosarjaa täydentää myös tämä energisoiva ja silottava seerumi*, joka kosteuttaa ja tasoittaa ihoa jättäen sen luonnollisen hehkuvaksi. Kevyt geelimäinen koostumus imeytyy nopeasti ja sopii siksi hyvin meikin alle. Seerumi on lähes tuoksuton, joten tämä sopii myös hajusteherkille. Seerumi sisältää vuohenmaidon lisäksi mm. merilevistä saatua uutetta, joka syväkosteuttaa ihoa ja tekee siitä kiinteämmän ja elastisemman. Olen tykännyt seerumista, koska se on niin helppokäyttöinen myös kiireaamuina. Seerumi kun imeytyy ihan välittömästi eikä sitä tarvitse erikseen alkaa imeyttelemään iholle pitkän kaavan mukaan. Reilun kokoisesta 50ml pullosta riittääkin pitkäksi aikaa.




Otetaan tähän väliin yksi lempparituote oliiviöljy sarjasta. Tässä on kuivalle ja normaalille iholle tarkoitettu misellivesi, jota voi käyttää meikinpuhdistuksen viimeistelyyn tai ihon neutralointiin ennen ihonhoitotuotteiden levittämistä. Misellivesi on täysin hajuton ja söpö pieni purkki on kätevä sujauttaa vaikka treenikassiin ja pyyhkäistä kasvot vanulapulla hikitreenin jälkeen. Misellivesi tunnetaan tehokkaasta epäpuhtauksia itseensä sitovasta vaikutuksesta, joten tämä on pika-apu esimerkiksi hikoilun jälkeen tai epäpuhtaalle iholle.




Palataan sitten vielä vuohenmaitosarjaan. Vasemmalla puolella näkyvä vuohenmaito hoitoaine on yksi kaikkien aikojen suosikki hoitsikoista ikinä! Tämä tekee hiuksista kiiltävät, vahvat ja helposti kammattavat. Takkuja ei tarvi tämän hoitoaineen kanssa pelätä, sillä minunkin kiharat ja kuivat hiukseni ovat niin pehmeät ja siloiset, että hiukset oikein kiittävät käsittelystä joka suihkukerran jälkeen. Tosin, jos sinulla on ohuet ja liurut hiukset niin tämä hoitoaine voi tehdä niistä turhankin liukkaat. Mikäli taas kärsit kuivista ja helposti takkuuntuvista hiuksista, niin tässä on ehdoton must have tuote sulle!

Olen tykästynyt kovasti myös vuohenmaitosarjan entsyymikuorintaan, joka poistaa hellästi kuolleita ihosoluja samalla hoitaen ja kosteuttaen ihoa. Tuotteen sisältämät papaja entsyymit kuorivat ihoa samalla kun vuohenmaito, oliiviöljy ja lukuisat vitamiinit hoitavat ja tasapainottavat kasvojen ja kaulan ihoa. Tämä tuote on saanut innoitusta korealaisesta kosmetiikasta, joten tässä hyvä ja edullinen täsmätuote viikottaiseen kasvojenkuorintaan.


Voin näiden tuotteiden lisäksi lämpimästi suositella myös acai berry linjan tuotteita, joissa on minusta aivan ihastuttavan herkullinen tuoksu. Ziaja on nykyään myös varsin helposti saatavilla, sillä tuotelinja rantautui syyskuussa S-ryhmän kauppohin ja niitä voi löytää hyvin varusteltujen S-markettien ja Prismojen hyllyiltä varsin huokeaan hintaan sekä tietysti Sokokselta. Kaikki Ziajan tuotteet maksavat alle 15 euroa ja huokeimmillaan voi tehdä löytöjä jo ihan muutamalla eurolla. Tässä on siis budjettikosmetiikkaa rakastavalle aivan ehdottoman hyvä tuotesarja ja suosittelen ihan kaikille, jotka haluavat saada laadukkaita tuotteita edulliseen hintaan.


Joko olet nähnyt Ziajan tuotteita kauppojen hylyillä ja kenties testannutkin jo?
6 kommenttia on "Laadukas ihonhoitosarja opiskelijabudjetille"
  1. Juu, olen aika paljonkin sarjaa käyttänyt ja tuo seerumi tällä hetkellä käytössä, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seerumi on kyllä hurjan hyvä! Tykkään kovasti sen ihoa pehmentävästä vaikutuksesta <3

      Poista
  2. Ziajan tuotteet ovat niin loistavia! <3 Mä oon tykästynyt juurikin tähän vuohenmaitosarjaan kovasti ja toinen suosikki on ihanalta tuoksuva Acai -sarja :)

    Näistä postauksen tuotteista on tällä hetkellä käytössä tuo seerumi ja se on kyllä yllättävän nopeasti imeytyvä ja tekee ihosta ihanan pehmeän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan samat suosikit <3 Acai on niin ihanan tuoksuinen kyllä!

      Ziajalla on niin valtavasti valikoimaa että pitäisi ehdottomasti ottaa testiin jotain muitakin heidän tuotelinjoja.

      Poista
  3. Olen ostanutkin useasti Ziajaa sokokselta ja ihan lahjaksi annoin myös viimejouluna kummitädille hyväksi toteamaani tuotesarjaa :) Oon varmasti myös jatkossakin testaamassa näitä, oliivi, acai, jasmiini ja se ruskean sävyinen ihonhoitosarja kuorintaan ja saippuointiin on ollut oikein ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ziajalla on paljon kiinnostavia tuotteita mitä en itsekään vielä ole päässyt testaamaan. Ehdottomasti houkuttelevuutta kyllä lisää edullisuus. Olenpa itsekin antanut tuotteita lahjaksi ja varmaan annan taas tänäkin jouluna :)

      Poista